Markkinoija

TEVA FINLAND

Vaikuttava aine

risperidoni

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään skitsofrenian ylläpitohoitoon tableteilla suoritetun hoidon aloituksen jälkeen.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Lääke annostellaan yleensä kahden viikon välein.

Lääkkeen ottaminen

Terveydenhuollon ammattilainen antaa lääkkeen lihakseen. Alkoholin käyttöä on vältettävä hoidon aikana. Lääkkeen käyttöä ei saa keskeyttää omin päin.

Vaikutustapa

Lääke vaikuttaa keskushermostossa viestejä välittäviin aineisiin, kuten serotoniiniin ja dopamiiniin siten, että häiriintynyt ja kiihottunut mieliala tasoittuu.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat päänsärky, liikehäiriöt, hengitystietulehdukset, unettomuus ja mielialan muutokset. Joskus voi esiintyä myös muita tulehduksia, painon, ruokahalun tai verenpaineen muutoksia, unihäiriöitä, seksuaalitoimintojen häiriöitä, uneliaisuutta, huimausta, vapinaa, näön sumenemista, sydämen tiheälyöntisyyttä, hengitystieoireita, mahavaivoja, suun kuivumista, ihottumaa, lihaskouristuksia, virtsanpidätyskyvyttömyyttä, kuukautisten poisjäämistä, maidonvuotoa, kuumetta, heikkoutta, kipua, kaatumisia, turvotuksia tai antopaikan reaktioita.

Lääke saattaa heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä ja muissa vastaavissa tilanteissa. Kaikkien muiden lääkkeiden samanaikaisesta käytöstä on syytä sopia lääkärin kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä koko pakkaus jääkaapissa (2–8 °C). Jos jääkaappisäilytysmahdollisuutta ei ole, voi valmisteen säilyttää alle 25 °C.ssa enintään 7 päivän ajan ennen annostelua. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Injektiopullossa oleva kuiva-aine: Valkoinen tai luonnonvalkoinen, vapaasti valuva jauhe. Esitäytetyssä ruiskussa oleva, kuiva-aineen suspendoimiseen tarkoitettu liuotin: Kirkas, väritön vesipohjainen liuos, jossa ei ole hiukkasia.

Hinta ja pakkaustiedot