Markkinoija

GILEAD

Vaikuttava aine

emtrisitabiini, rilpiviriini, tenofoviiri

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään aikuisten ja vähintään 12-vuotiaiden, vähintään 35 kg painavien nuorten HIV-infektion hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä otetaan yksi tabletti kerran vuorokaudessa.

Lääkkeen ottaminen

Lääke otetaan ruuan kanssa. Sitä ei saa pureskella, murskata eikä puolittaa. Jos annos unohtuu ja tämä muistetaan 12 tunnin kuluessa, annos otetaan mahdollisimman pian ruuan kanssa ja palataan normaaliin aikatauluun. Jos kulunut yli 12 tuntia, annos jätetään väliin ja palataan normaaliin aikatauluun.

Jos oksentaa neljän tunnin kuluessa annoksesta, otetaan toinen annos ruuan kanssa. Jos on kulunut yli neljä tuntia, ei oteta uutta annosta.

Vaikutustapa

Lääkkeen sisältämät aineet vaikuttavat kaikki eri tavoin viruksen DNA:ta tuohavasti. Kolmoisyhdistelmä toimii tehokkaammin kuin aineet yksin annosteltuina HI-viruksen tuhoamisessa.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat kohonneet veren rasva-arvot, unettomuus, huimaus, pahoinvointi ja muutokset maksa-arvoissa. Joskus voi esiintyä myös verisolumuutoksia, ruokahalun heikentymistä, masennusta, unihäiriöitä, uneliaisuutta, mahaoireita, ihottumaa ja väsymystä.

Raskaus ja imetys

Lääkäri harkitsee lääkkeen käytön raskauden aikana. Hoidon aikana on käytettävä luotettavaa raskauden ehkäisymenetelmää. Ei saa käyttää imetyksen aikana. HIV:ia sairastavan naisen ei tulisi imettää, ettei virus tarttuisi vauvaan.

Säilytys

Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä kosteudelle. Pidä purkki tiiviisti suljettuna.

Ulkonäkö

Harmaa, kapselinmuotoinen kalvopäällysteinen tabletti, kooltaan 15 mm x 7 mm, tabletin toisella puolella merkintä ”GSI” ja tabletin toisella puolella merkintä ”255”.

Hinta ja pakkaustiedot