Etusivu » Mitä, jos ihmissuku tuhoaisi itsensä?

Mitä, jos ihmissuku tuhoaisi itsensä?

Arsenikista öljyyn - 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä
15.6.2020
Jouko Tuomisto

Vanhin historiasta löytämäni ohje suojella ympäristöä ja ihmisen olemassaoloa ja turvallisuutta löytyy 1. Mooseksen kirjasta: Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.

Kalastaja ja luontofilosofi Pentti Linkolan ajatuksista saa sen käsityksen, että parempi olisi, kun ihmistä ei olisi koskaan syntynytkään. Melko samanlaisen käsityksen ihmisen tuhovoimasta saa Yuval Noah Hararin kirjasta Sapiens, Ihmisen lyhyt historia. Mutta onko ajateltavissa maailma, jossa ihmistä ei olisi? Tieteiskirjailijat ja sarjakuvantekijät kuvittelevat planeettoja, joilla on elämää, ja samaan hengenvetoon niiden omaa kulttuuriamme edistyneempää kulttuuria. "Marsilaiset" kuvitellaan kovin meidän näköisiksemme, mitä nyt väri voi olla vihreä ja päässä antenneja.

Maailmankuulu vaikkakin kiistelty paleontologian ja eliöiden kehityksen tuntija Stephen Jay Gould arvioi kirjassaan Wonderful life, The Burgess shale and natural history (1989, suom. Ihmeellinen elämä 1991) ihmisen kaltaisen lajin syntymisen todennäköisyyttä, jos elämä alkaisi uudestaan alusta tai jostain välivaiheesta. Jos ihminen hävittäisi itsensä ja suuren osan luomakuntaa ydinpommilla, niin että jäljelle jäisi vaikkapa mikrobeja, hyönteisiä, skorpioneja ja rottia, voisiko ihmisen kaltainen laji syntyä uudestaan?

Parasko voittaa?

Charles Darwinin käänteentekevien lajien kehitystä koskevien tulkintojen jälkeen (On the origin of species, 1859, suom. Lajien synty) useimmat tutkijat ajattelivat, että elämän kehitys vie vääjäämättä kilpailukykyisempiä, voimakkaampia ja älykkäämpiä lajeja kohti. On rakennettu "sukupuita", joissa yhdestä eliöstä lähtevä elämä jakaantuu yhä useampiin haaroihin ja elämän monimuotoisuus lisääntyy. Kehityksen huipulle on tavallisesti piirretty nisäkkäät ja etenkin ihminen. Tästä seuraa helposti ajatus, että älykkäämpien ja älykkäämpien olentojen kehitys on lähes luonnonlaki. Tälle ideologialle perustui myös vaarallisia uskomuksia, kuten valkoisen rodun tai ”arjalaisen rodun” ylivertaisuus.

Vuonna 1909 löydettiin Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta Burgessin fossiilit, joukko outoja eläimiä, jotka olivat ilmeisesti eläneet matalassa vedessä ja joutuneet mutavyöryn alle noin 530 miljoonaa vuotta sitten ja kivettyneet saviliuskeeseen. Siksi niiden rakennetta voidaan selvittää, vaikka sen ajan eläimillä ei ollut vielä kovia osia kuten luustoa. Eläimet luokiteltiin ensin nykyisiin pääjaksoihin ja luokkiin, koska ennakkokäsityksen mukaan kaikkien tuli olla jonkin nykyisen luokan mukaisia varhaismuotoja. Vasta 1970-luvulta lähtien osoitettiin, että tämä ei voi pitää paikkaansa. Burgessin esiintymässä on mm. neljän nykyisen niveljalkaisten luokan edustajia, mutta sen lisäksi siellä on 20–30 niveljalkaista, joita ei voida luokitella mihinkään nykyiseen luokkaan.

Monimuotoisuus on vähentynyt

Elämä on siis ollutkin monimuotoisempaa eikä vähemmän monimuotoista kuin nyt. Yhdessä ainoassa matalikossa asui yli kahteenkymmeneen luokkaan kuuluvia niveljalkaisia, mikä on enemmän kuin kaikissa maailman valtamerissä tällä hetkellä yhteensä.

