Onnellisuus taloustieteen näkökulmasta

Viime vuosien onnellisuustutkimus on painottunut onnellisuuden tunteiden tutkimiseen. Kuten edellä on todettu, näkökulma voisi olla eudaimonian suuntaan laajempi. Onnellisuustutkimuksessa on myös vaarana päätyä liian yksioikoiseen -jokainen on oman onnensa seppä -ajatteluun, jos huomioon ei oteta myös yhteiskunnallisia tekijöitä, jotka joko lisäävät tai vähentävät mahdollisuuksiamme onnelliseen elämään.

Psykologian ja filosofian lisäksi onnellisuutta on tutkittu myös muilla tieteenaloilla. Suomessa sosiologi Erik Allardtin (1976) johdolla on tehty merkittävää tutkimusta ihmisten hyvinvoinnista. Myös 2000-luvun alussa myös taloustieteessä alettiin lisääntyvässä määrin kiinnittää huomiota onnellisuuteen. Erityisesti huomion kohteena on ollut rahan, taloudellisen vaurastumisen ja onnellisuuden välinen yhteys. Suomessa mm. Kari Narsin Raha ja onni (2006) sekä Tatu Hirvosen ja Esa Mangelojan Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi (2006) ovat erinomaisia esityksiä tästä laajasta ja mielenkiintoisesta aiheesta. Näihin aikoihin onnellisuus tuli vahvasti mukaan myös poliittisiin puheisiin. Muiden muassa Britannian pääministeri David Cameron ja Ranskan presidentti Nicholas Sarkozy halusivat nostaa kansalaisten onnellisuuden politiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Onnellisuus-teeman nousemista talouspolitiikan rinnalle kuvastaa myös se, että YK on vuodesta 2012 vuosittain julkaissut Maailman Onnellisuusraportin.

Taloustiede on 1900-luvulla lähtenyt siitä, että taloudellinen kasvu ja sen mukanaan tuoma elintason nousu lisäävät myös henkistä hyvinvointia. USA:ssa ja muuallakin länsimaissa ihmisten onnellisuutta on kyselytutkimuksilla selvitetty 1940-luvulta lähtien. Läntisissä teollisuusmaissa ja Japanissa elintaso bruttokansantuotteella mitattuna on kasvanut moninkertaiseksi, mikä on tuonut elämään monia mukavuuksia ja muun muassa parantanut ihmisten terveydentilaa. Ihmisten onnellisuus ei tutkimustulosten perusteella kuitenkaan ole kovinkaan paljoa lisääntynyt. Se on herättänyt taloustieteilijät pohtimaan rahan ja onnellisuuden välistä yhteyttä ja myös sitä, pitäisikö koko taloudellisen kasvun pohjalle rakennettua ajatusmallia muuttaa.

Suurimman onnen periaate

Englantilainen taloustieteilijä Richard Layard ottaa kirjassaan Happiness – Lessons from a New Science (2005) selkeästi kantaa asiaan (kts. Myös Layard ja De Neve 2023.). Koska taloudellinen kasvu ei ole odotetulla tavalla lisännyt ihmisten onnellisuutta, talous- ja yhteiskuntapolitiikan tavoitteet olisi arvioitava uudelleen. Taloudellisen vaurauden lisääntyminen on antanut myös enemmän mahdollisuuksia yksilöiden itsensä toteuttamiseen, mutta Layardin mielestä myöskään individualismi ei ole lisännyt ihmisten onnellisuutta. Layardin mielestä individualismi saa ihmiset ahdistuneina miettimään, mitä kaikkea hänen pitäisikään saada itselleen ollakseen tyytyväinen.

Layard peräänkuuluttaa yhteistä hyvää ja nostaa esiin englantilaisen valistusajan filosofin Jeremy Benthamin (1748–1832) suurimman onnen periaatteen (Greatest Happiness Principle). Benthamin mukaan paras yhteiskunta on se, jonka kansalaiset ovat onnellisimpia. Parasta politiikkaa on se, joka tuo mahdollisimman paljon onnellisuutta mahdollisimman monelle. Yksityisten ihmisten tasolla moraalisesti oikeita ovat ne teot, jotka tuovat mahdollisimman paljon onnea niille, joihin teko vaikuttaa. Benthamin ja 1800-luvun filosofin John Stuart Millin utilitarismiksi kutsuttu filosofia on vaikuttanut paljon länsimaiseen yhteiskunnalliseen ajatteluun. Ajatus maanpäällisen elämän parantamisesta ei ollut ainoastaan Benthamin ja Millin keksintöä, vaan monet muutkin valistusajan ajattelijat toivat ajatusta esiin. Yhdysvaltojen perustuslaki edustaa tätä valistusajan henkeä, ja siihen on kirjattu oikeus onnen tavoitteluun. Bentham ja Mill ajoivat monia yhteiskunnallisia uudistuksia, joiden lähtökohtana oli tasa-arvoisesti jokaisen onnellisuus.

