Etusivu » Keuhkoahtaumatauti – salaa etenevä kansantauti

Keuhkoahtaumatauti – salaa etenevä kansantauti

Käyvän hoidon potilasversiot
21.11.2019
Kirsi Tarnanen, Terttu Harju ja Tuula Meinander

Käypä hoito -suositus «Keuhkoahtaumatauti»1

  • Potilasversio tulostettavassa muodossa (PDF) «»1
  • Patientinformation på svenska (valmistuu myöhemmin)

Keuhkoahtaumataudin (COPD) tärkein aiheuttaja on tupakointi: mitä enemmän altistut tupakansavulle, sitä suurempi on todennäköisyytesi sairastua. Hoidon ensisijainen tavoite on estää taudin eteneminen. Tähän voit itse vaikuttaa lopettamalla tupakoinnin ja harrastamalla liikuntaa. Myös lääkehoito on keskeinen osa hoitoa.

Keuhkoahtaumataudissa on kolme osatekijää: kroonistunut keuhkoputkitulehdus, ilmateiden ahtautuminen ja keuhkolaajentuma (emfyseema). Keuhkolaajentumassa keuhkorakkulat ovat laajentuneet, ja hapen siirtyminen elimistöön ja hiilidioksidin poistuminen elimistöstä on häiriintynyt.

Liitännäissairaudet, kuten sydän- ja verisuonisairaudet, metabolinen oireyhtymä, diabetes, osteoporoosi, ahdistuneisuus ja masennus ovat keuhkoahtaumapotilailla yleisempiä kuin muilla saman ikäisillä.

Riskitekijöistä tärkein on tupakointi

Keuhkoahtaumataudin tärkein aiheuttaja on tupakointi. Riski on sitä suurempi, mitä enemmän askivuosia (askivuosi = päivittäinen tupakankulutus askeina * tupakointivuosien määrä) potilaalla on takanaan ja mitä runsaammin tupakansavulle on altistunut. Pölyinen työ moninkertaistaa keuhkoahtaumataudin riskin erityisesti tupakoijilla.

Jos sairastunut on nuori (alle 45-vuotias) tai hän on tupakoinut vasta varsin lyhyen aikaa (alle 20 askivuotta), tulee häneltä määrittää alfa1-antitrypsiini. Noin 2 prosentilla sairastuneista todetaan tämä harvinainen geneettinen puutos, joka altistaa keuhkoahtaumataudille.

Hengenahdistusta, yskää ja limaa

Tyypillisiä keuhkoahtaumataudin oireita ovat hengenahdistus, pitkittynyt yskä ja liman erittyminen hengitysteistä. Alkuun potilas ei välttämättä edes huomaa oireita tai tottuu niihin, mutta ajan myötä oireet yleensä pahenevat – etenkin, jos potilas tupakoi.

Pitkälle edenneen taudin oireita ovat hengenahdistus jo vähäisessäkin rasituksessa tai jopa levossa, huono suorituskyky, laihtuminen, väsymys ja sairauden toistuvat, sairaalahoitoa vaativat pahenemisvaiheet.

Diagnoosi ja perustutkimukset

Diagnoosia ei tehdä pelkkien oireiden perusteella, mutta oireet ovat syy jatkotutkimuksiin. Diagnoosi perustuu oireiden lisäksi altistushistoriaan ja tutkimuksiin.

Keuhkoahtaumataudin riskitekijöistä selvitetään tupakointi askivuosina, passiivinen tupakointi ja mahdollinen altistuminen työssä. Samoin selvitetään potilaan aiemmat hengitystieinfektiot ja astma sekä lähisuvun hengitystiesairaudet.

Spirometriatutkimus (keuhkojen toiminnan tutkiminen ns. puhallustestillä laboratoriossa) kertoo, kuinka paljon potilas voi hengittää ilmaa keuhkoihin (tilavuus) ja kuinka nopeasti hän pystyy tyhjentämään keuhkonsa (virtaus). Bronkodilataatiokokeessa potilaalle annetaan keuhkoputkia avaavaa lääkettä puhallusten välillä.

Myös keuhkojen röntgenkuvat ja laboratoriokokeet kuuluvat perustutkimuksiin, koska niillä voidaan sulkea pois mahdolliset muut hengitystieoireita ja hengenahdistusta aiheuttavat sairaudet.

