Markkinoija

LEO PHARMA

Vaikuttava aine

takrolimuusi

Käyttötarkoitus

Kohtalaisen tai vaikean atooppisen ihottuman hoito aikuisilla ja vähintään 2-vuotiailla lapsilla, jos tavanomaiset hoidot eivät riitä.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Ei jatkuvaan käyttöön.

Lääkkeen ottaminen

Voide levitetään ohuelti hoidettavalle alueelle. Sitä voi käyttää myös kasvoihin, taipeisiin ja muille ohuille ihoalueille, mutta ei limakalvoille. Takrolimuusivoiteen ja perusvoiteen levittämisen välillä tulee pitää vähintään 2 tunnin tauko. Alkoholin juominen hoidon aikana voi aiheuttaa kasvojen kuumotusta tai ihoärsytystä. Ihon altistamista UV-säteilylle tulee välttää takrolimuusin käytön aikana.

Vaikutustapa

Takrolimuusi hillitsee ihon tulehdusreaktiota ja atopian iho-oireet lievittyvät. Vaikutus alkaa noin viikon kuluttua hoidon aloittamisesta. Jos kahden viikon kuluttua ei ole merkkejä ihon paranemisesta, lääkäri yleensä harkitsee lääkkeen vaihtamista.

Haittavaikutukset

Yleisimmät haittavaikutukset ovat annostuspaikan ihon polttelu ja kutina. Tavallisesti tämä lievenee hoidon jatkuessa. Joskus voi esiintyä myös annostuspaikan punoitusta, kipua, ihon liikaherkkätuntoisuutta, ihottumaa tai ihotulehduksia (kuten herpestulehdus).

Raskaus ja imetys

Voidetta ei saa käyttää raskauden tai imetyksen aikana.

Säilytys

Alle 25 °C.

Ulkonäkö

Valkoinen, hieman kellertävä voide.

Hinta ja pakkaustiedot