Markkinoija

ORGANON FINLAND

Vaikuttava aine

montelukasti

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään lievän ja keskivaikean astman hoitoon. 10 mg tabletit voivat lievittää myös astmapotilaiden kausiluonteisen allergisen nuhan oireita. Lääkettä voidaan käyttää myös astman estohoitoon tapauksissa, joissa taudin vallitsevana piirteenä on rasituksen aiheuttama keuhkoputkien supistuminen.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Aikuiset ja vähintään 15-vuotiaat lapset käyttävät yleensä tabletteja. Rakeet on tarkoitettu yleensä alle 5-vuotiaille ja niitä voi käyttää jo puolivuotiaat astmapotilaat. Lääkeannos otetaan tavallisimmin illalla nukkumaan mennessä.

Lääke on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön, mutta sitä ei saa käyttää astmakohtauksen hoitoon.

Lääkkeen ottaminen

Lääkeannos otetaan yleensä iltaisin. Tabletti ja rakeet voidaan ottaa ruoan kanssa tai erikseen.

Rakeet voidaan antaa joko sellaisenaan suuhun, tai sekoittaa ne lusikalliseen kylmää tai huoneenlämpöistä pehmeää ruokaa (esim. omenasosetta, jäätelöä, porkkanaa tai riisiä). Annospussi tulee avata vasta juuri ennen lääkkeen ottamista. Koko annos on käytettävä 15 minuutin kuluessa pussin avaamisesta. Ruokaan sekoitettuja rakeita ei saa säilyttää myöhempää käyttöä varten. Rakeita ei ole tarkoitus liuottaa nesteeseen ennen käyttöä, mutta nestettä saa juoda lääkkeen ottamisen jälkeen.

Lääkitystä jatketaan säännöllisesti, vaikka oireita ei ole, myös pahenemisvaiheiden aikana. Valmistetta ei saa käyttää akuutin astmakohtauksen hoitoon. Jos kohtauslääkkeen tarve kasvaa, on otettava yhteys lääkäriin.

Vaikutustapa

Lääke on leukotrieenireseptorien antagonisti. Se estää leukotrieeni-nimisten aineiden vaikutuksia elimistössä ja vähentää siten astmaan liittyvää limakalvotulehdusta ja keuhkoputkien supistumisherkkyyttä. Näin se vähentää jatkuvasti käytettäessä astman oireita.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat hengitystieinfektiot, päänsärky, mahavaivat, ihottuma ja kuume. Jos ilmenee neuropsykiatrisia haittatapahtumia (kuten käyttäytymiseen ja mielialaan liittyviä muutoksia), otettava yhteyttä lääkäriin.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

SINGULAIR rakeet 4 mg

Säilytä alle 25 °C. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle ja kosteudelle.

SINGULAIR tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg

Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle ja kosteudelle.

Ulkonäkö

SINGULAIR rakeet 4 mg

Valkoinen, rakeinen, karkeapintainen, vapaasti liikkuva, homogeeninen kiinteä aine, jossa ei ole ulkopuolisia partikkeleita.

SINGULAIR tabletti, kalvopäällysteinen 10 mg

Beigen värinen, pyöristetty, nelikulmainen, kalvopäällysteinen, koko 7,9 mm x 7,9 mm, toisella puolella merkintä SINGULAIR ja toisella puolella MSD 117.

Hinta ja pakkaustiedot