Löydökset

Paleltuma on kylmässä oleskelusta tai kosketuksesta kylmään esineeseen aiheutunut kudosvaurio. Kosketuspaleltuma syntyy yleensä niin nopeasti, ettei ihokudos ehdi reagoida verisuonia supistamalla. Kylmässä ilmassa oleskelusta syntyneissä paleltumissa pintaverisuonet supistuvat, niiden verenkierto lakkaa ja suonet tukkeutuvat solujen pakkautuessa ja veren hyytyessä. Lapset palelluttavat ihonsa herkemmin kuin aikuiset. Paleltumat kohdistuvat useimmiten kasvojen alueelle (erityisesti korvat), mutta ne ovat yleisiä myös jaloissa ja käsissä. Vaikeat paleltumat lisääntyvät voimakkaasti, kun ympäristön lämpötila laskee alle -20° C:een. Jos lapsi koskettaa paljain käsin metallia, jonka lämpötila on alle -15° C, paleltumavamma voi syntyä jo muutamassa sekunnissa.

Kun iho paleltuu paikallisesti, muuttuu kyseinen alue ensin punoittavaksi ja myöhemmin valkoiseksi ja tunnottomaksi. Iho tuntuu usein kovalta ja turvonneelta, ja siinä voi esiintyä pistelyä tai polttavaa tunnetta. Ihoon voi myös ilmaantua rakkuloita. Ihon tumma sävy viittaa syvään paleltumavammaan, samoin ihonalaisen kudoksen muuttuminen kovaksi.

Ehkäisy

Paleltumien välttämiseksi on tärkeätä pukea lapsi lämpimästi ja varoa pesemästä ihon suojaavaa rasvakerrosta pois ennen pakkaseen menoa. Väljä vaatetus takaa paremman lämpösuojan kuin tiukat vaatteet. Vaatteiden ja ihon kosteus sekä tuuli lisäävät paleltumariskiä. Korvalehdet paleltuvat herkästi ja niinpä pipo pakkasella on tärkeä.

Itsehoito

Paleltumavamman oikea ensihoito on tärkeää. Jos lapsi palelluttaa ihonsa, hänet tulee ensi töiksi viedä sisätiloihin. Paleltunutta kohtaa lämmitetään 15−30 minuuttia lämpimässä (noin 40 °C) vedessä tai kunnes paleltuneelle alueelle ilmaantuu verenkiertoa. Lämpöpatterin tai avotulen avulla ei tule ihoa lämmittää, koska tunnottomuuden seurauksena iho voi jopa palaa. Vamma voidaan peittää pehmeillä sidoksilla tai hoitaa avoimena. Paleltunutta raajaa on hyvä pitää koholla. Näin estetään raajan turpoamista. Vamma-alueen puristusta ja hankausta pitää välttää. Lapselle on syytä tarjota lämmintä juotavaa. Kun paleltuma sulaa, tuntuu alueella kipua, jota voidaan lievittää tulehduskipulääkkeillä. Alkuvaiheen jälkeen mahdolliset ihorakkulat on hyvä poistaa, mikä lapsilla sujuu parhaiten lääkärin vastaanotolla.

Milloin hoitoon

Jos tunto, lämpö ja ihonväri eivät ole palanneet tunnissa, on syytä ottaa hoitoyksikköön yhteys. Samoin kannattaa tehdä, jos iholle nousee rakkuloita. Jos paleltunut alue on laaja, kuten iso osa raajaa, tulee aina hakeutua hoitoon.

Kirjallisuutta

  1. Hassi J, Lehmuskallio E, Junila J, Rytkönen M. Paleltumat ja muut ihoon kohdistuvat kylmähaitat. Duodecim 2005;121:454–459
  2. Lindford A. Paleltumavammat. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 11.2.2021.
  3. Hassi J, Ikäheimo T. Ympäristötilan vaikutus terveyteen. Suomen Lääkärilehti 2013;68(22):1652-1657.