Kotona tehtävä näytteenotto voisi olla tehokas keino parantaa kohdunkaulan syövän seulontakattavuutta etenkin väestöryhmissä, joissa seulonta on puutteellista, yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Kohdunkaulan syövän seulontamäärät ovat Yhdysvalloissa merkittävästi alhaisemmat heikommassa asemassa olevien, kuten etnisiin tai seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvien, keskuudessa.
JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa verrattiin kolmea eri tapaa lisätä kohdunkaulasyövän seulontaa. Satunnaistettuun tutkimukseen osallistui 2 500 henkilöä, joista suurin osa kuului etnisiin vähemmistöihin.
Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään. Kaikki saivat klinikalla tehtävästä kohdunkaulasyövän seulonnasta puhelinmuistutuksen. Yksi ryhmä sai lisäksi kotiin näytteenottopakkauksen vaihtoehtona klinikkaseulonnalle. Kolmas ryhmä sai muistutuksen ja näytepakkauksen lisäksi vielä potilasneuvontaa.
Tutkimuksessa seurattiin seulontaan osallistumista kuuden kuukauden kuluessa. Osallistumiseksi laskettiin joko itse otetun näytteen palautus tai käynti klinikalla tehtävässä seulonnassa.
Mahdollisuus ottaa näyte itse kotona lisäsi seulontaan osallistumista huomattavasti (41 %) verrattuna pelkkään puhelinmuistutukseen (17 %).
Yhdistämällä kaikki kolme keinoa – muistutus, kotinäyte ja potilasohjaus – seulontaan osallistui 47 prosenttia tutkituista.
Suomessa 25–65-vuotiaat naiset saavat seulontakutsun viiden vuoden välein, mutta erityisesti 30- ja 35-vuotiaat jättävät seulonnan väliin. Osa hyvinvointialueista tarjoaa mahdollisuutta myös kotitestiin.
Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä JAMA Internal Medicine -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Internal Medicine 2025;DOI: 10.1001/jamainternmed.2025.2971)