Markkinoija

NOVO NORDISK

Vaikuttava aine

estradioli, noretisteroni

Käyttötarkoitus

Vaihdevuosioireiden hoito naisilla, joilta kohtua ei ole poistettu. Luukadon eli osteoporoosin esto naisilla, joilla luunmurtumien riski on suurentunut ja joille muut osteoporoosin ehkäisyyn tarkoitetut valmisteet eivät sovellu.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Tavallisesti yksi tabletti päivässä. Hoidossa ei pidetä taukoja, vaan edellisen pakkauksen loputtua hoitoa jatketaan uudella pakkauksella.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään vesilasillisen kera, muistamisen helpottamiseksi aina samaan aikaan päivästä. Tabletit on pakattu päivyripakkaukseen. Tabletin unohtamisen jälkeen ei saa ottaa kaksinkertaista annosta.

Vaikutustapa

Valmiste korvaa elimistön heikentynyttä tai kokonaan puuttuvaa hormonituotantoa.

Haittavaikutukset

Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat rintojen kipu tai arkuus sekä verenvuoto emättimestä. Nämä oireet häviävät yleensä hoitoa jatkettaessa muutamassa kuukaudessa. Joskus lääke aiheuttaa päänsärkyä, selkäkipua, turvotusta, erilaisia vatsaoireita, masennusta ja painon nousua.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei saa käyttää raskauden eikä imetyksen aikana.

Säilytys

Älä säilytä kylmässä. Pidä päivyrirasia ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Valkoinen, kalvopäällysteinen, kaksoiskupera tabletti, jossa koodi NOVO 281. Halkaisija 6 mm.

Hinta ja pakkaustiedot