Markkinoija

PFIZER

Vaikuttava aine

oksitetrasykliini, hydrokortisoni, polymyksiini-B

Käyttötarkoitus

Valmistetta käytetään sekä silmien että korvien tulehduksiin. Se sopii käytettäväksi silloinkin, kun tulehtuneella alueella on bakteereita eli se märkii.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Silmätulehdusta hoidettaessa pieni määrä voidetta levitetään silmään yleensä 2-3 kertaa vuorokaudessa. Tippoja tiputetaan silmään lääkärin harkitsemalla tiheydellä. Voide sopii hyvin yölliseen käyttöön silloinkin, kun päivällä käytetään tippoja. Korvatulehdusta hoidettaessa voidetta levitetään korvakäytävään ja ulkokorvaan kolme kertaa vuorokaudessa. Tamponia voi käyttää annostelun apuna. Tippoja käytetään korvaan yhtä usein kuin voidetta.

Lääkkeen ottaminen

Tippapulloa on ravisteltava hyvin ennen käyttöä, eikä pullon kärjellä saa koskettaa silmää eikä korvaa. Silmävoide annostellaan silmän sidekalvopussiin eli silmän ylä- tai alaluomen alle. Silmätipat tiputetaan silmän alaluomen alle pää taaksepäin taivutettuna. Tämän jälkeen on hyvä pitää silmä kiinni hetken aikaa, jolloin lääke leviää tasaisesti silmämunan päälle. Räpyttämistä on vältettävä, jotta lääke pysyisi silmässä. Mikäli silmään laitetaan useita tippoja, on niiden välillä hyvä pitää pieni tauko. Korvatippojen tiputtaminen onnistuu parhaiten, kun potilas makaa kyljellään. Niitä voi levittää myös vanutupolla. Korvaa pidetään ylöspäin 10-15 minuutin ajan, jotta tipat leviäisivät seinämiä pitkin.

Vaikutustapa

Hydrokortisoni rauhoittaa paikallisesti käytettynä yliherkkyys- ja tulehdusoireita. Lääkkeen muut vaikuttavat aineet ovat antibiootteja, jotka tappavat monia erilaisia bakteereita.

Haittavaikutukset

Lääke voi jonkun verran lisätä kyynelnesteen erittymistä sekä ärsyttää silmää. Joskus se kohottaa silmänpainetta, minkä vuoksi painetta mitataan vähänkin pitempään kestävän hoidon yhteydessä. Korvaan lääkettä ei yleensä käytetä kovin pitkään, eikä ollenkaan, jos tärykalvo on puhjennut.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttämisestä raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä kannattaa neuvotella lääkärin kanssa.

Säilytys

Säilytä alle 25 ºC. Älä säilytä kylmässä. Avattu pakkaus säilyy käyttökelpoisena kuukauden.

Ulkonäkö

TERRA-CORTRIL-P silmä-/korvatipat, suspensio

Keltainen tai beige homogeeninen suspensio.

TERRA-CORTRIL-P silmä-/korvavoide

Keltainen tai beige homogeeninen voide.

Hinta ja pakkaustiedot