Keuhkoahtaumataudin ilmiasut (fenotyypit)

Keuhkoahtaumatauti luokitellaan erilaisiin ilmiasuihin eli fenotyyppeihin sen mukaan, millainen on pahenemisvaiheiden riski tai onko potilaalla mahdollisesti sekä keuhkoahtaumatauti että astma.

Fenotyyppi on tärkeää tietää, koska sairauden lääkehoito pohjautuu fenotyyppiin, oireiden määrään ja pahenemisvaiheiden riskiin. Fenotyyppi arvioidaan myös jokaisella seurantakäynnillä, koska se saattaa muuttua sairauden edetessä.

Potilaan suorituskyky

Potilaan suorituskykyä voidaan testata 6 minuutin kävelytestillä tai rasitusergometrilla tai häneltä saatetaan kysyä, kuinka hyvin hän kykenee nousemaan portaita tai miten pitkän matkan hän jaksaa kävellä. Toimintakykyä arvioidaan kysymällä esimerkiksi sitä, miten potilas selviää kotiaskareissaan, harrastuksissaan tai työssään.

Pahenemisvaiheet

Pahenemisvaiheessa hengitystieoireet vaikeutuvat äkillisesti. Kaikilla potilailla niitä ei esiinny, kun taas joillakin niitä on toistuvasti.

Suurin pahenemisvaiheiden aiheuttaja on hengitystieinfektiot (60–80 %), seuraavana tulevat ilmansaasteet (10 %). Myös lääkehoidon keskeyttäminen saattaa johtaa pahenemisvaiheeseen.

Pahenemisvaiheessa lääkitystä (keuhkoputkia avaavat lääkkeet, kortisoni ja antibioottikuuri) joudutaan tehostamaan väliaikaisesti. Tarvittaessa käytetään lisähappihoitoa tai ventilaatiohoitoa.

Suurin osa pahenemisvaiheista voidaan hoitaa avohoidossa, mutta joskus saatetaan tarvita sairaalahoitoa.

Hoidon tavoite

Keuhkoahtaumataudin hoidolla pyritään

  • parantamaan oireita ja elämänlaatua
  • hidastamaan taudin etenemistä ja
  • ehkäisemään pahenemisvaiheita.

Lääkkeetön hoito: tupakasta vieroitus, liikunta ja rokotussuoja

Lääkkeettömään hoitoon kuuluvat tupakasta vieroitus, kannustaminen liikkumiseen ja liikunnallinen kuntoutus. Myös rokotussuoja kannattaa laittaa kuntoon.

Tehokas tupakasta vieroitus on keskeinen osa keuhkoahtaumataudin pitkäaikaishoitoa. Tupakoinnin lopettaminen parantaa jo todetun taudin ennustetta.

Liikunta ja liikunnallinen kuntoutus (ks. myös kohta Liikunnallinen kuntoutus) vähentävät selvästi hengenahdistusta ja voimattomuutta, lieventävät masennusta ja ahdistuneisuutta, parantavat fyysistä suorituskykyä ja pienentävät riskiä joutua sairaalahoitoon.

Kaikille keuhkoahtaumatautia sairastaville suositellaan influenssarokotusta vuosittain ja pneumokokkirokotusta (THL:n suosituksena 13-valenttinen konjugaattirokote), joka otetaan kerran.

Lääkehoito

Lääkehoidon tarkoituksena on vähentää potilaan oireita ja pahenemisvaiheiden ilmaantumista. Lääkehoito pohjautuu potilaan yksilölliseen sairauden fenotyyppiin (ilmiasu), oireiden määrään ja pahenemisvaiheiden riskiin. Fenotyyppi ja sen mukainen lääkehoito arvioidaan uudelleen jokaisen seurantakäynnin yhteydessä, koska se voi myös muuttua sairauden edetessä.

Avaavat lääkkeet

Lääkeaineita, jotka avaavat keuhkoputkia, kutsutaan avaaviksi lääkkeiksi. Niitä on sekä lyhyt- (3–6 tuntia) että pitkävaikutteisia (12–24 tuntia). Niitä annostellaan joko tarpeen mukaan helpottamaan akuutteja oireita tai säännöllisesti, jotta oireita ei tulisi.

Jos potilas käyttää pitkävaikutteista lääkettä, on äkillisten oireiden varalta hyvä olla varalla myös lyhytvaikutteinen keuhkoputkia avaava lääke.

