Markkinoija

ORION PHARMA

Vaikuttava aine

eflornitiini

Käyttötarkoitus

Kasvojen liiallisen karvankasvun hoito naisilla.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Emulsiovoidetta levitetään ohuelti puhtaille ja kuiville hoidettaville ihoalueille. Levitetään huolellisesti siten, että hoidetuilla alueilla ei näy voiteen jäämiä. Kädet tulee pestä levittämisen jälkeen. Parhaan tehon saavuttamiseksi hoidettua ihoaluetta ei saa puhdistaa neljään tuntiin voiteen levittämisen jälkeen. Hoidetuille ihoalueille voidaan levittää kauneudenhoitoaineita (myös aurinkovoiteita) aikaisintaan viiden minuutin kuluttua voiteen levittämisestä. Jos käyttää edelleen lääkevoiteen lisäksi karvanpoistomenetelmiä, voide levitetään iholle aikaisintaan 5 minuutin kuluttua karvojen ajamisesta tai muusta poistamisesta. Voiteen joutumista silmiin tai limakalvoille (esim. sieraimiin tai suuhun) on vältettävä.

Vaikutustapa

Eflornitiini estää karvojen kasvuun vaikuttavan entsyymin toimintaa ihossa.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisin haittavaikutus on akne. Joskus voi esiintyä muita paikallisia iho-oireita, kuten esimerkiksi kirvelyä tai punoitusta.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei saa käyttää raskauden tai imetyksen aikana.

Säilytys

Alle 25 °C.

Ulkonäkö

Hinta ja pakkaustiedot