Monimuotoinen aivojen kehityshäiriö, joka johtuu etuaivojen (prosenkefalon) epätäydellisestä jakautumisesta oikeaan ja vasempaan aivopuoliskoon 18. ja 28. raskauspäivän välillä. Tämä vaikuttaa sekä aivojen etuosan että kasvojen kehitykseen. Holoprosenkefalia voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan: kaksi etuaivopuoliskoa (lobaarinen), osittain jakautuneet kaksi etuaivopuoliskoa (semilobaarinen) ja täydellisesti jakautumaton etuaivo (alobaarinen holoprosenkefalia). Lievempiin alatyyppeihin kuuluvat keskiviivan interhemisfäärinen variantti sekä septopreoptinen holoprosenkefalia. Etuaivopuoliskojen poikkeava jakautuminen muodostaa siis jatkumon, jonka vaikeimmassa päässä on alobaarinen holoprosenkefalia ja lievimmässä päässä ns. mikroforminen holoprosenkefalia eli lievempi keskiviivan poikkeavuus ilman varsinaista aivopuoliskojen poikkeavuutta.

Vaikeusasteessa on huomattavaa vaihtelua sekä perheiden välillä että niiden sisällä. Useimmiten kasvojen poikkeavuudet vastaavat vaikeusasteeltaan aivojen poikkeavuutta (paitsi ZIC2-geeniin liittyvissä tapauksissa). Kasvojen alueen merkittävimmät rakennepoikkeavuudet vaikeimmista lievempiin ovat yksisilmäisyys, poikkeava uloke keskiviivassa otsalla, välileukaluun puutos, mediaalinen tai molemminpuolinen huuli- ja suulakihalkio, silmien kolobooma tai verkkokalvon poikkeavuus, nenänieluaukon ahtaus, silmien lähekkäinen sijainti, vain yksi yläetuhammas tai aivan normaalit kasvojen rakenteet. Vaikeimmat muodot johtavat usein kuolemaan aivojen ja muiden elinten rakennepoikkeavuuksien vaikeusasteesta riippuen. Eloon jäävillä lapsilla voi olla esim. kehitysviivettä, aivo-selkäydinnesteen kiertohäiriötä (hydrokefalus), liikehäiriöitä, syömisongelmia ja suun motoriikan häiriöitä, epilepsiaa sekä hypotalamuksen ja aivolisäkkeen toimintahäiriöitä.

Aiheuttaja on usein geneettinen, mutta tunnetaan myös muita altistavia tekijöitä, esim. äidin diabetes tai hyperkolesterolemia. Holoprosenkefalia voi liittyä kromosomipoikkeavuuksiin (13-trisomia Trisomia 13 (Orphanet)) tai moniin oireyhtymiin (mm. Smith-Lemli-Opitzin Smith-Lemli-Opitzin syndrooma (Orphanet) ja Hartsfieldin oireyhtymät). Isoloitu eli yksittäinen holoprosenkefalia voi liittyä ainakin 20 eri geenin muutoksiin (yleisimmät SHH, ZIC2, SIX3, GLI2, FGF8 ja FGFR1). Tunnistettujen geenivirheiden keskeinen yhteinen piirre on SHH:n aktiivisuuden heikkeneminen, mikä johtaa aivojen etuosan keskiviivan ja silmien varhaisen kehityksen häiriintymiseen. SHH:n määrä saattaa vaikuttaa vaikeusasteeseen.

Vaikeimmat muodot todetaan kaikukuvauksessa tai MRI-tutkimuksessa raskausaikana ja syntymän jälkeen. Lievemmät muodot saatetaan todeta kliinisten piirteiden perusteella. Perinnöllisyysneuvontaa suositellaan. Kliiniset piirteet sekä sukutausta selvitetään tarkasti, ja tutkitaan mahdolliset taustalla olevat geneettiset syyt. Mahdollisen geneettisen aiheuttajan tunnistaminen voi mahdollistaa uusiutumisriskin arvion. Isoloidussa holoprosenkefaliassa on kuvattu kaikkia periytymismalleja. Hoito on oireenmukaista ja moniammatillista. Ennuste vaihtelee tilan vaikeusasteen ja mahdollisten lisäoireiden mukaan. Esiintyvyydeksi on arvioitu 1/10 000 vastasyntynyttä (elävänä tai kuolleena) ja 1/250 hedelmöitystä.

Orphanet ORPHA2162 Tämä artikkeli perustuu marraskuussa 2020 päivitettyyn Orphanet-tietokannan versioon.