Markkinoija

GLAXOSMITHKLINE

Vaikuttava aine

naratriptaani

Käyttötarkoitus

Naramig on tarkoitettu ennakko-oirein tai ilman niitä esiintyvien migreenikohtausten hoitoon. Lääkettä ei toistaiseksi suositella alle 18-vuotiaille eikä yli 65-vuotiaille. Sitä ei käytetä ehkäisemään oireita.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä otetaan yksi annos heti oireiden alettua. Jos ensimmäinen annos on auttanut, mutta oireet uusiutuvat, voi ottaa toisen annoksen, kuitenkin aikaisintaan neljä tuntia ensimmäisen jälkeen. Vuorokauden enimmäisannos on kaksi tablettia.

Lääkkeen ottaminen

Tabletti niellään kokonaisena vesilasillisen kera. Lääkkeen kanssa ei pidä käyttää samanaikaisesti ergotamiinivalmisteita, jotka myös on tarkoitettu migreenin hoitoon.

Vaikutustapa

Naratriptaani toimii keskushermostossa serotoniini-nimisen aineen tavoin. Tämä aine supistaa aivokalvojen ja aivojen ulkoisia verisuonia, joiden laajenemisesta päänsärky aiheutuu. Naratriptaani estää myös kolmoishermon toimintaa. Lääke auttaa myös migreenin liitännäisoireisiin, kuten ääni- ja valoyliherkkyyteen, pahoinvointiin ja oksenteluun. Lääkeannos tulisi ottaa niin varhain kuin mahdollista migreenipäänsäryn alettua, mutta se tehoaa myöhemminkin kohtauksen aikana.

Haittavaikutukset

Haittavaikutukset ovat yleensä lieviä ja menevät nopeasti ohi. Jotkut käyttäjät ovat havainneet kuumotusta sekä painon, puristuksen tai ahdistuksen tunnetta jossakin kehon osassa. Kasvojen iho voi punoittaa. Myös väsymystä ja uneliaisuutta sekä huimausta on esiintynyt, mikä saattaa heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä ja muissa vastaavissa tilanteissa. Sydänpotilaiden tulisi neuvotella lääkkeen käyttämisestä lääkärin kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käytöstä raskauden aikana on neuvoteltava lääkärin kanssa. Imettää saa aikaisintaan 24 tuntia tabletin ottamisen jälkeen.

Säilytys

Säilytä alle 30 oC.

Ulkonäkö

Tabletti on vihreä, kalvopäällysteinen, D:n mallinen ja kaksoiskupera, toisella puolella on kaiverrus GX CE5.

Hinta ja pakkaustiedot