Von Hippel-Lindaun tauti (Orphanet)

Von Hippel-Lindaun tauti (VHL) on perinnöllinen kasvainalttiusoireyhtymä, jossa kehittyy lukuisia erilaisia hyvän- ja pahanlaatuisia kasvaimia. Tyypillisimpiä ovat verkkokalvon, pikkuaivojen ja selkäytimen hemangioblastoomat sekä munuaissyöpä ja feokromosytooma tai paragangliooma. Tauti on yhtä yleinen miehillä ja naisilla. Se todetaan keskimäärin 26 vuoden iässä, mutta voi ilmaantua jo lapsuudessa tai vasta yli 60-vuotiaana.

Verkkokalvon hemangioblastoomat ovat yleisin ensimmäinen ilmenemismuoto (useita molemmissa silmissä puolessa tapauksista). Ne ovat yleensä oireettomia, mutta voivat aiheuttaa verkkokalvon irtoamisen, makulan turvotusta, glaukoomaa ja näön heikentymistä. Keskushermoston hemangioblastomat ovat ensimmäinen oire noin 40 %:ssa tapauksia ja niitä esiintyy 60-80 %:lla potilaista. Ne sijaitsevat useimmiten pikkuaivoissa, mutta myös aivorungossa tai selkäytimessä. Ne ovat hyvänlaatuisia, mutta aiheuttavat oireita painaessaan ympärillä olevaa aivokudosta. Pikkuaivoissa niihin voi liittyä kohonneen aivopaineen merkkinä päänsärky ja oksentelu sekä raaja- ja vartaloataksia.

Munuaisten monirakkulaisuus on tavallista ja elinaikainen riski sairastua munuaissyöpään on 70 %. Joillakin voi olla feokromosytooma, joka voi olla oireeton tai aiheuttaa esim. korkeaa verenpainetta. Miespotilaista 60 %:lla esiintyy lisäkiveksen kystia ja kystisiä rauhaskasvaimia. Haiman kystia on useimmilla potilailla, mutta haiman saarekesolukasvaimia vain noin 10–15 %:lla. Myös korvan saccus endolymfaticuksen kasvaimia on löytynyt 10 %:lla, ne voivat aiheuttaa kuulon huononemisen. Pään ja kaulan alueen paraganglioomat ovat harvinaisia (0,5 %:lla). Keskimääräinen kasvaimen (esim. munuaissyövän tai hemangioblastooman) toteamisikä on selvästi nuorempi kuin vastaavissa yksittäisissä (ei-perinnöllisissä) tapauksissa. Oireissa on huomattavaa vaihtelua perheiden sisällä.

VHL periytyy autosomissa vallitsevasti. Sen aiheuttaa geenivirhe VHL-geenissä, joka on klassinen kasvurajoitegeeni. VHL-geenivirheet voivat, tosin harvemmin, aiheuttaa myös erytrosytoosia tai alttiutta ainoastaan feokromosytoomille ja paraganglioomille. Useimmiten tauti diagnosoidaan toteamalla ituradan VHL-geenivirhe. Diagnoosiin viittaa yksittäisenkin tyypillisen kasvaimen toteaminen, jos suvussakin on todettu VHL. Jos suvussa ei ole esiintynyt tautia (noin 20 % uusia mutaatioita), diagnoosiin vaaditaan useiden kasvainten esiintyminen.

Perinnöllisyysneuvontaa tulisi tulee tarjota. Riskissä oleville sukulaisille tulee tarjota mahdollisuus seurantaan tai jos suvun geenivirhe on tunnistettu, kohdennettuun geenitutkimukseen (geenivirhettä kantamaton sukulainen voidaan vapauttaa seurannasta). Geenivirheen kantajien seuranta aloitetaan jo lapsuudessa, joten geenitutkimusta voidaan harkita jo lapsena. Sikiödiagnostiikka voi olla mahdollista, jos perheen tautia aiheuttava geenivirhe on tunnistettu.

Tärkeintä on seuranta kasvainten havaitsemiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Seurannan kulmakiviä ovat säännölliset silmälääkärin tutkimukset, magneetti- ja muut kuvaukset sekä veri- ja virtsakokeet. Seurannassa havaittuja kasvaimia voidaan hoitosuositusten mukaisesti joskus myös seurata, kunnes ne saavuttavat tietyn koon (esim. munuaissyöpä 3 cm läpimitan). Hoito on yleensä kirurgia, mutta joskus kasvainten lääkehoitokin voi olla mahdollista. Elinikäinen seuranta on vähentänyt sairastavuutta ja kuolleisuutta. Eliniän ennusteen on hiljattain arvioitu olevan n. 64 vuotta. Esiintyvyydeksi on arvioitu 1/53 000.

Orphanet ORPHA892 Tämä artikkeli perustuu heinäkuussa 2023 päivitettyyn Orphanet-tietokannan versioon.