Markkinoija

LILLY

Vaikuttava aine

selperkatinibi

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään keuhkosyövän ja kilpirauhassyövän hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä kahdesti vuorokaudessa.

Lääkkeen ottaminen

Kapselit niellään kokonaisina, niitä ei saa avata, murskata eikä pureskella. Voidaan ottaa ruokailusta riippumatta. Otetaan suunnilleen samaan aikaan päivittäin. Jos annos jää väliin tai potilas oksentaa, ei oteta uutta annosta vaan jatketaan normaalin aikataulun mukaisesti. Kaikkien muiden lääkkeiden käytöstä tulisi neuvotella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.

Vaikutustapa

Lääke on proteiinikinaasin estäjä, joka estää syöpäsolujen kasvua ja jakautumista häiritsemällä niiden solunsisäistä aineenvaihduntaa.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat verenvuodot, ruokahalun heikkeneminen, päänsärky, huimaus, mahaoireet, ihottuma, suun kuivuminen, kuume, väsymys ja turvotus. Joskus saattaa esiintyä myös yliherkkyyttä.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Sekä nais- että miespotilaiden pitää hoidon aikana ja vähintään 1 viikon ajan sen päättymisestä käyttää luotettavaa ehkäisyä. Ei pidä käyttää imetyksen aikana. Imetyksen voi aloittaa 1 viikon kuluttua hoidon päättymisestä.

Säilytys

Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (15-25°C).

Ulkonäkö

Retsevmo 40 mg kova kapseli

Harmaa, läpinäkymätön kapseli, 6 x 18 mm (koko 2), jossa mustalla musteella merkinnät ”Lilly”, ”3977” ja ”40 mg”.

Retsevmo 80 mg kova kapseli

Sininen, läpinäkymätön kapseli, 8 x 22 mm (koko 0), jossa mustalla musteella merkinnät ”Lilly”, ”2980” ja ”80 mg”.

Hinta ja pakkaustiedot