Markkinoija

SANTEN

Vaikuttava aine

karbomeeri

Käyttötarkoitus

Valmiste on tarkoitettu silmän kuivuudesta aiheutuvien erilaisten oireiden lievitykseen.

Annostus

Tavallisesti tiputetaan yksi tippa 1-4 kertaa vuorokaudessa. 

Lääkkeen ottaminen

Vältetään pullon ravistamista ja säilytetään pullo pakkauksessa ylösalaisin. Pää taivutetaan taaksepäin ja tipat tiputetaan silmän sidekalvopussiin eli alaluomen taakse. Räpytetään silmää muutaman kerran, että tippa leviää. Mikäli silmään laitetaan useita tippoja, on niiden välillä pidettävä vähintään 15 minuutin tauko ja annostele tämä lääke aina viimeisenä. Pehmeitä piilolinssejä ei saa käyttää pullosta annosteltavien tippojen käytön yhteydessä, koska ne voivat samentua johtuen tippojen sisältämästä säilytysaineesta. Kovat piilolinssit poistetaan ennen lääkkeen ottamista, ja ne saa asettaa paikoilleen aikaisintaan 15 minuutin kuluttua tippojen käytöstä.

Vaikutustapa

Lääketippa muodostaa kuivan silmän pinnalle suojaavan ja voitelevan kalvon.

Haittavaikutukset

Heti tipan ottamisen jälkeen näkö voi ohimenevästi sumentua, ja paikallisesti voi tuntua kirvelyä tai ärsytystä.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käytöstä raskauden ja imetyksen aikana on syytä neuvotella lääkärin kanssa.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C. Ei saa jäätyä. Pidä pullo ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.
Käyttöönoton jälkeen pullo säilytetään pakkauksessa ylösalaisin, jolloin geelin tiputtaminen helpottuu.

Ulkonäkö

Kirkas tai hieman opaalinen, viskoosi liuos.

Hinta ja pakkaustiedot