Keskeistä

Esivalmistelut

Virtsanäyte pyritään yleensä ottamaan aamulla tai ainakin siten, että edellisestä virtsaamisesta on kulunut vähintään 4–6 tuntia. Runsasta veden juomista on vältettävä ennen näytteenottoa, jotta virtsasta ei tulisi liian laimeaa.

Yölevon jälkeinen aamunäyte on suositeltava myös siksi, että fyysinen rasitus saattaa vaikuttaa virtsan koostumukseen, etenkin proteiineihin. Naisilla kuukautisten aikaista virtsanäytteen ottoa ei suositella, sillä testiliuskoissa tutkitaan myös veren esiintymistä virtsassa. Jos näyte joudutaan ottamaan kuukautisten aikaan, tulisi käyttää tamponia.

Äkillisissä virtsatulehdusoireissa on usein niin tiheä pakottava virtsaamistarve, että joudutaan tyytymään lyhyemmän aikaa rakossa olleeseen virtsanäytteeseen.

Näytteenotto

Bakteeritutkimusta varten virtsanäyte otetaan tietyllä tavalla, jotta virtsaputken suulta (jossa on kaikilla runsaasti bakteereita) ei tulisi mukaan liikaa bakteereita tuloksia sotkemaan. Puhutaan puhtaasti lasketusta virtsasta, jonka lyhenne on PLV. Käytäntöä kutsutaan myös puhtaasti lasketuksi keskisuihkunäytteeksi.

Tee näin:

  1. Pese ensin kädet ja sen jälkeen alapää huolellisesti. Naiset levittävät häpyhuulet erilleen, ja miehet vetävät esinahan taakse. Terska tai ulkosynnytin pestään huolellisesti ilman saippuaa käsisuihkulla. Kuivaa lopuksi puhtaalla vessapaperilla. Naisten on tärkeää kuivata edestä taaksepäin vetäen.
  2. Jos näyte joudutaan antamaan kuukautisten tai runsaan valkovuodon aikana, emättimeen asetetaan tamponi näytteen antamisen ajaksi.
  3. Aloita virtsan laskeminen WC-pyttyyn, jotta alkusuihkussa mukana tulevat virtsaputken suun bakteerit eivät tule näytteeseen.
  4. Vie virtsasuihkua katkaisematta näyteastia virtsasuihkuun, ota n. ½ dl näyte (2/3 purkillista). Loppuosan voit virtsata WC-pyttyyn.
  5. Näyteastian sisäosaan ei saa koskea, jottei sormista siirry bakteereita näytteeseen. Sulje näyteastian kansi heti.
  6. Siirrä näyte mukaan annettuihin näyteputkiin annetun ohjeistuksen mukaisesti heti näytteenoton jälkeen. Kirjoita nimi, henkilötunnus, näytteenottopäivämäärä ja kellonaika ohjeiden mukaisesti putkiin.
  7. Näyteputket on toimitettava mahdollisimman nopeasti laboratorioon (vähintään saman päivän aikana). Näyte ei saa jäätyä. Sitä voi säilyttää jääkaapissa tai huoneenlämmössä.

Klamydianäyte ja tippurinäyte otetaan heti virtsaamisen alussa ensipisaroista ja ilman alapesua.

Virtsan koostumusta tutkittaessa (esim. raskaustesti) ei tarvitse virtsata astiaan, vaan yleensä riittää eräänlainen "pikatesti". Siinä näytteenottopää kastetaan virtsasuihkuun. Pakkauksen ohjeet kannattaa lukea huolella.

Virtsanäyte lapsilla

Leikki-ikäisiltä lapsilta saadaan PLV-näyte kiinnittämällä näytemuki potan etuosaan, jolloin luonnostaan voimistuva virtsasuihku osuu mukiin virtsaamisen keskivaiheilla. Vaippaikäisellä lapsella näytteenottoon käytetään laboratoriosta saatavaa pussia tai vaipan väärälle puolelle muovikalvoon kiinnitettävää virtsatyynyä. Ohjeet näytteenottoon saa laboratoriosta, mutta esimerkkiä voi katsoa ohjeesta: Pussivirtsanäytteenotto kotona.

Vuorokausivirtsanäyte

Silloin tällöin tarvitaan koko vuorokauden aikana erittyvä virtsa tutkittavaksi. Tätä menetelmää käytetään esimerkiksi joidenkin hormoni- ja suolatasapainohäiriöiden selvittämisessä. Erityisesti vuorokausivirtsan keräämisessä on tärkeää noudattaa keräysohjetta tarkasti. Jos ohjeen noudattaminen ei onnistu, tulee siitä kertoa näytettä palauttaessa.

Vuorokausivirtsanäytteessä kerätään kokonaisen vuorokauden aikana erittyvä virtsa keräysastiaan. Keräysastioissa saatetaan käyttää tutkimuksesta riippuen erilaisia säilytysaineita. Siksi astia pitää saada laboratoriosta, eikä virtsaa voida kerätä kotoa löytyvään astiaan.

Tutkittavan aineen eritys vaihtelee eri vuorokaudenaikoina, joten virtsaa ei saa joutua hukkaan keräyksen aikana. Jos näin käy (esimerkiksi yöllä unisena virtsaakin erehdyksessä suoraan WC-pyttyyn), siitä pitää ilmoittaa laboratorioon, jotta koe keskeytetään ja annetaan uusi keräysastia. Virheellisestä tuloksesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Vuorokausivirtsa kerätään seuraavasti:

  1. Aloita aamulla esimerkiksi klo 7 tyhjentämällä koko virtsarakko WC-pyttyyn. Tätä virtsaa ei siis oteta talteen. Tämä kellonaika on keräyksen alkamisaika, joka merkitään muistiin minuutin tarkkuudella.
  2. Kerää tämän jälkeen kaikki virtsa, mitä vuorokauden (24 tunnin) aikana tulee. Virtsaa ei saa joutua hukkaan.
  3. Kerää myös ulostamisen aikana erittyvä virtsa talteen, mutta virtsan joukkoon ei saa sekoittua ulostetta tai paperia.
  4. Keräysastia on pidettävä viileässä, mieluiten jääkaapissa.
  5. Viimeinen virtsakeräys tehdään täsmälleen 24 tuntia muistiinmerkitystä aloituskellonajasta.
  6. Vie koko kanisteri laboratorioon, jossa mitataan määrä ja otetaan näyte tutkimusta varten.
  7. Joidenkin keräysten yhteydessä on annosteltava säilöntäainetta keräysastiaan. Noudata ohjeistusta säilöntäaineen lisäämisestä tarkasti.

Lue lisää:

Virtsan bakteeriviljely

Virtsan solut (sakka) (U-solut)

Virtsanäytteet