Markkinoija

KRKA

Vaikuttava aine

erlotinibi

Käyttötarkoitus

Edenneen keuhkosyövän ja haimasyövän hoito.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Tabletti niellään nesteen kera tyhjään vatsaan, eli vähintään tuntia ennen ruokailua tai kaksi tuntia sen jälkeen.

Vaikutustapa

Erlotinibi on proteiinikinaasin estäjä, joka estää syöpäsolujen kasvua ja jakautumista häiritsemällä niiden solunsisäistä aineenvaihduntaa..

Haittavaikutukset

Yleisin haittavaikutus on ripuli. Joskus voi esiintyä myös mm. iho-oireita (kuten kuivumista, akneoireita tai tulehduksia), silmätulehduksia, nenäverenvuota, kaljuuntumista ja ruoansulatuskanavan verenvuotoa.

Kaikkien muiden lääkkeiden samanaikaisesta käytöstä tulee sopia lääkärin kanssa.

Tupakoinnin lopettamista suositellaan, sillä tupakoitsijoilla erlotinibipitoisuudet alenevat tupakoimattomiin verrattuna. Pitoisuuden pienentyminen vaikuttaa todennäköisesti lääkkeen tehokkuuteen.

Jos hoidon aikana ilmenee voimakkaita iho-oireita, silmäoireita (esimerkiksi silmätulehdusta, kyynelvuotoa, valoherkkyyttä, näön hämärtymistä, silmäkipua) tai äkillisesti uusia ja/tai eteneviä selittämättömiä keuhko-oireita (kuten hengenahdistusta, yskää ja kuumetta) on otettava välittömästi yhteyttä lääkäriin.

Raskaus ja imetys

Lääkehoidon aikana ei saisi tulla raskaaksi. Jos näin kuitenkin käy, on neuvoteltava lääkärin kanssa hoidon jatkumisesta. Lääkityksen aikana ei saa imettää.

Säilytys

Säilytä läpipainopakkauksessa. Herkkä kosteudelle.

Tämä lääkevalmiste ei vaadi lämpötilan suhteen erityisiä säilytysolosuhteita.

Ulkonäkö

Erlotinib Krka 25 mg kalvopäällysteiset tabletit

Haalean keltaiset, pyöreät, hieman kaksoiskuperat, kalvopäällysteiset tabletit, joissa on viistotut reunat, ja joiden toiselle puolelle on kaiverrettu merkintä 25. Tabletin mitat: halkaisija noin 6 mm.

Erlotinib Krka 100 mg kalvopäällysteiset tabletit

Haalean vaaleanpunaiset, oranssiin vivahtavat, pyöreät, hieman kaksoiskuperat, kalvopäällysteiset tabletit, joissa on viistotut reunat, ja joiden toiselle puolelle on kaiverrettu merkintä 100. Tabletin mitat: halkaisija noin 11 mm.

Erlotinib Krka 150 mg kalvopäällysteiset tabletit

Valkoiset tai melkein valkoiset, pyöreät, kaksoiskuperat, kalvopäällysteiset tabletit, joissa on viistotut reunat, ja joiden toiselle puolelle on kaiverrettu merkintä 150. Tabletin mitat: halkaisija noin 12 mm.

Hinta ja pakkaustiedot