Vauvan imettäminen vähintään puolen vuoden ajan on monella tavoin hyväksi lapsen terveydelle. Tuoreen israelilaistutkimuksen perusteella se voi myös turvata lapsen kielellisten, sosiaalisten ja motoristen kykyjen kehittymistä.
Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä, ja siihen osallistui 520 000 lasta, joista 52 prosenttia oli imetetty ainakin puolen vuoden ajan.
Kun lasten kehitystä tarkasteltiin 2–3 vuoden iässä, vähintään puoli vuotta rintamaitoa saaneilla havaittiin selvästi vähemmän kehityksen hidastumista ikätasoon nähden. Kielellisten, sosiaalisten ja motoristen kykyjen kehityshidastumat olivat heillä noin 15 prosenttia harvinaisempia. Yhteys oli vielä voimakkaampi, jos lapsi oli ollut pelkällä rintaruokinnalla yli puolivuotiaaksi.
Erillisessä analyysissa tutkijat vertasivat sisarusten kehityseroja. Myös tässä vertailussa pitkään imetetyt kehittyivät paremmin kuin sisarukset, joita ei imetetty yli puolta vuotta.
Israelilaisten tulokset vahvistavat näyttöä imettämisen terveyshyödyistä. Äidinmaidon lisäksi osa vaikutuksista voi myös johtua imettämiseen liittyvästä kosketuksesta ja läheisyydestä, joka myös edistää lapsen kehitystä.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa täysimetystä ainakin puolen vuoden ikään, mutta vain 40 prosenttia maailman äideistä tekee niin. Suomessa täysimetystä suositellaan 6 kuukauden tai ainakin 4 kuukauden ikään asti ja osittaista rintaruokintaa vähintään vuoden ikäiseksi saakka.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Network Open 2025;8:e251540)