Markkinoija

ORION PHARMA

Vaikuttava aine

etonogestreeli, etinyyliestradioli

Käyttötarkoitus

Raskauden ehkäisy.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Rengasta pidetään yleensä emättimessä yhtäjaksoisesti 3 viikkoa, minkä jälkeen pidetään 1 viikon tauko.

Lääkkeen ottaminen

Pakkauksessa on yksityiskohtaiset ohjeet lääkkeen käyttöä varten. Jos rengas pääsee pois paikaltaan yli 3 tunnin ajaksi, voi sen ehkäisyteho heikentyä. Ehkäisytehon varmistamiseksi on tarkistettava säännöllisesti (esimerkiksi ennen ja jälkeen yhdynnän), että rengas on edelleen paikallaan emättimessä. Valmistetta ei pidä käyttää naisten kondomin tai muiden emättimeen asetettavien ehkäisyvalmisteiden kanssa.

Vaikutustapa

Valmiste sisältää estrogeenia ja keltarauhashormonia, jotka ehkäisevät raskautta usealla, toisiaan täydentävällä tavalla, joista tärkein on ovulaation eli munasolun irtoamisen estyminen.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä emätintulehduksia, masennusta, seksuaalivietin heikentymistä, päänsärkyä, migreeniä, vatsakipua, pahoinvointia, aknea, rintojen arkuutta, sukupuolialueen kutinaa, kuukautis- tai lantiokipua, emätineritteen muutoksia tai painon nousua.

Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tai luontaistuotteista on neuvoteltava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.

Raskaus ja imetys

Raskauden aikana rengasta ei pidä käyttää. Lääkäri arvioi valmisteen käytön imetyksen aikana.

Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi lämpötilan suhteen erityisiä säilytysolosuhteita. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Vagiprev on joustava, läpinäkyvä, väritön tai lähes väritön rengas, jonka ulkohalkaisija on 54 mm ja poikittaisläpimitta 4 mm.

Hinta ja pakkaustiedot