Glukokortikoidi (kortisoni)

Inhaloitavaa eli hengitettävää kortisonia (glukokortikoidia) ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön keuhkoahtaumataudin ainoana lääkkeenä, mutta sitä voidaan käyttää yhdistelmänä pitkävaikutteisen avaavan lääkkeen kanssa, jos potilaalla on keuhkoahtaumataudin lisäksi astma tai suuri pahenemisvaiheiden riski.

On tärkeää, että potilas osaa käyttää inhalaattoriaan oikein, joten sen käyttöä tulee opettaa sekä lääkitystä aloitettaessa että seurantakäyntien aikana. On olemassa jauheinhalaattoreita että ponnekaasuaerosoleja, jonka kanssa voidaan käyttää myös ns. tilanjatketta. Joskus tarvitaan myös maskia ja avustajaa.

Muut lääkkeet

Keuhkoahtaumataudin hoidossa voidaan käyttää myös muita lääkkeitä. Näiden käytöstä päätetään erikseen lääkärin kanssa.

Kotihappi- ja nestehappihoito sekä (noninvasiivinen ventilaatio NIV)

Keuhkoahtaumataudissa keuhkojen toiminta huononee vähitellen, ja lopulta seurauksena saattaa olla vaikea kudosten hapenpuute.

Tällöin voidaan käyttää kotihappi- tai nestehappihoitoa, jos potilas täyttää sen käyttöön liittyvät kriteerit.

Kotihappi- tai nestehappihoito aloitetaan erikoissairaanhoidossa, ja sitä varten tarvitaan lääkärin kirjoittama resepti. Kuntoutusohjaaja neuvoo hoidon aloituksessa, ohjauksessa ja kotiseurannassa.

Happihoitoa varten potilas saa apuvälineyksiköstä lainaan happirikastimen. Toinen, kalliimpi vaihtoehto on nestehappi (kotisäiliö ja täytettävä kannettava säiliö). Tällöin potilas tilaa itse hapen kaasujen toimittajalta ja saa hapesta ja laitteiden vuokrasta sairausvakuutuksen peruskorvauksen. Jos happihoito jää käyttämättä tai potilas tupakoi happihoidon aikana, kotihappihoito lopetetaan.

Jos potilaalla on veren tavallista suurempi hiilidioksidipitoisuus eli krooninen hyperkapnia ja toistuvia pahenemisvaiheita, voidaan käyttää yönaikaista noninvasiivista ventilaatiota (NIV) joko happihoidon lisänä tai ilman sitä. Jos potilas ei käytä laitetta, hoito lopetetaan.

Liikunnallinen kuntoutus

Keuhkoahtaumatautipotilaille, joilla on lääkehoidosta huolimatta jatkuvasti oireita, joiden suorituskyky heikkenee ja jotka liikkuvat vähän, tulee tarjota liikunnallista keuhkokuntoutusta. Samoin sitä tulisi tarjota myös toistuvista pahenemisvaiheista kärsiville, sillä ne invalidisoivat potilasta nopeasti.

Kuntoutuksen tulee sisältää monipuolista ohjattua liikuntaharjoittelua, esimerkiksi kuntosaliharjoittelua, ryhmävoimistelua tai vesiliikuntaa, kaikkiaan 45–90 minuuttia 3 kertaa viikossa ja vähintään 2 kertaa niistä ohjattuna. Tavoitteena on pysyvät liikuntatottumukset ja aktiivisempi elämä. Suositeltava kesto on 6–12 viikkoa. Tulokset mitataan vähintään suorituskykytestillä ja oirekyselyllä, mutta mielellään myös elämänlaatukyselyn avulla.

Omahoidon ohjausta osana kuntoutusta

Tietoa keuhkoahtaumataudista ja ohjausta omahoitoon on hyvä tarjota osana kuntoutusta. Omahoidolla tarkoitetaan sitä, että potilas osallistuu oman sairautensa hoitoon (suunnittelu ja toteutus) terveydenhuollon ammattilaisten tukemana. Se sisältää oman voinnin seuraamisen ja oireiden tunnistamisen, säännöllisen lääkkeiden oton sekä lääkityksen säätelemisen lääkärin antamien ohjeiden mukaan.

Keuhkonsiirto (kirurginen hoito)

Keuhkonsiirrolla pyritään elinajan pitenemiseen. Mikäli tauti etenee ja oireet lisääntyvät riittävästä lääkkeettömästä ja lääkkeellisestä hoidosta huolimatta, sopiva potilas voidaan lähettää erikoissairaanhoitoon keuhkonsiirtoarvioon.

