Antiikin stoalaisilla filosofeilla oli henkinen harjoitus nimeltään praemeditatio malorum eli vastoinkäymisten ennakoiva mietiskely. Sen mukaan meidän kannattaa mietiskellä esimerkiksi kerran viikossa, miltä tuntuisi, jos kohtaisimme äkkiä köyhyyden, kärsimystä tai kuoleman joko omakohtaisesti tai lähipiirissämme (Hadot 1995: 85). Hadot'n mukaan pyrkimys tajuta käsillä olevan hetken merkitys oli yhteinen paitsi stoalaisille myös epikurolaisille, ja se sisältyy Horatiuksen huudahdukseen Carpe diem! Sama ajatus oli tärkeä myös Michel de Montaignelle ja Johann Wolfgang von Goethelle (Hadot 2009: 163).

Nykystoalainen filosofi William B. Irvine (2019) löysi modernin selityksen stoalaisten filosofien käyttämälle premeditatio mallorum harjoitukselle (Mattila 2025). Modernissa psykologiassa puhutaan "ankkurointitekniikasta" (anchoring). Kun kohtaamiamme vastoinkäymisiä katsotaan vielä huonompien tilanteiden valossa, oma tilanne näyttääkin valoisammalta. Silloin voi sanoa itselleen esim. "tilanne voisi olla pahempikin". (Kahnemann 2011).

Harjoituksella voi olla monia hyötyjä. Joissakin tapauksissa se voi auttaa estämään vastoinkäymisten syntymistä. Toisaalta se ainakin vähentää niiden tuoman iskun voimaa, kuten Seneca totesi: "Hän varastaa nykyhetken vaikeuksilta niiden voiman, joka on nähnyt niiden tulon ennakolta." (Irvine 2009: 65). Harjoitus voi myös toimia vastavoimana elämään kyllästymiselle, estää hedonista adaptaatiota. Stoalaisethan katsoivat, että yksi hyvän elämän avaimista liittyy siihen, että opettelemme haluamaan sitä, mikä meillä jo on sen sijaan, että koko ajan hakisimme uusia elämyksiä.