Markkinoija

ABBVIE

Vaikuttava aine

risankitsumabi

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään läiskäpsoriaasin ja nivelpsoriaasin hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä annetaan aluksi yksi annos neljän viikon välein ja sitten kolmen kuukauden välein.

Lääkkeen ottaminen

Lääke annostellaan pistoksena ihon alle, reiteen tai vatsan alueelle. Pistosta ei saa antaa kohtaan, jonka iho on arka, mustelmilla, punoittava, kovettunut tai psoriaasioireinen.

Potilas voi annostella pistoksen itse, kun terveydenhuollon ammattilainen on antanut tarkan pistosohjeistuksen. Pakkausselosteessa on ohjeita pistoksen antamiseen. 

Jos hoidon aikana ilmenee infektio-oireita, on otettava yhteyttä lääkäriin.

Vaikutustapa

Lääke kuuluu interleukiinin (IL) estäjiksi kutsuttujen lääkkeiden ryhmään. Se häiritsee psoriaasin synnyn kannalta tärkeitä solujen viestinvälitystoimintoja, jolloin ihon ja nivelten tulehdus rauhoittuu ja oireet, kuten hilseily, kutina ja kipu, vähenevät.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat ylähengitystieinfektiot.

Joskus saattaa esiintyä myös ihon sienitulehdusta, päänsärkyä, kutinaa, uupumusta ja pistoskohdan reaktiota

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttöä on vältettävä raskauden aikana. Hoidon aikana ja vähintään 21 viikkoa sen jälkeen tulee käyttää luotettavaa ehkäisyä.

Lääkettä ei pidä käyttää imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä jääkaapissa (2 °C–8 °C). Ei saa jäätyä.

Pidä esitäytetty kynä tai esitäytetty ruisku / esitäytetyt ruiskut ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Skyrizi 150 mg esitäytettyä kynää tai esitäytettyä ruiskua voidaan säilyttää huoneenlämmössä (enintään 25 °C:ssa) enintään 24 tunnin ajan alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Liuos on väritön tai hieman kellertävä ja kirkas tai hieman opalisoiva.

Hinta ja pakkaustiedot