Lihavuusleikkaus voi tuoreen tutkimuksen mukaan pienentää joidenkin raskauskomplikaatioiden vaaraa, mutta samalla hieman suurentaa joidenkin muiden ongelmien todennäköisyyttä.
Tulokset julkaistiin American Journal of Obstetrics & Gynecology -lehdessä, ja niiden perusteella lihavuusleikkauksessa olleet sairastuvat muita harvemmin raskausdiabetekseen ja raskauden aikaisiin verenpaineongelmiin. Lisäksi heidän lapsensa ovat harvemmin suurikokoisia raskauden kestoon nähden.
Toisaalta heille syntyvät lapset syntyvät ennenaikaisina tai raskauden kestoon nähden pienikokoisina todennäköisemmin kuin naisten, jotka eivät ole olleet lihavuusleikkauksessa.
Suurimmillaan erot lihavuusleikkauksessa olleiden ja verrokkien välillä olivat noin 5 prosenttiyksikköä, joten kyse ei ole suuren suurista eroista. Väestötasolla ne voivat silti olla huomionarvoisia.
Tutkimukseen osallistui 1 300 naista, jotka olivat olleet lihavuusleikkauksessa jossain vaiheessa ennen raskautta. Jokaista naista kohden valittiin kymmenen verrokkiäitiä, joita ei ollut hoidettu lihavuusleikkauksella. Kaikki osallistujat olivat synnyttäneet vähintään yhden lapsen vuosina 2013–2018.
Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Obstetrics & Gynecology 2025;DOI:10.1016/j.ajog.2024.10.022)