Bentham ja muut utilitaristit kehittivät monimutkaisia matemaattisia yhtälöitä, joiden avulla tekojen onnellisuusseurauksia voitaisiin arvioida, mikä on kuitenkin melkoisen vaikeaa. Benthamin utilitarismi onkin melko lailla jäänyt historiaan, mutta Layardin mielestä Benthamin suurimman onnen periaate on edelleen hyvä ajatus. Individualismi ja itsensä toteuttaminen lisääntyvien kuluttamismahdollisuuksien maailmassa on lisännyt vain rajallisesti ihmisten tyytyväisyyttä. Tarvitaan ajatusta yhteisestä hyvästä, ja siihen Benthamin ajatus sopii hyvin. Lisäksi nykyisin voidaan ihmisten onnellisuutta tutkia sekä kyselytutkimuksilla että myös muun muassa aivojen kuvantamismenetelmillä.

Suhteelliset tulot ja onnellisuus

Se, että tulojen lisääntyminen ei ole lisännyt ihmisten onnellisuutta toivotulla tavalla, johtuu pääosin kahdesta asiasta. Toinen on adaptoituminen eli mukautuminen. Pessimistifilosofi Arthur Schopenhauerin mukaan ihmisen elämä on heiluriliikettä ahdistuksen ja pitkästymisen välillä. Elintason mukanaan tuomat mukavuudet alkavat tuntua itsestään selvyyksiltä, ja niiden mukanaan tuoma tyytyväisyys alkaa laimentua. Toinen seikka liittyy ihmisten suhtautumiseen rahaan ja varallisuuteen. Tulojen kasvussa oleellista ei ole määrä sinänsä vaan tulojen määrä suhteessa muihin.

Suhteellisten tulojen merkitystä kuvastaa seuraava esimerkki: Kuvitellaan, että on olemassa kaksi maailmaa, joissa kummassakin on sama hintataso. Toisessa sinun vuositulosi ovat 50 000 €, ja keskimääräinen ansiotaso on 25 000 €. Toisessa vuositulosi ovat 100 000 €, ja keskimääräinen ansiotaso on 250 000 €.

Kummassa maailmassa eläisit mieluummin? Kun Harvardin opiskelijoilta kysyttiin samaa asiaa, valtaosa heistä valitsi ensimmäisen vaihtoehdon (Solnick ja Hemenway, 1998).

Kilpailu statuksesta

Sosiaalinen vertailu ja kilpailu ovat vahvasti sisäänrakennettuja tekijöitä ihmisten toiminnassa. Sosiaalista kilpailua on tutkittu myös apinoilla. Tutkimuksessa siirrettiin apinoita laumasta toiseen niin, että niiden asema muihin nähden muuttui. Päästessään johtavaan asemaan apinauros sai enemmän banaaneja ja myös eniten kiinnostusta naaraspuolisilta kumppaneilta. Lisäksi apinan erilaiset statukset eri ryhmissä vaikuttivat suoraan elimistön serotoniinitasoon. Tutkijoiden mukaan korkeampi asema tuo monenlaisia etuja, mutta myös asema itsessään on mielihyvää tuottava (Marmot 2004).

Toisessa tutkimuksessa, jossa tutkittiin brittiläisiä valtion virkamiehiä, todettiin korkeamman aseman korreloivan vähäisempiin stressihormonitasoihin. Samassa tutkimuksessa todettiin korkeammassa asemassa olevien virkamiesten keskimääräisen eliniän olevan yli neljä vuotta pidemmän kuin alemmassa asemassa olevien.

