Markkinoija

VIATRIS

Vaikuttava aine

latanoprosti, timololi

Käyttötarkoitus

Silmänpaineen alentaminen glaukooman eli silmänpainetaudin yhteydessä, jos hoito yhdellä lääkkeellä ei riitä.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Tavallisesti otetaan yksi tippa sairaaseen silmään kerran vuorokaudessa.

Lääkkeen ottaminen

Lääkeaineen imeytymistä verenkiertoon voidaan vähentää painamalla silmän sisänurkkaa kyynelkanavan tukkimiseksi tai sulkemalla silmäluomet 2 minuutin ajaksi tipan tiputtamisen jälkeen. Näin voidaan mahdollisesti vähentää haittavaikutuksia ja lisätä tehoa. Jos yksi lääkeannos jää väliin, annosta ei korvata, vaan jatketaan seuraavana päivänä tavallisella annoksella. Muita mahdollisia silmälääkkeitä saa ottaa aikaisintaan 5 minuutin kuluttua Xalcomista.

Säilytysaine bentsalkoniumkloridi voi värjätä pehmät piilolasit. Kaikki piilolasit on poistettava ennen tippojen tiputtamista ja ne saa laittaa takaisin 15 minuutin kuluttua tiputtamisen jälkeen. Hoidettavan silmän värikalvon eli iiriksen väri voi muuttua. Jos vain toista silmää hoidetaan, silmät voivat jäädä pysyvästi erivärisiksi.

Vaikutustapa

Latanoprosti kuuluu prostaglandiinien ryhmään ja timololi beetasalpaajiin. Valmisteen kumpikin aine alentaa kohonnutta silmänpainetta, mutta eri mekanismilla, ja niiden yhteiskäyttö voimistaa tätä vaikutusta.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisin haittavaikutus on pitkäaikaiskäytössä hoidettavan silmän värin muuttuminen ruskeampaan suuntaan. Myös silmäluomien iho saattaa tummentua ja silmäripsien kasvussa olla muutoksia. Joskus voi esiintyä myös hoidettavan silmän ärsytystä (pistelyä, polttelua, kutinaa) tai silmäkipua.

Näkö voi hetken aikaa tippojen ottamisesta olla hämärtynyt, mikä saattaa heikentää ajokykyä.

Raskaus ja imetys

Ei saa käyttää raskauden tai imetyksen aikana.

Säilytys

Ennen ensimmäistä avaamista: Säilytä jääkaapissa (2–8 °C).

Ensimmäisen avaamisen jälkeen: Säilytä alle 25 °C.

Käytä 4 viikon kuluessa.

Pidä pullo ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Kirkas, väritön liuos.

Hinta ja pakkaustiedot