Markkinoija

KYOWA KIRIN

Vaikuttava aine

glyseryylitrinitraatti

Käyttötarkoitus

Valmistetta käytetään peräaukon pitkäaikaisen haavauman aiheuttaman kivun lievitykseen.

Annostus

Voidetta levitetään kahdesti vuorokaudessa, 12 tunnin välein. Hoitoa voidaan jatkaa kunnes kipu häviää, kuitenkin korkeintaan 8 viikkoa.

Lääkkeen ottaminen

Kelmulla tai apteekista saatavalla sormisuojuksella suojattu sormi asetetaan ulkopakkauksessa olevan 2,5 cm:n annosteluviivan viereen ja puristetaan viivan pituinen määrä voidetta sormenpäähän. Sormi työnnetään ensimmäiseen niveleen saakka varovasti peräaukkoon, ja voide levitetään peräaukkokanavan reunoille. Lääkkeen ottamisen jälkeen kannattaa nousta pystyasentoon varoen, koska lääke voi joskus aiheuttaa huimausta ja verenpaineen alenemista.

Vaikutustapa

Peräaukon haavauma syntyy osaksi sulkijalihasten jännitystilan seurauksena. Voiteen vaikuttava aine vähentää tätä jännitystä.

Haittavaikutukset

Yleisin haittavaikutus on päänsärky, jota esiintyy useammalla kuin joka toisella käyttäjällä. Se on vaikuttavalle aineelle tyypillinen, ja sitä voi lievittää kipulääkkeillä, kuten parasetamolilla. Joskus esiintyy huimausta tai pahoinvointia.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei pidä käyttää raskauden aikana, eikä käyttöä imetyksen aikana suositella.

Säilytys

Säilytä alle 25°C:ssa

Ei saa jäätyä.

Pidä putki tiiviisti suljettuna.

Ulkonäkö

Luonnonvalkoinen, läpikuultamaton, tasainen voide.

Hinta ja pakkaustiedot