Kilpailu suhteellisten tulojen kasvusta on jatkuva oravanpyörä, jonka vuoksi yleinen onnellisuustaso ei pääse nousemaan. Jos minun tuloni kasvavat, se lisää niiden tyytymättömyyttä, joiden tulot pysyvät ennallaan. Mitä sitten on tehtävissä, jos statuksen hakeminen on ihmisillä geeneissä? Voidaanko oravanpyörää mitenkään hidastaa? Layard näyttää vahvasti uskovan, että yhteisen hyvän ajatus yltiöindividualismin sijaan vaikuttaisi siihen suuntaan. Yhteisen hyvän maailmassa ihmisten on helpompi saada arvostusta myös muista asioista kuin pelkästään rahalla mitattavasta sosiaalisesta statuksesta.

Harvardin opiskelijoilta kysyttiin myös toinen vertailukysymys: Jälleen kaksi kuvitteellista maailmaa, jossa sinulla on lomaa kaksi viikkoa, ja muilla keskimäärin yksi viikko, tai sinulla on lomaa neljä viikkoa, ja muilla keskimäärin kahdeksan viikkoa.

Tässä vertailussa vain kaksikymmentä prosenttia opiskelijoista valitsi ensimmäisen vaihtoehdon. Suhtautuminen vapaa-aikaan näyttää siis olevan erilainen kuin suhtautuminen rahaan.

Kilpailun lisääminen vähentää onnellisuutta

Layardin mielestä nykyisin muodissa olevat yksilöllisen työsuorituksen mittaaminen ja sen mukainen palkkaus ovat huonoja ideoita. Monia työtehtäviä on vaikea mitata yksiselitteisesti, vaan arviointi tapahtuu vertailemalla muihin työtovereihin. Jos tavoitteena on onnellisuuden lisääminen, tämän tapainen kilpailun lisääminen tuntuu vaikuttavan päinvastaiseen suuntaan. Erilaisissa työhyvinvointikyselyissä eri Euroopan maissa työn kuormittavuuden katsotaan oleellisesti lisääntyneen. Lisäksi kilpailun lisääntyminen työtovereiden kesken lisää paineita pidentää työhön käytettyä aikaa, mikä puolestaan luo stressiä perhe-elämän suuntaan. Lisäksi Layardin mielestä liike-elämän gurut aliarvioivat ihmisten rahasta riippumattomia motiiveja. On paljon psykologisia tutkimuksia, joiden perusteella sisäinen motivaatio on ulkoista rahallista palkkiota merkitsevämpi.

Eräässä ihmisten motivaatiota ja hyvinvointia tutkineiden Edward Decin ja Richard Ryanin tutkimuksessa verrattiin opiskelijoiden ongelmanratkaisutaitoja. Toinen koehenkilöryhmä sai palkkion jokaisesta ratkaistusta tehtävästä, toista ryhmää ei palkittu lainkaan. Pelkästä omasta kiinnostuksesta ongelmia ratkonut ryhmä selvitti puolet enemmän tehtäviä kuin toinen ryhmä (Deci ja Ryan 1985). On hyvin mahdollista, että myös työelämässä työhön liittyy palkan lisäksi muita palkitsevia ja motivoivia tekijöitä.

Turvallisuus ja onnellisuus

Kilpailun korostaminen voi myös vähentää tunnetta siitä, miten turvalliseksi yhteiskunta koetaan. Ihmiset ovat paljon turvallisuushakuisempia ja halukkaampia säilyttämään vallitseva tilanne kuin mitä taloustieteessä on ajateltu. Layard on aiemmin tutkinut paljon työttömyyttä ja sen vaikutusta ihmisten elämään. Työttömyys merkitsee aina ulkopuolelle joutumista, koska työllä on länsimaisessa yhteiskunnassa niin suuri merkitys. Tosin eri ihmiset mukautuvat työttömyyteenkin eri tavoin: jos työttömyys koskettaa suurta joukkoa ihmisiä, työttömäksi joutumista ei välttämättä koeta suurena henkilökohtaisena tappiona. Layard piti 1990-luvulla työttömyyttä suurimpana yhteiskunnallisena ongelmana, jonka korjaaminen pitäisi olla länsimaisen yhteiskunnan keskeisin tavoite.

Erilaiset mielenterveyden ongelmat – erityisesti masennus – koskettavat 2000-luvulla vielä suurempaa osaa länsimaiden ihmisistä, jolloin yhteiskunnan pitäisi suunnata paljon nykyistä enemmän voimavaroja mielenterveyden ongelmien hoitamiseen. Taloustieteilijänä Layard työtovereineen teki 2000-luvun alussa laskelmia siitä, miten 10 000 terapeutin kouluttaminen Britanniaan hoitamaan masennusta lyhytterapialla paitsi lisäisi ihmisten hyvinvointia olisi myös rahassa mitattuna yhteiskunnalle kannattavaa, koska siten voitaisiin merkittävästi vähentää sairauspäiväraha- ja eläkekustannuksia (Depression report 2006).