Pitkä tupakointihistoria ja sen mukanaan tuomat liitännäissairaudet ja suurentunut pahanlaatuisen kasvaimen riski voivat kuitenkin olla este keuhkonsiirrolle.

Palliatiivinen hoito

Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan pitkälle edenneestä sairaudesta kärsivän potilaan ja hänen läheistensä hoitoa silloin, kun parantavaa hoitoa ei enää ole.

Hengenahdistusta voidaan hoitaa opioideilla, jos muista hoidoista ei saada riittävästi apua. Myös keuhkoahtaumapotilaan kipu tulee hoitaa asianmukaisesti.

Seuranta ja seulonta

Seuranta

Keuhkoahtaumataudin diagnoosi, hoito ja seuranta tapahtuvat pääasiassa perus- tai työterveydenhuollossa. Erikoissairaanhoitoon ohjataan vaikeaa tautia sairastavat ja poikkeuksellisen nuorena (alle 45-vuotiaana) sairastuneet. Työkykyarvion tekee ensisijaisesti työterveyslääkäri, epäselvissä tapauksissa pyydetään lisälausunto keuhkosairauksien erikoislääkäriltä.

Seurantakäynneillä arvioidaan hoitovastetta, hoidon tavoitteiden saavuttamista ja sairauden ilmiasua sekä tuetaan savuttomuutta ja kokonaisvaltaista hoitoa. Seurannassa ja ohjauksessa käytetään hyödyksi erityisesti näihin toimenkuviin koulutettujen hoitajien (muun muassa astma- ja keuhkoahtaumatautihoitajat) osaamista.

Seulonta

Jos henkilö on tupakoinut jo pitkään (yli 20 askivuotta), suositellaan seulontatutkimuksena oirekyselyä ja mikrospirometriaa tai spirometriatutkimuksen tekemistä muun terveydenhuollon käynnin yhteydessä. Paras hyöty seulonnasta saavutetaan, kun siihen yhdistetään vieroitus tupakasta.

Pölyille, kaasuille ja huuruille työssään altistuneille suositellaan työterveystarkastusten yhteydessä oirekyselyä. Mikäli työntekijällä on oireita, hänelle suositellaan tekemään spirometria ja bronkodilataatiokoe.

Keuhkoahtaumatauti lukujen valossa

Keuhkoahtaumatautia sairastaa arviolta 200 000 suomalaista.

Terveys 2000 -tutkimuksen (tutkimuksen perustulokset Internetissä «http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78355/b3.pdf?sequence=1&isAllowed=y»1) mukaan keuhkoahtaumataudin esiintyvyys oli Suomessa vuosina 2000–2001 miehillä 4,3 ja naisilla 3,1 prosenttia. Keuhkoahtaumatautia oli eniten 65–74-vuotiailla miehillä (13 %).

Suomessa kuoli vuonna 2017 keuhkoahtaumatautiin 1 148 henkeä, joista yli kolmannes oli naisia.

FinTerveys 2017 -kyselytutkimuksen «https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kansallinen-finterveys-tutkimus»2 mukaan keuhkoahtaumatauti on melko harvinainen työikäisillä. Keuhkoahtaumatautien määrä näkyy väestössä noin parinkymmenen vuoden viiveellä.

Lisätietoa aiheesta

Hengitysliitto «http://www.hengitysliitto.fi»3 on sosiaali- ja terveysalan järjestö, jonka tehtävänä on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää, jotta meidän kaikkien olisi helpompi hengittää. Liiton sivuilta löytyy myös opas keuhkoahtaumatautia sairastaville «https://www.hengitysliitto.fi/sites/default/files/oppaat/keuhkoahtaumaopas.pdf»4 (https://www.hengitysliitto.fi/sites/default/files/oppaat/keuhkoahtaumaopas.pdf).

Tekijät

Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen «Keuhkoahtaumatauti»1 pohjalta päivittänyt potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen.

Tekstin ovat tarkistaneet Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja, keuhkosairauksien erikoislääkäri, apulaisylilääkäri Terttu Harju OYS:sta ja Käypä hoito -toimittaja, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri lääkäri Tuula Meinander TAYS:n Sydänsairaalasta.

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ja Vältä viisaasti -suositukset ovat asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta, hoidosta ja kuntoutuksesta hoitopäätöksiä tehtäessä.