Markkinoija

NOVO NORDISK

Vaikuttava aine

estradioli

Käyttötarkoitus

Estradiolia käytetään elimistön oman estrogeenin puutteesta johtuvan emättimen limakalvojen kuivuuden, kutinan ja arkuuden hoitoon.

Annostus

Pakkauksen ohjeen mukaan. Emätinpuikkojen käyttämisen voi aloittaa minä tahansa päivänä. Hoito aloitetaan yleensä ottamalla yksi emätinpuikko kerran päivässä kahden viikon ajan. Tämän jälkeen otetaan yksi puikko kaksi kertaa viikossa. Tällöin jokaisen annoksen väliin jätetään 3 tai 4 päivää.

Lääkärin puoleen tulee kääntyä, ellei olo parane 2-4 viikon jälkeen, tai se huononee, tai tulee uusia oireita. 

Lääkkeen ottaminen

Jokainen emätinpuikko on valmiina omassa kertakäyttöisessä asettimessaan. Asettimen avulla puikko viedään syvälle emättimeen. Jos emätinpuikon ottaminen unohtuu, se tulee ottaa niin pian kuin mahdollista. Saman vuorokauden aikana ei kuitenkaan pidä ottaa kaksinkertaista annosta.

Vaikutustapa

Vaihdevuosien yhteydessä elimistön oma estrogeenituotanto vähenee, mikä voi ilmetä emättimen kuivuutena ja ärsytyksenä. Paikallisesti emättimen limakalvolle annettava estrogeeni lievittää näitä oireita.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä vatsakipua, päänsärkyä, vuotoa emättimestä tai epämiellyttäviä tuntemuksia emättimessä. Jos hoidon aikana ilmenee veritulpan oireita, kuten kivuliasta turvotusta jalassa, äkillistä rintakipua tai hengenahdistusta, on otettava heti yhteyttä lääkäriin. Jos esiintyy vuotoa tai tiputtelua emättimestä, muutoksia nänneissä tai ihokuoppia tai kyhmyjä rinnoissa, otettava yhteyttä lääkäriin. 

Raskaus ja imetys

Valmisteen käyttö tulee lopettaa heti, jos tulee raskaaksi. Valmistetta ei tule käyttää imetyksen aikana.

Säilytys

Älä säilytä kylmässä.

Ulkonäkö

Valkoinen, kalvopäällysteinen, kaksoiskupera tabletti, jossa koodi NOVO 278 toisella puolella. Halkaisija 6 mm.

Hinta ja pakkaustiedot