Tulotaso ja onnellisuus

Pekka Aarninsalo ja Antti Mattila

Onnellisuudesta ja taloudesta puhuttaessa eräänä keskeisenä lähtökohtana on amerikkalaisen taloustieteilijä Richard Easterlinin vuonna 1974 julkaisema tutkimus. Niin sanotun Easterlinin paradoxin mukaan yksilötasolla varallisuuden kasvu lisää ihmisten onnellisuutta, mutta suuremmassa mittakaavassa tätä yhteyttä ei ole. Länsimaissa bruttokansantuote on kasvanut moninkertaisesti, mutta se on vaikuttanut ihmisten koettuun onnellisuuteen vain vähän. Easterlinin tutkimusta on pyritty kumoamaan 1970-luvulta alkaen. Osa tutkijoista on ollut sitä mieltä, että tulotason nousu lisää ihmisten onnellisuutta niin yksilö- kuin kansallisellakin tasolla.

Tutkijat ovat kritisoineet toisiaan metodisista virheistä ja eri tutkimuksissa on siis saatu erilaisia tuloksia. On kuitenkin ilmeistä, että Easterlinin lähtökohta pitää paikkansa.1940-luvulta alkaen länsimaissa ja Japanissa tehtyjen tyytyväisyyskyselyjen perusteella ihmisten tyytyväisyys omaan elämäänsä on lisääntynyt vain vähän verrattuna kansantalouksien valtavaan kasvuun. On makuasia, onko tyytyväisyys lisääntynyt vähän vai hyvin vähän, muutos on joka tapauksessa pieni. Keskeiset tekijät tässä ovat aiemmin mainitut ihmisten adaptoituminen uusiin asioihin ja se, että rahamääräisiä tuloja enemmän ihmisten tyytyväisyyteen vaikuttavat suhteelliset tulot – siis omat tulot suhteessa muiden tuloihin.

Yksilötasolla on selvää, että köyhyys, siihen usein liittyvä tunne huonommuudesta ja ylipäänsä kamppailu toimeen tulemisesta vaikuttavat ihmisten onnellisuuteen. Suurempien tulojen kohdalla kyse ei ole vain rahasta vaan mahdollisuudesta vaikuttaa enemmän omaan elämäänsä, turvallisuuden tunteesta, arvostuksesta jne. Tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, lisääntyykö onnellisuus tietyn tulotason jälkeen vai ei. Vuonna 2010 Nobel palkitut taloustieteilijät Daniel Kahneman ja Angus Deaton esittivät omassa tutkimuksessaan, että 75000 (nykyrahassa hieman yli100 000) dollarin vuositulon tason jälkeen onnellisuus ei juurikaan lisäänny. Viime vuosien tutkimuksissa on kuitenkin voitu todeta onnellisuuden lisääntyvän myös tämän tulotason jälkeen. Tämän ristiriidan Kahneman ja erilaiseen johtopäätökseen tullut Matthew Killingsworth pyrkivät ratkaisemaan artikkelissaan 2023 (Kahneman, Killingsworth, Mellers 2023). He päätyivät siihen, että periaatteessa molemmat tutkimustulokset pitävät paikkansa. Osalla ihmisistä jonkun rajan jälkeen suuremmat tulot eivät juurikaan lisää onnellisuutta, osalla taas lisäävät. Ensin mainittu koskee ihmisiä, jotka lähtökohtaisesti eivät ole kovin tyytyväisiä elämäänsä. Heillä onnellisuus ei lisäänny tietyn tulotason jälkeen (noin 20 % ihmisistä) Sen sijaan elämäänsä melko tai hyvin tyytyväisten ihmisten kohdalla voidaan havaita onnellisuuden jatkavan kasvua tulotason noustessa.

Korkean tulotason ja onnellisuuden välillä on siis korrelaatio, joka ei kuitenkaan ole kovin suuri. Tutkimuksissa on myös todettu, että jos korkea tulotaso on hyvin keskeinen päämäärä elämässä, niin se helposti vähentää onnellisuutta mm. huonontamalla ihmissuhteita.

