Markkinoija

TEVA FINLAND

Vaikuttava aine

asitretiini

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään vaikean hilsetystaudin eli psoriaasin hoitoon. Lisäksi se soveltuu eräiden muiden ihosairauksien hoitoon, kun oireet ovat vaikeat eivätkä ne lievity muilla lääkkeillä.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Annostus sovitetaan mm. oireiden vaikeuden ja potilaan yksilöllisten ominaisuuksien mukaan, ja pyritään mahdollisimman pieneen, mutta silti hyvin tehoavaan annostukseen.

Lääkkeen ottaminen

Kapselit niellään runsaan nesteen kera kerran päivässä aterian yhteydessä tai maidon kanssa. Hedelmällisessä iässä olevien naisten tulee aloittaa lääkitys normaalien kuukautisten toisena tai kolmantena päivänä. Hoidon aikana ja vuosi sen jälkeen ei pidä luovuttaa verta. Hedelmällisessä iässä olevien naisten ei pidä käyttää alkoholia hoidon aikana eikä kaksi kuukautta hoidon loputtua sikiön epämuodostumariskin vuoksi. Alkoholia olisi muutenkin vältettävä, koska se lisää haittavaikutusten ilmaantumisen vaaraa.

Vaikutustapa

Valmiste on A-vitamiinin sukulaisaine, joka hidastaa hilsetystaudille ominaista ihosolujen nopeaa jakautumista ja sarveistumista. Lääke on tehokas, mutta sen haittavaikutusten mahdollisuuskin on tavallista suurempi.

Haittavaikutukset

Haittavaikutuksia tulee useimmille lääkkeen käyttäjille. Niiden ilmaantumista ja voimakkuutta voidaan kuitenkin säädellä annoksen suuruutta muuttamalla. Lääkäri seuraa haittavaikutuksia mm. verikokein. Lääkityksen aikana limakalvot ja iho kuivuvat. Huulten kuivuminen ja halkeileminen, silmien kuivuminen, nenän karstaisuus ja nenäverenvuodot ovat tavallisia. Silmien kuivumisen vuoksi piilolasit kannattaa vaihtaa tavallisiin silmälaseihin. Suun kuivumista ja janon tunnetta on havaittu. Ihon ohenemista ja hilseilyä saattaa esiintyä millä kehon alueella tahansa, erityisesti kämmenissä ja jalkapohjissa. Ihon ja limakalvojen ohenemiseen voi liittyä tulehdusoireita. Joskus on havaittu päänsärkyä, hämäränäön huonontumista sekä kipua lihaksissa, lihaksen kiinnittymiskohdassa ja luussa. Lääkityksen aikana on myös havaittu lisääntynyttä hiustenlähtöä, kynsien haurastumista ja kynsivallien tulehdusta. Koska silmän hämärään mukautumiskyvyssä voi esiintyä heikkenemistä, on mahdollista, että Neotigason heikentää autolla-ajokykyä esim. tunnelissa.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei saa käyttää raskauden eikä imetyksen aikana, eikä kolmeen vuoteen lääkityksen lopettamisen jälkeen saa tulla raskaaksi. Raskauden ehkäisy on aloitettava viimeistään neljä viikkoa ennen hoidon aloittamista, ja ehkäisykeinoa tulee käyttää erityisen tarkasti ohjeiden mukaan. Minipillereiden teho voi lääkityksen aikana heiketä, joten ne on vaihdettava toisenlaiseen valmisteeseen.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C, alkuperäispakkauksessa. Herkkä kosteudelle.

Ulkonäkö

10 mg: himmeä, valkoruskea kapseli.
25 mg: himmeä, keltaruskea kapseli.

Hinta ja pakkaustiedot