Markkinoija

MACURE PHARMA

Vaikuttava aine

glyseryylitrinitraatti

Käyttötarkoitus

Sydänlihaksen hapenpuutteesta johtuva puristava rintakipu eli angina pectoris. Lääkettä käytetään nimenomaan kohtausten ehkäisemiseen. Jos kipuja kuitenkin ilmaantuu, tarvitaan niiden lievittämiseen muita lääkkeitä. Laastaria voidaan käyttää myös estämään pinnallisen veritulpan muodostumista nesteensiirron yhteydessä.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Hoito aloitetaan yleensä yhdellä miedommalla (5 mg) laastarilla. Tarpeen mukaan voidaan jatkossa siirtyä käyttämään vahvempaa laastaria. Joskus lääkkeen teho laskee pitkään jatkuneen käytön yhteydessä. Tällöin pidetään tauko, jonka jälkeen lääke vaikuttaa jälleen. Laastari otetaan samasta syystä pois yöksi, ellei oireilu vaadi sen jatkuvaa käyttöä. Lääkitystä ei pidä keskeyttää omin päin äkillisesti.

Lääkkeen ottaminen

Depotlaastari kiinnitetään terveelle, ehjälle, karvattomalle iholle rintakehän alueelle painamalla sitä muutaman sekunnin ajan ihoa vasten. Tätä ennen ei saa käyttää ihonhoitotuotteita. Laastaria voi pitää paikallaan myös kylvyn, suihkun ja liikunnan aikana, mutta se otetaan pois saunomisen ajaksi. Uusi laastari kiinnitetään aina uuteen paikkaan ja samaa ihoaluetta voidaan käyttää muutaman päivän kuluttua uudelleen.

Vaikutustapa

Nitraatit laajentavat verisuonia ja keventävät siten sydämen kuormaa. Lääke avartaa myös sepelvaltimoita eli sydänlihakselle happirikasta verta kuljettavia suonia, jolloin sydänlihaksen verenkierto paranee.

Haittavaikutukset

Yleisin haittavaikutus on päänsärky, jota kaikki käyttäjät kuitenkaan eivät saa. Se menee usein melko pian ohi, ja lääkettä pitempään käytettäessä päänsärky voi kokonaan lakata ilmaantumasta. Päänsärkyä voi myös lievittää särkylääkkeillä. Muita mahdollisia haittavaikutuksia ovat kasvojen punoitus, lievä huimaus tai sydämen tykytys. Hoidon alkuvaiheessa tarkkaavaisuus liikenteessä saattaa alentua. Lääkkeen käyttäjän ei pidä käyttää erektiohäiriöiden hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, kuten Viagraa, Levitraa tai Cialista.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden (varsinkin kolmen ensimmäisen raskauskuukauden) ja imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä alle 25 ºC, alkuperäispakkauksessa

Ulkonäkö

Neliönmuotoinen, pyöreäkulmainen depotlaastari, joka koostuu päällyskalvosta, lääkeainetta sisältävästä itsekiinnittyvästä matriksikerroksesta ja suojakalvosta. Lääkeainetta sisältävä matriksikerros on läpinäkymätön ja väritön. Sen päällä on läpikuultava, taipuisa päällyskalvo. Suojakalvossa, joka irrotetaan ennen laastarin asettamista iholle, on S-kirjaimen muotoinen leikkaus irrottamisen helpottamiseksi. 5 mg/24 h -depotlaastarin koko on 9 cm² ja 10 mg/24 h -depotlaastarin 18 cm².

Hinta ja pakkaustiedot