Mukopolysakkaridoosi tyyppi 3 (Orphanet)

Ryhmä mukopolysakkaridooseihin kuuluvia lysosomaalisia kertymäsairauksia, joille on tyypillistä vaikea ja nopea neurokognitiivinen heikentyminen, toimintakyvyn menetys sekä ennenaikainen menehtyminen. Tyyppi 3 mukopolysakkaridooseissa (Sanfilippon oireyhtymässä) on neljä eri alatyyppiä: tyyppi A, B, C ja D Sanfilippon oireyhtymät. Kutakin alatyyppiä aiheuttaa tietty heparaanisulfaatin hajottamisessa toimiva entsyymi.

Oireiden alkamisikä, vaikeusaste ja etenemisnopeus vaihtelevat suuresti. Käytökseen, kognitiviseen ja fyysisen toimintakykyyn vaikuttavat oireet voivat vaihdella varhain alkavasta, nopeasti etenevästä ja menehtymiseen jo lapsuudessa tai nuoruudessa johtavasta muodosta myöhemmin lapsuusiässä alkavaan ja hitaasti etenevään muotoon, jossa potilaat selviytyvät aikuisikään. Normaalin alkuvaiheen kehityksen jälkeen sairaus tyypillisesti alkaa tulla esille 1–4 vuoden iässä kokonaiskehityksen ja puheen viiveenä. Sairauteen liittyviä käytösoireita voivat olla esim. ylivilkkaus, impulssikontrollin ja vaarallisten tilanteiden välttämisen puute, autismikirjon kaltaiset oireet, hyperoraalisuus sekä reagoimattomuus kieltoihin. Usein on myös vaikeita uniongelmia. Hengitysteiden, ruuansulatuskanavan, luuston tai kardiovaskulaariset oireet, kuulovika tai muut fyysiset oireet eivät usein ole yhtä selviä. Sairauden myöhemmässä vaiheessa reagointi ympäristöön heikkenee, kehittyy dementia ja etenevä liikuntakyvyn menetys. Voi kehittyä myös kohtausoireita ja nielemisvaikeuksia.

Kukin Sanfilippon oireyhtymän alatyyppi johtuu jonkin heparaanisulfaatin hajottamisessa tarvittavan entsyymin puutteesta: tyyppi A heparaani-N-sulfataasin puutteesta (SGHS-geeni), tyyppi B alfa-N-asetyyliglukosaminidaasin puutteesta (NAGLU-geeni), tyyppi C alfaglukosaminidi-N-asetyylitransferaasin puutteesta (HGSNAT-geeni) ja tyyppi D N-asetyyliglukosamiini-6-sulfaattisulfataasin puutteesta (GNS-geeni). Näissä geeneissä on todettu lukuisia eri tautia aiheuttavia muutoksia. Diagnoosin varmistaminen vaatii Sanfilippon oireyhtymään sopivat löydökset kahdella eri tutkimusmenetelmällä: suurentunut heparaanisulfaattipitoisuus virtsanäytteessä, kyseisen entsyymin puutos ja/tai tautia aiheuttavien muutosten toteaminen geenitutkimuksessa. Alatyypeissä A ja D toisenkin sulfataasin puutos tulee poissulkea. Periytymistapa on autosominen peittyvä. Perheelle suositellaan perinnöllisyysneuvontaa. Jos molemmat vanhemmat ovat tautia aiheuttavan muutoksen kantajia, heidän jokaisessa raskaudessaan on 25 % riski siihen, että lapsi perii muutoksen kumpaankin geenikopioonsa ja sairastuu. Sikiö- ja/tai alkiodiagnostiikka voi olla mahdollista, jos perheessä taudin aiheuttavat muutokset on tunnistettu.

Taudinkulkuun vaikuttavaa hoitoa ei ainakaan toistaiseksi ole käytössä, mutta kliinisiä tutkimuksia erilaisista hoidoista on. Tarvitaan näihin tautiryhmiin perehtynyt moniammatillinen ja olemassa oleviin suosituksiin pohjautuva hoito toiminta- ja liikuntakyvyn ylläpitämiseksi sekä elämänlaadun optimoimiseksi. Esiintyvyydeksi on arvioitu 1/50 000–250 000 väestön mukaan, mutta nämä saattavat olla aliarvioita. Maailmanlaajuisesti tyyppi A on yleisin, mutta eri alatyyppien yleisyys eri väestöissä vaihtelee.

Orphanet ORPHA581 Tämä artikkeli perustuu kesäkuussa 2024 päivitettyyn Orphanet-tietokannan versioon.