Markkinoija

ASPEN NORDIC

Vaikuttava aine

estrioli

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään paikallisesti estämään ja lievittämään naishormonin eli estrogeenin puutteeseen liittyvää emättimen limakalvon kuivumista ja ohenemista. Sitä voidaan käyttää myös emätinleikkausten esi- ja jälkihoitoon.

Annostus

Lääkettä annostellaan limakalvo-oireiden hoitoon asettimen kärjellinen (0,5 g) voidetta kerran vuorokaudessa 2-3 viikon ajan (enintään 4 viikkoa), minkä jälkeen siirrytään ottamaan tällainen annos kaksi kertaa viikossa.

Lääkkeen ottaminen

Annostellaan emättimeen illalla ennen nukkumaanmenoa. Unohtunut annos otettava mahdollisimman pian. Samana päivänä ei kuitenkaan saa ottaa kahta annosta.

Vaikutustapa

Vaihdevuosien yhteydessä ja joskus muulloinkin elimistön oma estrogeenin tuotanto vähenee tai muuttaa luonnettaan. Valmiste sisältää estriolia, joka paikallisesti käytettynä estää tai hidastaa hormonimuutosten vaikutuksia limakalvoihin.

Haittavaikutukset

Tavanomaisilla annoksilla haittavaikutuksia esiintyy suhteellisen harvoin. Joskus voi ilmaantua tiputteluvuotoa, pahoinvointia, flunssan kaltaisia oireita, nesteen kertymistä, paikallista ärsytystä tai kutinaa. Myös rinnat voivat etenkin hoidon alkaessa aristaa ja kohdunsuun limaneritys voi lisääntyä.

Lääkäriin on otettava heti yhteyttä, jos ilmenee tromboemboliaan eli veritulppaan viittaavia oireita, kuten kivuliasta jalan turvotusta, äkillistä rintakipua tai hengenahdistusta. Lääkäriin on otettava yhteyttä myös emätinverenvuodon yhteydessä.

Raskaus ja imetys

Valmistetta ei saa käyttää raskauden aikana eikä imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C. Ei saa jäätyä. Säilytä alkuperäisessä pakkauksessa.

Ulkonäkö

Homogeeninen, pehmeä, valkoinen tai melkein valkoinen massa.

Hinta ja pakkaustiedot