Palmoplantaarinen pustuloosi (pustulosis palmoplantaris, PPP) on krooninen, aaltomaisesti oireileva ihotauti, jonka oireena on kämmenien ja jalkapohjien sameat rakkulat. Tauti kestää tyypillisesti vuosikymmeniä ja oireiden vaikeusaste ja laajuus vaihtelevat.
Palmoplantaarinen pustuloosi kuuluu samaan tautikirjoon kuin psoriaasi, ja siihen on ilmeisesti jonkin verran perinnöllistä taipumusta. Tupakointi on tärkein PPP:lle altistava ja pahentava tekijä ja valtaosa potilaista joko tupakoi tai on hiljan tupakoinut. Myös infektiot kuten nielu- tai hammasperäinen tulehdus tai kosketusallergia metallille kuten nikkelille voivat pahentaa tautia. Merkittävällä osalla potilaista on PPP:n ohella niveloireita, metabolinen oireyhtymä tai kilpirauhasen toimintahäiriö. Muun muassa nivelreuman ja tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa käytettävät biologiset TNF-alfan estäjälääkkeet voivat joskus laukaista PPP:n.
Palmoplantaarisen pustuloosin oireet
Kämmeniin, jalkapohjiin tai molempiin ilmaantuu puuskittain sameanvalkoisia tai keltaisia märkärakkuloita, joiden läpimitta on muutama millimetri (kuva ja ). Rakkulat muuttuvat parissa viikossa ruskeiksi ja ympäröivä iho punoittaa ja hilseilee. Kutinaa ei yleensä ole, mutta voimakasoireisessa taudissa varsinkin jalkapohjiin kehittyy kipeitä halkeamia. Ihottuma haittaa käsien käyttöä ja kävelyä, ja voi myös aiheuttaa työkyvyttömyyttä.

Pustulosis palmoplantaris kämmensyrjässä. Pustulosis palmoplantaris on krooninen, mätärakkuloita tekevä kämmenten ja jalkapohjien ihotauti. Eniten sitä esiintyy tupakoivilla naisilla. Suomessa sitä pidetään itsenäisenä tautina, mutta se on luokiteltu joskus myös psoriaasin piiriin. Hoito on epäkiitollista, ja harvoin päästään täyteen oireettomuuteen edes tilapäisesti. Potilas kannattaa yleensä ohjata ihotautilääkärin hoitoon.

Jalkapohjan pustulosis palmoplantaris. Pustulosis palmoplantaris (PPP) tekee sameita mätärakkuloita (pustuloita) jalkapohjiin ja kämmeniin. Taudin syytä ei tiedetä, mutta suurin osa potilaista on tupakoitsijoita. PPP on krooninen, ja sen riittävä lievittäminenkin on usein vaikeaa. Parantavaa hoitoa ei ole. (Kuva R. Suhonen)
Palmoplantaariseen pustuloosiin liittyy lähes puolella kynsioireita kuten onykolyysiä (kynnen irtoamista kärjestä) tai pieniä kuoppia kynsilevyssä (ks.« Kynsimuutokset »1).
Osalla on nivelkipuja. Iho-oireita ei ole kämmenien ja jalkapohjien ulkopuolella.
Palmoplantaarisen pustuloosin toteaminen
Diagnoosi tehdään oireiden perusteella. Koepalaa ei yleensä tarvita, ja bakteeriviljelyssä kasvaa vain ihon normaalikasvustoon kuuluvia bakteereita. PPP voi joskus näyttää silsalta, mutta sieniviljelyssä ei todeta silsasieniä tai muita taudinaiheuttajia. Jos muutoksia on kämmenten ja jalkapohjien ulkopuolella, tauti on todennäköisesti märkärakkulainen psoriaasi. Pidetään todennäköisenä, että joka neljännellä tai viidennellä rakkulointi onkin psoriaasia.
Palmoplantaarisen pustuloosin itsehoito
Jos PPP-potilas tupakoi, on tupakoinnin lopettaminen tärkein hoitokeino.
Käsien ja jalkojen kylvettely ja vaseliini tai rasvaiset perusvoiteet kylvettelyn jälkeen auttavat jonkin verran.
Milloin lääkäriin?
Kaikki märkärakkulaiset kämmen- ja jalkapohjaihottumat kuuluvat lääkärin diagnosoitaviin tauteihin.
Parantavaa hoitoa ei ole tarjolla, ja hoidon tavoite onkin oireiden vähentäminen ja toimintakyvyn säilyttäminen.
PPP:n hoitona käytetään ulkoisesti vahvoja kortisonivoiteita, joskus PUVA-hoitoa (psoraleeni + ultravioletti-A-valohoito), ja usein myös sisäisiä lääkehoitoja (mm. asitretiini, metotreksaatti ja siklosporiini).
Palmoplantaarisen pustuloosin ehkäisy
Koska taudin perussyytä ei tunneta, sen puhkeamista ei voi muuten ehkäistä kuin välttämällä tupakointia.
Kirjallisuutta
- Marsland AM, Chalmers RJ, Hollis S ym. Interventions for chronic palmoplantar pustulosis. Cochrane Database Syst Rev. 2020 Jan 20;1(1):CD011628.Marsland AM, Chalmers RJ, Hollis S ym. Interventions for chronic palmoplantar pustulosis. Cochrane Database Syst Rev 2006;(1):CD001433.
- Misiak–Galazka M ym. Palmoplantar Pustulosis: Recent Advances in Etiopathogenesis and Emerging Treatments. Am Journal of Clin Dermatol 2020;21:355–370.