Markkinoija

ORION PHARMA

Vaikuttava aine

mirtatsapiini

Käyttötarkoitus

Aikuisten masennusjaksojen hoito.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään kokonaisina, pureskelematta nesteen kera. Yleensä lääke otetaan juuri ennen nukkumaan menoa. Suussa hajoavaa tablettia pitää käsitellä kuivin sormin. Se asetetaan kielen päälle ja siinä hajonnut tabletti niellään sellaisenaan tai veden kera. Lääkepakkauksen sisällä on tabletin tarkempi käsittelyohje, joka kannattaa lukea huolella.

Lääkitystä ei saa keskeyttää äkillisesti eikä omin päin, koska tästä voi aiheutua vieroitusoireita. Lääke voi voimistaa alkoholin vaikutuksia, joten alkoholin käyttöä on vältettävä lääkityksen aikana.

Vaikutustapa

Mirtatsapiini vaikuttaa keskushermoston välittäjäaineiden, lähinnä serotoniinin ja noradrenaliinin, toimintaan siten, että masennuksen oireet lievittyvät. Vaikutus alkaa yleensä parin viikon kuluessa. Hoitoa jatketaan yleensä 4-6 kuukautta oireiden poistumisen jälkeen.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat ruokahalun lisääntyminen, painon nousu, uneliaisuus, päänsärky ja suun kuivuminen. Joskus voi esiintyä myös epänormaaleja unia, sekavuutta, ahdistuneisuutta, unettomuutta, huimausta, vapinaa, muistihäiriöitä, mahavaivoja, ihottumaa, turvotusta sekä nivel-, lihas- ja selkäkipua.

Lääkäriin on otettava välittömästi yhteyttä, jos masennus pahenee tai ilmenee itsemurhakäyttäytymistä tai -ajatuksia. Lääkäriin on otettava myös yhteyttä, jos esiintyy infektioita muistuttavia oireita, kuten kuumetta tai kurkkukipua.

Lääke voi heikentää keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta, erityisesti hoidon alussa, mikä on huomioitava liikenteessä.

Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä ja luontaistuotteista tulee neuvotella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Ulkonäkö

MIRTAZAPIN ORION tabletti, kalvopäällysteinen 15 mg, 30 mg, 45 mg

15 mg kalvopäällysteinen tabletti: keltainen, kaksoiskupera, kapselinmuotoinen, kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella jakouurre painettujen ”1” ja ”5” välillä, toisella puolella painettuna ”MI”. Tabletin koko 9,1 x 4,6 mm.

30 mg kalvopäällysteinen tabletti: punaruskea, kaksoiskupera, kapselinmuotoinen, kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella jakouurre painettujen ”3” ja ”0” välillä, toisella puolella painettuna ”MI”. Tabletin koko 14,1 x 6,1 mm.

45 mg kalvopäällysteinen tabletti: valkoinen, kaksoiskupera, kapselinmuotoinen, kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella painettuna ”45” ja toisella puolella painettuna ”MI”. Tabletin koko 14,1 x 7,1 mm.

15 mg ja 30 mg tabletit voidaan jakaa yhtä suuriin annoksiin.

MIRTAZAPIN ORION tabletti, suussa hajoava 15 mg, 30 mg, 45 mg

15 mg tabletti, suussa hajoava: Valkoinen, pyöreä tabletti, jonka toisella puolella koodi ”36” ja toisella puolella koodi ”A”.

30 mg tabletti, suussa hajoava: Valkoinen, pyöreä tabletti, jonka toisella puolella koodi ”37” ja toisella puolella koodi ”A”.

45 mg tabletti, suussa hajoava: Valkoinen, pyöreä tabletti, jonka toisella puolella koodi ”38” ja toisella puolella koodi ”A”.

Hinta ja pakkaustiedot