Huonokuuloiset saattavat olla ikätovereitaan alttiimpia kaatuilulle, tuore meta-analyysitutkimus osoittaa. Tulokset julkaistiin JAMA Otolaryngology-Head & Neck Surgery -lehdessä.
Analyysi kattoi 27 tutkimuksen ja yhteensä yli 5 miljoonan potilaan tiedot, ja niiden perusteella huonokuuloisten kaatumisriski on 17–51 prosenttia suurempi kuin samanikäisten, joilla ei ole kuulovikaa.
Yhteys havaittiin riippumatta potilaiden näkökyvystä, mahdollisista tasapainohäiriöistä ja monista muista taustamuuttujista, jotka olisivat voineet selittää tuloksia.
Tutkijat pitävät mahdollisena, että kuulon heikentyminen esimerkiksi heikentää tarkkaavaisuutta, mikä puolestaan voi altistaa varsinkin iäkkäät potilaat kaatumisille. Kuulon heikentyminen voi myös olla merkki muista terveysongelmista, jotka suurentavat kaatumisriskiä.
Suomalaisista 65 vuotta täyttäneistä kolmasosa ja 80 vuotta täyttäneistä sekä palvelutaloissa asuvista joka toinen kaatuu ainakin kerran vuodessa. Joka seitsemäs iäkäs kaatuu useamman kerran vuodessa. Lähes puolet kaatumisista aiheuttaa vamman ja joka kymmenes vakavan vamman kuten lonkkamurtuman.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Otolaryngology-Head & Neck Surgery 2025;151:485–494)