Hepatiitti on suomeksi maksatulehdus. Sen yleisin aiheuttaja on virus, seuraavana alkoholi Maksatulehdus (hepatiitti) aikuisilla. Viruksia on useita, ja ne on nimetty aakkosin siinä järjestyksessä, jossa ne on löydetty. Käytännössä A-, B- ja C-hepatiitit ovat tärkeimmät, mutta hepatiittiviruksia tunnetaan enemmänkin.

Viruksia (ja bakteereita) vastaan syntyy vasta-aineita, jotka voivat pysyä elimistössä eliniän. Kun maksasairauden yhteydessä todetaan hepatiittiviruksen vasta-aineita, täytyy selvittää, onko kyseessä kauan sitten sairastetun hepatiitin jättämä jälki vai uusi tulehdus. Lisäksi on selvitettävä, onko virus jäänyt elimistöön pysyvästi, kuten voi käydä B-, C- ja D-hepatiiteissa.

A-hepatiittivasta-aineet (S-HAVAb) osoittavat, että maksatulehdus on joskus sairastettu tai henkilö on saanut rokotuksen A-hepatiittia vastaan. Vasta-aineita on kuitenkin monenlaisia. Tuoreessa tulehduksessa muodostuu myös niin sanottuja M-luokan vasta-aineita, jotka eivät jää pysyvästi elimistöön, vaan ovat mitattavissa vain 3–6 kuukauden ajan hepatiitin alusta laskien. Jos M-vasta-aineet (S-HAVAbM) ovat koholla, merkitsee se aina, että hepatiitti on todennäköisesti uusi.

B-hepatiittien kohdalla tilanne on vielä monimutkaisempi. Tuoreiden ja vanhojen vasta-aineiden erottamisessa käytetään hyväksi viruksen eri osien erilaisuutta. Viruksen pintaosien valkuaisaineita (proteiineja) vastaan muodostuneet s-vasta-aineet (s eli surface, HBsAg) säilyvät pitkään, mutta ydinosia vastaan syntyneet c-vasta-aineet (c eli core, HBcAb) eivät säily veressä ainakaan vuosia. Kun c-vasta-aineita löytyy verestä, on se merkki hiljan sairastetusta tulehduksesta. Hepatiittivirus voi jäädä pysyvästi elimistöön.

C-hepatiitti on yleensä lievempi maksatulehdus kuin B-hepatiitti, mutta siihenkin voi liittyä pysyvä maksan vaurioituminen. Hepatiitti C -virusvasta-aineet (HCVAb) voivat olla merkki tuoreesta tulehduksesta, kroonistuneesta tulehduksesta tai aikaisemmin sairastetusta, mutta parantuneesta taudista. Aktiivisen viruksen läsnäolo voidaan todeta nukleiinihappotutkimuksella, joka tunnistaa viruksen sisältämän nukleiinihapon.