Angelmanin oireyhtymä (Orphanet)

Neurogeneettinen oireyhtymä, johon liittyy vaikea kehitysvamma, pieni pään koko, epilepsia, haparoiva kävely ja tunnusomaiset kasvonpiirteet. Vastasyntyneisyyskaudella ei yleensä tule esille erityistä. Ensimmäisen 6 kk:n aikana saattaa esiintyä syömisvaikeuksia ja alentunutta lihasjänteyttä, joita seuraa kehityksen viivästyminen. Yksivuotiaasta alkaen kehittyvät tyypilliset piirteet: keskivaikea tai vaikea kehitysvamma, puheen puuttuminen, naurun purskahdukset ja käsien taputtaminen, pienipäisyys, suuri suu, yläleuan alikehittyneisyys, alaleuan eteen työntyminen (prognatia) ja neurologiset oireet kuten leveäraiteinen kävely, ataksia sekä epileptiset kohtaukset. EEG:ssä nähdään tyypilliset muutokset. Muita merkkejä oireyhtymästä voivat olla iloinen käytös, yliaktiivisuus ilman aggressiivisuutta, lyhyt keskittymiskyky, ärtyvyys ja uniongelmat, vähentynyt unen tarve, lämpöyliherkkyys sekä kiinnostus veteen ja siitä lumoutuminen. Iän myötä tyypilliset piirteet ovat vähemmän huomiota herättäviä. Rintarangan skolioosi on 40 %:lla, enimmäkseen naisilla. Epileptisiä kohtauksia on aikuisillakin, mutta yliaktiivisuus, huono keskittymiskyky ja univaikeudet helpottuvat. Silmien värikalvon ja suonikalvon pigmentin vähyys on tavallista silloin, kun oireyhtymän aiheuttaa 15q11-alueen deleetio.

Oireyhtymän taustalla on erilaisia geneettisiä muutoksia: kriittisen 15q11.2-q13 kromosomialueen äidiltä perityn kopion deleetio (62 %:lla), kromosomin 15 paternaalinen uniparentaalinen disomia (molemmat kromosomit 15 peritty isältä, 16 %:lla), äidiltä perityn 15q12q13 kromosomialueen leimautumisen (imprinting) häiriö (4 %:lla) tai geenivirhe äidiltä perityssä UBE3A-geenissä (18 %:lla). Osalla aiheuttaja jää tunnistamatta.

Diagnoosi perustuu kliinisiin ja EEG-löydöksiin ja voidaan useimmiten varmistaa geneettisin tutkimuksin. Ensimmäisen vaiheen tutkimus on edelleen metylaatiotutkimus. Oireyhtymä on yleensä satunnainen eli ei-perinnöllinen, mutta perinnöllisyysneuvonta on aiheellista, sillä osaan oireyhtymää aiheuttavista geneettisistä muutoksista liittyy suurentunut toistumisriski sisaruksille.

Hoito on oireenmukaista. Fysio-, toiminta- ja puheterapiaa tarvitaan. Epilepsialääkitys on usein aiheellinen jo hyvin nuorena, ja vaikeisiin unihäiriöihin voidaan käyttää unilääkkeitä. Näköä tulee myös seurata. Aikuisuudessa aktiivisuuden vähentyessä ylipaino on yleistä. Liikkuvuuden vähentyessä niveliin saattaa muodostua jäykistymiä johtaen kävelyvaikeuksiin, ja osa tarvitsee pyörätuolia. Itsenäistä elämää ei saavuteta, mutta eliniän ennuste on normaali. Esiintyvyydeksi on arvioitu 1/10 000–1/20 000.

Orphanet ORPHA72 Tämä artikkeli perustuu heinäkuussa 2025 päivitettyyn Orphanet-tietokannan versioon.