Markkinoija

SANTEN

Vaikuttava aine

karbomeeri

Käyttötarkoitus

Valmiste on tarkoitettu silmän kuivuudesta aiheutuvien erilaisten oireiden lievitykseen.

Annostus

Tavallisesti tiputetaan yksi tippa 1-4 kertaa vuorokaudessa.

Lääkkeen ottaminen

Geeli ravistetaan pipetin kärkeen ennen annostelua, ravistetaan uudelleen ennen annostelua toiseen silmään. Pää taivutetaan taaksepäin ja tipat tiputetaan silmän sidekalvopussiin eli alaluomen taakse. Räpytetään silmää muutaman kerran, että tippa leviää. Mikäli silmään laitetaan useita tippoja, on niiden välillä pidettävä vähintään 15 minuutin tauko ja annostele tämä lääke aina viimeisenä. Säilytysaineettomia kerta-annospipetttejä käytettäessä pehmeitä piilolaseja ei tarvitse poistaa lääkkeen annostelun ajaksi. Kovat piilolinssit poistetaan ennen lääkkeen ottamista, ja ne saa asettaa paikoilleen aikaisintaan 15 minuutin kuluttua tippojen käytöstä. Kerta-annospipetit pitää poistaa käytöstä heti lääkkeen ottamisen jälkeen, vaikka niissä olisi vielä ainetta jäljellä.

Vaikutustapa

Lääketippa muodostaa kuivan silmän pinnalle suojaavan ja voitelevan kalvon.

Haittavaikutukset

Heti tipan ottamisen jälkeen näkö voi ohimenevästi sumentua, ja paikallisesti voi tuntua kirvelyä tai ärsytystä.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käytöstä raskauden ja imetyksen aikana on syytä neuvotella lääkärin kanssa.

Säilytys

Säilytä alle 25°C. Säilytä kerta-annospakkaukset laminaattipussissa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Kirkas tai hieman opaalinen, viskoosi liuos.

Hinta ja pakkaustiedot