Markkinoija

SANTEN

Vaikuttava aine

kloramfenikoli

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään bakteerien aiheuttamiin silmätulehduksiin, joita esiintyy mm. silmäluomien sisäpuolella ja silmän pinnalla (sidekalvo ja sarveiskalvo) sekä kyynelteissä. Voidetta käytetään myös hoitamaan ja estämään tulehdusta silmään kohdistuvien tapaturmien ja leikkausten vuoksi tehtyjen toimenpiteiden sekä vierasesineen poiston jälkeen.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Tavallisesti pieni määrä voidetta levitetään silmään joka kolmas tunti, tarpeen vaatiessa useamminkin. Hoitoa jatketaan yleensä pari vuorokautta oireiden häviämisen jälkeenkin, jolloin tulehduksen uusiutumisvaara vähenee.

Lääkkeen ottaminen

Silmävoidetta laitetaan tavallisesti silmän sidekalvopussiin eli alaluomen taakse suoraan putkilosta. Voiteen käytössä on noudatettava lääkärin ohjeita.

Vaikutustapa

Kloramfenikoli on antibiootti, joka tappaa monia erilaisia bakteereita. Se soveltuu käytettäväksi silmälääkkeissä hyvin mm. siksi, että se pystyy kulkeutumaan silmän eri osiin suhteellisen helposti.

Haittavaikutukset

Voide voi aiheuttaa lyhytaikaista kirvelyä ja näön sumentumista. Allergisia oireita voi tulla yliherkkyyteen taipuvaisille. Ne ilmenevät tavallisesti silmän pinnan ja luomien punoituksena, turvotuksena ja kutinana. Tällaisten oireiden ilmaantuessa pitää ottaa yhteys lääkäriin. Lääke voi ohimenevästi samentaa sarveiskalvon pintaa.

Raskaus ja imetys

Valmisteen käytöstä raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä on syytä neuvotella lääkärin kanssa.

Säilytys

Säilytä jääkaapissa (2 °C 8 °C). Ei saa jäätyä.

Avattu putki voidaan säilyttää alle 25 °C 28 päivää.

Ulkonäkö

Vaalea, pehmeä ja läpikuultava voide.

Hinta ja pakkaustiedot