Markkinoija

KRKA

Vaikuttava aine

duloksetiini

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään naisilla lievittämään virtsan karkailua, joka liittyy ponnistukseen, nauramiseen, yskimiseen, aivastamiseen tai liikuntaan.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä yksi annos kaksi kertaa päivässä.

Lääkkeen ottaminen

Lääke otetaan vesilasillisen kanssa. Se voidaan ottaa ruokailun yhteydessä tai tyhjään mahaan. Yleensä lääkehoidon lisäksi suositetaan lantionpohjan lihaksiston harjoituksia.

Vaikutustapa

Duloksetiini lisää serotoniinin ja noradrenaliinin ja dopamiinin määrää ja vaikutuksia aivoissa. Tätä kautta sen uskotaan voimistavan virtsaputken lihastoimintaa ja sulkeutumista. Duloksetiinia sisältäviä muita lääkevalmisteita käytetään myös masennuksen hoitoon.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat pahoinvointi, suun kuivuminen, ummetus ja uupumus. Joskus saattaa esiintyä myös ruokahalun heikkenemistä, unettomuutta, kiihtymystä, sukupuolisen halukkuuden heikkenemistä, ahdistuneisuutta, unihäiriöitä, päänsärkyä, huimausta, uneliaisuutta, vapinaa, tuntohäiriöitä, näön hämärtymistä, kuumotusta, mahavaivoja, liikahikoilua, voimattomuutta ja vilunväristyksiä.

Raskaus ja imetys

Lääkäri harkitsee lääkkeen käytön raskauden aikana. Ei suositella imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C.

Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä kosteudelle.

Ulkonäkö

20 mg: Kovassa liivatekapselissa, koko 4 (pituus keskimäärin 14,4 mm), valkoisia tai melkein valkoisia pellettejä. Kapselin pohja- ja kansiosat ovat vaaleansiniset. Kapselin pohja-osaan on painettu mustalla ”20”.

40 mg: Kovassa liivatekapselissa, koko 2 (pituus keskimäärin 17,9 mm), valkoisia tai melkein valkoisia pellettejä. Kapselin pohja-osa on vaaleanoranssi ja kansiosa vaaleansininen. Kapselin pohja-osaan on painettu mustalla ”40”.

Hinta ja pakkaustiedot