Yleistä

Rintarauhasen tulehdukset muulloin kuin imetyksen aikana ovat harvinaisia. Synnytyksen jälkeistä rintatulehdusta, mastiittia esiintyy 3–6 %:lla imettävistä äideistä. Maitotiehyttukokset sekä rinnanpään haavaumat altistavat bakteeritulehdukselle. Aiheuttajabakteeri, tavallisimmin stafylokokki, pääsee nännin päässä olevien haavaumien kautta rintarauhaseen. Bakteeri voi kulkeutua rintarauhasen käytäviin myös terveistä nänneistä. Muita tavallisia aiheuttajia ovat streptokokit ja E. coli -bakteeri.

Rintatulehduksen oireet

Rintatulehdus alkaa usein tiehyttukoksella eli maitotiehyen tukkeutumisella. Maito patoutuu maitotiehyeen ja aiheuttaa rintarauhasessa aristusta ja tarkkarajaista punoitusta. Tulehduksen pahentuessa kuume nousee, usein jopa 40 °C:een, ja koko rinta punoittaa ja aristaa voimakkaasti. Pitkittyneessä tulehduksessa rintaan voi kehittyä paise. Silloin kipu ja kuume jatkuvat hoidosta huolimatta ja rinnassa tuntuu erillinen, arka, kyhmymäinen muutos. Rintatulehduksen aikana maito saattaa muuttua: se voi olla kokkareisempaa ja maistua suolaisemmalta.

Kuumeettoman mutta oireilevan mastiitin aiheuttaja voi olla sieni, tavallisimmin Candida albicans. Oireena on nännin polttava kipu ja rinnan arkuus.

Rintatulehduksen toteaminen

Taudin toteaminen ei vaadi laboratoriokokeita, vaan oireet ja taudinkuva riittävät hoidon aloittamiseen.

Rintatulehduksen hoito

Jos kuumetta ei ole, oireiden seuranta ja rinnan tyhjentäminen riittävät hoidoksi. On syytä imettää aina ensin kipeästä rinnasta, ja rintaa voi myös tyhjentää pumpulla. Imetysten välillä viileä kääre helpottaa kudosärsytystä, kipua ja maidon pakkautumista.

Antibioottihoito on yleensä syytä aloittaa heti, jos kuume on noussut. Antibiootiksi valitaan tavallisimmin flukloksasilliini, kefaleksiini tai roksitromysiini. Lääkehoidon kesto on 10–14 vrk. Lapsi saa imeä tulehtuneesta rinnasta, myös antibioottihoidon aikana. Rintaa voi myös ensin tyhjentää pumpulla ja antaa lapsen imeä loput. Maito on mahdollisen antibioottihoidonkin aikana täysin sopivaa vauvalle. Mikrobilääkekuurin aikana on tärkeää jatkaa imetystä ja huolellista rintojen tyhjentämistä parantumisen varmistamiseksi ja uusintatulehduksien estämiseksi.

Jos rintatulehduksen on aiheuttanut Candida-sieni, tarkistetaan myös lapsen suu ja annetaan samanaikainen hoito myös lapselle paikallisesti.

Jos rintaan on kehittynyt paise ja kuumeilu jatkuu antibiootista huolimatta, rinta tyhjennetään. ultraääniohjauksessa paikallispuudutuksessa.

Kipuun ja turvotukseen voi tarvittaessa käyttää ibuprofeenia tai parasetamolia. Riittävä nesteiden juonti on tärkeää erityisesti kuumevaiheen aikana.

Milloin lääkäriin?

Synnytyksen jälkeen lieväoireinen rintatulehdus voi parantua kotihoidolla, mutta oireiden jatkuessa on syytä ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Jos kuume nousee korkeaksi tai oire ei helpotu 12 tunnin kuluessa ahkeralla rinnan tyhjentämisellä, tulee aina ottaa yhteyttä lääkäriin tai terveyskeskukseen antibioottihoidon tarpeen arvioimiseksi. Mikrobilääke voidaan määrätä myös puhelinkontaktin perusteella, jos oireet ovat kestäneet lyhyen aikaa.

Jos tulehduksen hoidon jälkeen rintaan jää kyhmy, tulee hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Rintatulehduksen ehkäisy

Rinnanpään haavaumat ja huonosti tyhjenevä rinta altistavat tulehdukselle, joten rintoja kannattaa imetyksen aikana hoitaa huolella.

  • Tiheät imetykset ja tarvittaessa pakkautuneen rinnan lypsäminen ovat tehokkaimmat keinot ehkäistä rintatulehdusta.
  • Nännejä voi hoitaa levittämällä imetyksen jälkeen maitopisaran nännin suojaksi tai käyttämällä rinnanpäiden hoitoon tarkoitettuja voiteita, joita ei tarvitse pestä pois ennen seuraavaa imetystä.
  • Jos nännissä on selkeä haava, sen pitäminen kosteana esimerkiksi maitoon/fysiologiseen keittosuolaliuokseen kastetun haavasidoksen avulla voi estää sitä repeytymästä uudelleen seuraavalla imetyskerralla. Lievästi haavautuneeseen rinnanpäähän voi levittää dekspantenolia tai lanoliinia sisältävää voidetta, jota ei tarvitse pestä pois imetysten välissä.
  • Jos rinnassa on pakkautumisen oireita, kannattaa rintaa lypsää tai hieroa hellävaroen kovemman kohdan päältä kohti rinnanpäätä imetyksen tai lypsämisen aikana. Rinnan lämmittäminen (esim. lämpimällä suihkulla, kääreellä tai lämpötyynyllä) ennen imetystä helpottaa tyhjentämistä.

Rintatulehdus muulloin kuin imetyksen aikana (periduktaalinen mastiitti)

Niin kutsuttu periduktaalimastiitti on yleisin ei-imettävän naisen rintatulehdus. Se esiintyy tyypillisimmin 40–50-vuotiaalla tupakoivalla naisella. Tavallisimmat oireet ovat kipu, nänninpihaan paikantuva tulehdus ja märkäerite nännistä. Nännin taakse voi muodostua paise. Hoidoksi tarvitaan antibiootti ja usein märkäpesäkkeen tyhjennys. Hoidon jälkeen rinta on syytä kuvata mammografialla syövän poissulkemiseksi.

Lääkärin tutkimuksiin tulee aina hakeutua, jos rintatulehdus ei liity imetysvaiheeseen.

Periduktaalisen mastiitin sairastaneen on syytä lopettaa tupakointi; näin ehkäistään tulehduksen uusiutumista.

Kirjallisuutta

  1. Tihtonen K, Virtanen A. Imettävän äidin rintatulehdus. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 13.1.2026.
  2. Puistola U. Erittävä rinta ja imettämättömän rintatulehdus. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 15.1.2022.
  3. Meretoja T, Ihalainen H, Leidenius M. Rintarauhasen tulehdukset. Duodecim 2017;133(9):855-61.
  4. Imetyksen tuki ry