Lisäaineiden avulla estetään bakteereiden tai homeiden kasvua, parannetaan makua ja muutetaan ruokien rakennetta tai väriä miellyttävämmäksi. Lisäaineiden turvallisuutta tutkitaan, ja niiden käyttöä säädellään tiukasti.
Ei-toivotut vierasaineet eivät ole elintarvikkeisiin tarkoituksella lisättyjä, toisin kuin lisäaineet. Vierasaineet ovat esimerkiksi ympäristömyrkkyjen jäänteitä, raskasmetalleja tai eläinlääkkeiden jäämiä.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA selvittää kaikkien lisäaineiden turvallisuuden ja hyväksyy niiden käytön. Hyväksytyt lisäaineet varustetaan E-tunnuksella, jossa aine ilmoitetaan numerokoodilla.
Terveyttä edistävässä ruokavaliossa lisäaineiden saanti on hyvin kohtuullista.
Miten lisäaineiden turvallisuus tutkitaan?
Lisäaineiden turvallisuus tutkitaan koe-eläimillä ja arvioidaan kansainvälisissä riippumattomissa asiantuntijaryhmissä.
Tutkimusten perusteella määritetään ylin hyväksyttävä päivittäinen saanti (ADI, Acceptable Daily Intake) eli määrä, jonka ihminen voi päivässä syödä kyseistä ainetta ilman merkittäviä terveydellisiä haittavaikutuksia.
Lisäaineiden alkuperä
Huomattava osa lisäaineista on peräisin luonnontuotteista. Esimerkkejä näistä ovat omenan pektiini (E440), askorbiinihappo eli C-vitamiini (E300), omenahappo (E296), tomaatin väri lykopeeni (E160d), porkkanan väri beetakaroteeni (E160a), puolukan bentsoehappo (E210), hyytelöimisaine (E440) ja väriaine antosyaani (E163).
Osa lisäaineista on luontaisen kaltaisia eli ne muistuttavat molekyylirakenteeltaan luonnossa esiintyviä aineita ja osa on puhtaasti synteettisiä aineita, joita ei esiinny luonnossa, esimerkiksi makeutusaineista sakariini ja syklamaatti.
Makeutusaineet
Makeutusaineet ovat vuosikausia olleet esillä mediassa. Internetistä löytyy runsaasti sivustoja, joissa väitetään erityisesti aspartaamin (E951) käyttöön liittyvän haittoja, kuten syöpää.
Aspartaami koostuu kahdesta proteiinin osasesta eli aminohaposta, asparagiinihaposta ja fenyylialaniinista, jotka ovat kaikissa proteiinipitoisissa ruoissa normaalisti esiintyviä aminohappoja.
Aspartaamin ja sen hajoamistuotteiden elimistössä on todettu olevan turvallisia, myös lapsilla ja raskaana olevilla (ks. EFSA:n tiedote).
Aspartaamin ADI-arvo on 40 milligrammaa painokiloa kohden päivässä. Virvoitusjuomissa aspartaamia saa olla enintään 600 milligrammaa litrassa. 70-kiloinen henkilö voi nauttia tällaista juomaa yli neljä litraa päivässä ennen kuin ADI-arvo ylittyy.
Muita yleisesti käytettyjä energiattomia makeutusaineita ovat asesulfaami K (E950), syklamaatti (E952), sakariini (E954), sukraloosi (E955), erytritoli (E968) ja viimeinen tulokas stevioliglykosidi (E960). Kullekin on asetettu oma hyväksyttävä päivittäinen saantirajansa, ADI-arvo.
Sokerialkoholit eli ksylitoli, sorbitoli, laktitoli, maltitoli ja isomalti ovat yleisesti käytettyjä makeuttajia. Niissä on vähemmän energiaa (noin 2,4 kcal grammaa kohden) kuin sokerissa (4 kcal grammaa kohden). Etenkin herkkävatsaisilla sokerialkoholit saattavat johtaa turvotukseen ja vastakipuun.
Natriumglutamaatti
Arominvahventeena käytettävä natriumglutamaatti (E621) nousee keskusteluun aika ajoin. Kuluttajien toiveita kuunnellen elintarviketeollisuus on vähentänyt natriumglutamaatin määrää tai poistanut sen kokonaan esimerkiksi lihaleikkeleistä ja makkaroista.
Natriumglutamaatti on glutamiini-nimisen aminohapon natriumia sisältävä suola. Glutamaattia esiintyy luonnostaan useissa elintarvikkeissa, kuten lihassa, kalassa, maidossa, juustoissa ja monissa kasviksissa. Ruoansulatuksessa natriumglutamaatti käyttäytyy kuten muutkin proteiinien sisältämät aminohapot.
Natriumglutamaatille ei ole voitu määrittää ADI-arvoa, koska se ei suurinakaan annoksina ole aiheuttanut koe-eläimissä mitään oireita.
Natriumglutamaatin vaikutusta on tutkittu myös ihmisillä. Edes erittäin suuret 10 gramman annokset eivät ole saaneet aikaan haitallisia vaikutuksia. Elintarvikkeissa lisäaineena natriumglutamaattia on yleensä 0,5 g kiloa kohden.
Natriumglutamaatti voi harvoin aiheuttaa niin sanotun kiinalainen ravintola -oireyhtymän, mikä ilmenee esimerkiksi päänsärkynä.
Natriumglutamaatin käyttö vähentää ruokasuolan käyttöä elintarvikkeissa noin kolmanneksella. Siksi sen poisjättäminen voi lisätä suolan määrää ruokavaliossa.
Bentsoehappo
Bentsoehappoa esiintyy ruokavaliossa luontaisesti. Sitä käytetään myös lisäaineena erilaisina kemiallisina yhdisteinä. Myyntipäällysmerkinnöistä se löytyy koodeilla E210–E219.
Ruoka-aineista bentsoehappoa on runsaasti lakassa, puolukassa ja karpalossa ja kohtalaisesti hapanmaitovalmisteissa, appelsiinissa, greipissä, vadelmassa ja kuivatuissa aprikooseissa.
Bentsoehapon ja kanelin välttämistä voidaan kokeilla orofasiaalisen granulomatoosin (OFG) hoidossa.
Sulfiitit
Sulfiitit eli rikkiyhdisteet (E220–E228) voivat aiheuttaa oireita etenkin astmaa sairastaville. Niitä käytetään lisäaineina muun muassa viineissä, kuivatuissa hedelmissä, perunasosehiutaleissa, rypälepohjaisissa juomissa ja siidereissä.
Sorbiinihappo
Sorbiinihappo (E200) voi aiheuttaa ihoärsytystä ja nokkosihottumaa. Sitä on luonnostaan pihlajanmarjassa, kirsikassa, tomaatissa ja mansikassa. Säilöntäaineena sitä käytetään muun muassa juustoissa, juomissa, jälkiruoissa, hilloissa, mehuissa ja kuivatuissa hedelmissä.
Muut
Punainen väriaine karmiini (E120) voi aiheuttaa allergisia oireita. Sitä käytetään muun muassa makeisissa ja katkeroissa.
Lesitiini (E322) on peräisin soijasta tai kanamunasta ja voi aiheuttaa oireita hyvin herkille kananmuna- ja soija-allergisille.
Lysotsyymi (E1105) voi aiheuttaa oireita kanamunalle allergiselle. Lysotsyymiä käytetään kypsytettyjen juustojen ja viinin valmistuksessa. Sen käyttö on lisääntymässä sen luonnollisen alkuperän vuoksi.