Alumiini on yleisesti vaarattomana pidetty maaperän yleisimpiin kuuluva aine. Näyttöä haitoista on sen verran, että juomavedessä suuria laatusuosituksen ylittäviä pitoisuuksia olisi syytä välttää.
Alumiinista huolestuneet mehuntekijät ovat vaihtaneet alumiinisia mehumaijojaan ja kattiloitaan teräksisiin. Asian saaman huomion alkusyynä oli tieto siitä, että keinomunuaishoidossa potilaisiin kertyi alumiinia, kun dialyysiin käytettiin tislaamatonta vettä. Aivoissa alumiini liittyi Alzheimerin taudille tyypillisiin muutoksiin (plakkeihin). Lisäksi ilmestyi joitakin väestötutkimuksia, joissa löytyi yhteys juomavedestä saatavan alumiinin ja dementian välillä. Rokotteissa tehosteena käytetty alumiini on myös herättänyt huolta, vaikka rokotteista saatava alumiinimäärä on vähäinen.
Yleinen aine
Alumiini on maaperän yleisimpiä alkuaineita, mutta liukenee pohjaveteen vain vähän. Veden happamuus edistää liukenevuutta, ja joillakin alueilla on mitattu suuriakin pitoisuuksia (yli 1 mg/l). Kaakkois-Suomen rapakivialueilla on todettu rengaskaivojen vesissä suuria alumiinipitoisuuksia, samoin pitkin Pohjanlahden rannikkoa. Rengaskaivojen veden pH on alhaisempi kuin porakaivojen, ja siinä oleva humus sitoo alumiinia. Ilmeisesti näistä syistä alumiinipitoisuudet ovat paikoin suuria, tosin yli puolessa rengaskaivoistakin alle 0,02 mg/l. Porakaivoissa pitoisuudet jäävät pääosin alle 0,2 mg/l ja yli puolessa alle 0,003 mg/l. Vaihtelut ovat siis suuria.
Isojen vesilaitosten vesistä ei ole todettu merkittävästi ohjearvot ylittäviä pitoisuuksia. Niissä alumiini on peräisin vedenkäsittelykemikaaleista, koska sitä käytetään vedenkäsittelyssä epäpuhtauksia saostavana aineena. Pienten vesilaitosten veden alumiinipitoisuuksista ei ole koottua tietoa.
Ravinnossa alumiinia on selvästi enemmän kuin juomavedessä, toisaalta se imeytyy huonommin kuin vedestä. Happamuus lisää imeytymistä (esim. sitrushedelmät). Suurimmat pitoisuudet ovat kasviperäisissä tuotteissa. Alumiiniyhdisteitä on myös monissa elintarvikkeiden lisäaineissa ja lukuisissa kosmetiikan tuotteissa. Imeytynyt alumiini erittyy virtsan kautta.
Alumiinin terveysvaikutukset
Juomavedestä saadun alumiinin terveysvaikutuksia ei tarkkaan tiedetä. Sen on ajateltu olevan vaaratonta, koska alumiiniyhdisteitä on käytetty vuosikymmeniä grammamäärinä närästyslääkkeinä ja alumiinia saadaan runsaasti päivittäin ravinnosta. Alumiini imeytyy erittäin vähän. Kuitenkin muutamat väestötason tutkimukset ovat viitanneet yhteyteen pitkäaikaisen juomavedestä tapahtuneen alumiinialtistumisen ja vanhuusiän neurologisten sairauksien välillä (erityisesti Alzheimerin tauti). Ei ole täysin selvää, mikä on syy ja mikä seuraus: vaurioituneeseen kudokseen alumiinia voi kertyä enemmän kuin terveeseen. Närästyslääkkeiden käyttäjillä yhteyttä ei ole voitu osoittaa. Suuri pitoisuus keskushermostossa on neurotoksista ja työaltistus alumiinipölylle aiheuttaa keskushermoston oireita.
Rokotteiden alumiini on yhdistetty autismikirjon sairauksiin ja ADHD:seen. Tästä on vielä paljon vähemmän näyttöä kuin Alzheimerin taudista. Rokotteista saa hyvin pienen kerta-annoksen, kun taas ravinnosta ja vedestä altistus on jatkuvaa.
Alumiinin haitallisuudesta hermostolle on siis näyttöä, mutta juomavedestä tai ravinnosta saatavien altistustasojen osalta vaaroja ei ole voitu näyttää toteen (toisin kuin keinomunuaishoidon osalta). EU:n asettama siedettävä viikkosaanti (TWI) on 1 mg/kg eli 70–80 mg. Juomaveden alumiinille ei ole asetettu terveysperusteista enimmäispitoisuusohjearvoa (laatuvaatimusta), ainoastaan käyttökelpoisuuteen perustuva laatusuositus 0,2 mg/l. Alumiiniastioiden merkityksestä ei ole tieteellistä näyttöä.
