Markkinoija

TEVA FINLAND

Vaikuttava aine

lamotrigiini

Käyttötarkoitus

Epilepsian hoito, joko yksinään tai yhdessä muiden epilepsialääkkeiden kanssa.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit liuotetaan lasilliseen vettä, ja näin syntynyt liuos juodaan.

Hoitoa ei pidä keskeyttää äkillisesti, vaan annosta vähitellen pienentämällä.

Vaikutustapa

Lamotrigiinin vaikutus perustuu sen kykyyn estää kouristuksia ja muita aivosähkötoiminnan häiriöitä, sillä se vähentää hermosolujen aktiivisuutta.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat ihottumat, päänsärky, huimaus ja näön hämärtyminen. Joskus voi esiintyä ärtyneisyyttä, uneliaisuutta, unettomuutta, vapinaa, silmävärvettä, liikkeiden jäykkyyttä ja erilaisia vatsaoireita.

Jos potilaalla ilmenee ihottumaa, lamotrigiinin käyttö on keskeytettävä heti ja otettava yhteys lääkäriin. Ihottuma ilmaantuu tavallisesti kahdeksan viikon kuluessa hoidon aloittamisesta, ja se on lapsilla yleisempi kuin aikuisilla.

Lamotrigiinihoidon aikana reaktiokyky voi heikentyä, joka tulee ottaa huomioon esimerkiksi autolla ajaessa.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttö raskauden aikana arvioidaan tapauskohtaisesti. Epilepsiakohtaukset voivat olla sikiölle haitallisempia kuin niitä estävä lääkehoito. Lääkettä erittyy äidinmaitoon, joten imetystä ei yleensä suositella lääkehoidon aikana.

Säilytys

Alle 30 °C.

Ulkonäkö

25 mg: Valkoisia tai vaaleita, neliön muotoisia, toisella puolella on merkintä "L" ja "25".
50 mg: Valkoisia tai vaaleita, neliön muotoisia, toisella puolella on merkintä "L" ja "50".
100 mg: Valkoisia tai vaaleita, neliön muotoisia, toisella puolella on merkintä "L" ja "100".
200 mg: Valkoisia tai vaaleita, neliön muotoisia, toisella puolella on merkintä "L" ja "200".

Hinta ja pakkaustiedot