Alagillen oireyhtymä (Orphanet)

Oireyhtymään kuuluvat krooninen kolestaasi intrahepaattisten sappiteiden vähyyden vuoksi, keuhkovaltimon ahtauma, selkänikamien rakennepoikkeavuudet, tunnusomaiset kasvonpiirteet, silmän takaosan embryotoxon, kasvuhäiriö, glomerulaarinen tai tubulaarinen munuaissairaus ja diffuusit verisuonimuutokset.

Toteamisikä vaihtelee vastasyntyneisyyskaudelta aikuisuuteen. Kliininen kuva on vaihteleva. Krooninen kolestaasi (95 %:lla) alkaa suurella osalla (85 %:lla) jo vastasyntyneisyyskaudella ja on usein vaikea aiheuttaen vaikeahoitoista kutinaa, hyperkolesterolemiaa (ja ksantoomia sekä pseudohyponatremiaa), huonoa menestymistä sekä rasvaliukoisten vitamiinien puutoksia. Pernan suurentuminen on yleistä, mutta merkittävästi kohonnut porttilaskimopaine tai ruokatorven variksit ovat harvinaisia lapsuusaikana. Maksabiopsiassa nähdään maksansisäisten sappiteiden vähäisyyttä. Synnynnäinen sydämen rakennepoikkeavuus (90 %:lla) voi olla esim. keuhkovaltimon ahtauma, Fallot´n tetralogia, eteis- ja/tai kammioväliseinän aukko tai avoin valtimotiehyt. Tyypillisiä kasvonpiirteitä voivat olla prominoiva otsa, syvällä ja melko etäällä toisistaan sijaitsevat silmät, matala nenänselkä sekä terävä leuka. Luustomuutoksiin kuuluvat ns. perhosnikamat (50 %:lla) sekä lyhyet värttinä-, kyynär- ja varpaiden luut. Osteoporoosi ja murtumat ovat yleisiä. Kallonsaumojen ennenaikaista luutumista ja kallonsisäisen paineen kohoamista on myös kuvattu. Silmissä voi olla takaosan embryotoxon (50–75 %:lla), Axenfeldin poikkeavuus ja papillan tai näköhermon nystyn muutoksia.

Edellä mainittujen ns. pääpiirteiden lisäksi oireyhtymään voi liittyä myös eri valtimoiden ahtaumat ja/tai aneurysmat, munuaissairaus (renaalisesta tubulaarisesta asidoosista kroonisen munuaissairauteen), kohonnut verenpaine, sekä raskaudenaikainen että syntymän jälkeinen kasvuhäiriö, etenevä kuulovika ja hyytymishäiriöt.

Alagillen oireyhtymää aiheuttaa JAG1- (95 %) tai NOTCH2-geenin (3 %) geenivirheet. On kuvattu joitakin potilaita, joilta ei löydy kummankaan näiden geenin geenivirheitä. Diagnoosi perustuu diagnostisiin kriteereihin, mahdolliseen sukutaustaan ja geenitutkimuksiin. Raskaudenaikainen diagnostiikka voi olla mahdollista, jos perheen geenivirhe on tunnistettu. Periytymistapa on autosominen vallitseva. Noin 60 %:lla on kuitenkin uusi geenivirhe. Vaikeusaste ja oirekuva ovat hyvin vaihtelevat, ja penetranssi on alentunut. Osalla on vain hyvin lieviä oireita.

Hoito on maksa- ja munuaissairauksien tavanomaista hoitoa. Ursodeoksikoolihappoa käytetään usein. Joskus joudutaan harkitsemaan maksan siirtoa, samoin sydän- ja verisuonikirurgiaa. Mahdollinen vaikea maksa- tai sydänsairaus vaikuttaa elämänlaatuun ja aiheuttaa sairastavuutta. Noin 40 % potilaista, joille kehittyy kolestaasi, pärjäävät aikuisikään asti ilman maksansiirtoa. Esiintyvyydeksi on arvioitu 1/30 000-70 000.

Orphanet ORPHA52 Tämä artikkeli perustuu joulukuussa 2025 päivitettyyn Orphanet-tietokannan versioon.