Markkinoija

BESINS HEALTHCARE

Vaikuttava aine

testosteroni

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään testosteronin korvaushoitona erilaisten testosteronivajeen aiheuttamien terveysongelmien hoitoon. Testosteronivaje tutkitaan ennen hoidon aloittamista verikokeilla ja oireiden perusteella.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Geeli on annostelun helpottamiseksi pakattu annospusseihin. Normaalisti otetaan yksi annos lääkettä kerran vuorokaudessa.

Lääkkeen ottaminen

Lääkeannos otetaan mieluimmin aina samaan kellonaikaan päivästä, yleensä aamuisin. Geeli levitetään puhtaalle, kuivalle ja terveelle iholle hartioiden, käsivarsien tai vatsan alueelle. Annospussin sisältö puristetaan kokonaan ulos ja levitetään heti iholle hellävaraisesti ja ohuelti. Geeliä ei hierota ihoon. Sen annetaan kuivua vähintään 3–5 minuutin ajan, minkä jälkeen alue peitetään puhtaalla vaatteella (esimerkiksi t-paidalla). Kädet on pestävä huolellisesti vedellä ja saippualla geelin levittämisen jälkeen. Geeliä ei saa levittää sukuelimiin. Lääkevalmisteen levityksen jälkeen on odotettava vähintään 1 tunti ennen suihkua tai kylpyä.

Ennen ihokosketusta toisen henkilön kanssa levityskohta on pestävä huolellisesti saippualla ja vedellä, kunhan suositeltu aika (vähintään 1 tunti) on kulunut, ja kohta on peitettävä uudelleen puhtaalla vaatteella. Jos geeliä on siirtynyt toiseen henkilöön, altistunut ihoalue on pestävä saippualla ja vedellä sekä ilmoitettava lääkärille, jos hänellä esiintyy testosteronin siirtymisen merkkejä, kuten aknea, muutoksia vartalon tai kasvojen karvoituksessa, äänen madaltumista, kuukautiskierron muutoksia tai ennenaikaisen murrosiän alkamisen merkkejä ja sukuelinten suurenemista lapsilla.

Vaikutustapa

Lääke korvaa elimistöltä puuttuvaa testosteronia, jolloin hormonitasapaino palautuu.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä mielialan muutoksia, huimausta, tuntohäiriöitä, muistin heikkenemistä, päänsärkyä, verenpaineen nousua, ripulia, nokkosihottumaa, karvojen lähtöä, rintojen kehittymistä, antopaikan reaktioita tai muutoksia laboratorioarvoissa. 

Valmiste voi aiheuttaa dopingtesteissä positiivisen löydöksen.

Raskaus ja imetys

Lääkettä käyttävät vain miespuoliset henkilöt. Raskaana oleva nainen ei saa käsitellä geeliä eikä sitä saa joutua hänen iholleen kosketuksen kautta.

Säilytys

Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (15-25 °C).

Ulkonäkö

Annospussissa oleva läpinäkyvä tai hieman opalisoiva väritön geeli.

Hinta ja pakkaustiedot