Matalan tulotason kohdalla lisätulojen vaikutus sen sijaan voi olla huomattava. Naturalistinen tutkimustulos tulotason nousun merkityksestä tulee Pohjois-Carolinasta. Tutkimus ei suoraan kerro onnellisuudesta vaan lasten- ja nuorisopsykiatrisen oireilun vähenemisestä. Duken Yliopisto aloitti 1993 Great Smoky Mountains – tutkimuksen, jossa seurattiin psykiatrisen oireilun esiintyvyyttä lapsilla. Tutkimukseen osallistui 1420 lasta Pohjois-Carolinan maaseudulta ja heistä neljäsosa kuului Chrokee-alkuperäiskansaan. Cherokee-lapsista yli puolet eli köyhyysrajan alapuolella. Köyhyydessä elävillä lapsilla todettiin käytöshäiriöitä useammin kuin muilla. 1997 reservaatin alueelle perustettiin kasino, jonka tuotoilla rakennettiin mm. uusi koulu ja valtaosa rahoista jaettiin kaikille alkuperäiskansan jäsenille. Tämä nosti perheet köyhyysrajan yläpuolelle, jolloin lasten käytöshäiriöt vähenivät merkittävästi. Chrokee nuorten koulumenestys parani ja päihteiden käyttö ja rikollisuus vähenivät. Great Smoky Mountains –tutkimuksen hyviä tuloksia on selitetty stressin vähenemisellä ja perheiden ihmissuhteiden kohentumisella (Costello, Copeland, Angold 2016)

Bruttokansantuote ja onnellisuus

Pekka Aarninsalo

Yhteiskunta- ja talouspolitiikkaa ohjaavana ajatuksena on ollut se, että taloudellinen kasvu ratkaisee yhteiskunnalliset ongelmat ja luo kansalaisille hyvinvointia. Monessa suhteessa niin on tapahtunutkin, mutta hyvinvointi ei onnellisuustutkimusten perusteella ole lisääntynyt toivotulla tavalla. Siitä huolimatta monet poliittiset päättäjät edelleen uskovat taloudellisen kasvun positiivisiin vaikutuksiin.

Talouden kehitystä on totuttu arvioimaan bruttokansantuotteen perusteella. Bruttokansantuote (BKT) kuvaa maan kokonaistuotantoa rahassa mitattuna. Käsite luotiin 1920-luvun lopulla kansantaloudellisen päätöksenteon apuvälineeksi. Käsitteen kehittäneet taloustieteilijät varoittivat käyttämästä käsitettä muun yhteiskunnallisen kehityksen – kuten hyvinvoinnin muutosten – arvioimiseen. Käytännössä niin on kuitenkin tapahtunut. Talouden ja hyvinvoinnin kehityksen arvioimiseen on pyritty kehittämään myös muita mittareita, sillä bruttokansantuotteen perusteella ei voida esimerkiksi tietää, millaisia ympäristöhaittoja kasvuun mahdollisesti liittyy.

Amerikkalaisten tutkijoiden kehittämä GPI (Genuine Progress Indicator, aidon kehityksen indikaattori) pyrkii ottamaan huomioon kansalaisten kokeman hyvinvoinnin ja kasvun ympäristölle aiheuttamat haitat. Suomen bruttokansantuote on 1990-luvun laman, 2008 finanssikriisin ja 2020-luvun alun notkahduksia lukuun ottamatta kasvanut koko ajan. Sen sijaan GPI on ollut laskussa 1990-luvun alusta saakka. Yhdysvalloissa bruttokansantuote on myös kasvanut tasaisesti, mutta GPI on pysynyt kutakuinkin samalla tasolla 1980-luvun alusta lähtien (Hoffren 2008). Tulokset antavat aiheen pohtia, millä perusteella tehdään talouteen liittyviä yhteiskunnallisia päätöksiä. Katsotaanko asioita BKT:n, GPI:n, jonkin uuden mittarin vai suurimman onnellisuuden periaatteen näkökulmasta.

Viime vuosina Suomessakin on puhuttu Hyvinvointitaloudesta. Siis siitä, miten taloudellinen kehitys, ihmisten mahdollisimman tasavertainen hyvinvointi ja ekologinen kestävyys voitaisiin yhdistää. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen "Hyvinvointitaloudellisten vaikutusten arviointimekanismi projektin loppuraportissa (2024) suositettiin, että hyvinvointitaloudellinen näkökulma ja arviointi tulisi ottaa käyttöön tulevien hallitusohjelmien suunnittelussa.