Mitä tämä tarkoittaa? Gould tulkitsee tämän siten, että monimuotoisuuden lisääntyminen ja parhaan selviytyminen ei selitä maapallon nykyistä eläimistöä. Tutkimalla Burgessin fossiilien rakennetta ei löydy mitään erityistä selitystä siihen, miksi juuri ne luokat ovat säilyneet, jotka ovat säilyneet. Hävinneet eivät näytä hävinneen elämän kilpailussa paremmilleen. Gould päätyykin siihen, että elämänmuotojen olemassaolon ovat määränneet suuret sukupuutot, joita on ollut toistuvasti. Jonkin eliön kuoleminen sukupuuttoon ei ole voinut johtua siitä, että se olisi kehittynyt heikommin, ja säilyminen lajin kilpailukykyisyydestä. Pikemminkin selviytyminen on johtunut jostakin satunnaisesta ominaisuudesta, joka esimerkiksi meteoriitin törmäämisen aiheuttaman pimeyden ja talven aikana on antanut mahdollisuuden selvitä kriisin yli, vaikka ominaisuus ei normaalitilanteessa ole ollut ollenkaan tärkeä selviytymiselle.

Gould leikkii ajatuksella, olisiko ihmisen tai edes nisäkkäiden syntyminen todennäköistä, jos jokin muu valikoima Burgessin ajan eläimiä olisi jäänyt kriiseissä henkiin niiden sijasta, jotka selvisivät. Hänen vastauksensa on, että tämä olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Kriisien kokonaan puuttuessa ihmisen syntyminen olisi ollut ehkä vieläkin epätodennäköisempää. Nisäkkäät elivät sata miljoonaa vuotta dinosaurusten aikana niiden kanssa rinnakkain, mutta mitään viitteitä ei ole siitä, että ne olisivat pystyneet uhkaamaan liskojen asemaa. Pikemminkin ne elivät pieninä mitättöminä otuksina dinosaurusten maailman koloissa ja onkaloissa. Mutta kun suuri meteoriitti putosi Jukatanin niemimaalle 65 miljoonaa vuotta sitten, suuret liskot eivät selviytyneet tomupilvestä seuranneen pimeyden ja talven yli. Silloin nisäkkäät saivat tilaisuutensa.

Sukupuutoissa säästyi sattumalta

Lajinkehitys on siis umpikujia umpikujien perään. Eri syistä on ollut suuria massasukupuuttoja, joista on selvinnyt pieni määrä melko satunnaisesti valikoituneita eliöitä. Kun eliöstö on välillä harventunut pieneksi, on jäljelle jäänyt muutamista harvoista lajeista polveutuvia eliöitä, jotka ovat keskenään vain kaukaista sukua, mutta toisaalta haarautuivat sitten moniksi haaroiksi. Niinpä meillä on yli miljoona niveljalkaislajia, jotka mahtuvat neljään luokkaan. Suurin luokka on hyönteiset, joita niitäkin on yli miljoona lajia. Hyönteiset muistuttavat kuitenkin suuresti toisiaan verrattuna Burgessin eläimistöön. Muutamassa kymmenessä Burgessin eläinlajissa oli noin 30 luokkaan kuuluvia eläimiä, jotka eivät muistuttaneet toisiaan juuri ollenkaan.

Vielä geologisesti katsoen aivan viime minuuteilla on tapahtunut sukupuuttoon kuolemisia, joissa kehitys ihmisen suuntaan ei ole auttanut. Sekä etäisempi sukulaisemme Neanderthalin ihminen että Aasiassa elänyt Homo erectus, joka on samaa lajia kuin Afrikassa elänyt suora edeltäjämme, kuolivat sukupuuttoon. Ilmeisesti mitätön osapopulaatio Homo erectusta jäi Afrikassa henkiin ja siitä polveutui aikanaan Homo sapiens, nykyihminen. Miksi Afrikassa, mutta ei Aasiassa?

Ihminen ei syntyisi uudestaan

Jos ihminen tuhoaisi nyt itsensä ja suuren osan muista lajeista, olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että mitään ihmistä etäisestikään muistuttavaa koskaan enää syntyisi. Samoin on epätodennäköistä, että jos jollakin muulla planeetalla on elämää, siellä olisi hiukkaakaan ihmistä muistuttavia olentoa. Älyä ehkä, mutta se voisi olla yhtä hyvin meritähteä muistuttavassa viisijakoisessa ruumiissa kuin kaksijalkaisessa ja kaksikylkisessä oliossa.

Siten ihmiselle jää mietittäväksi kaksi mahdollisuutta synnystään, joko äärimmäisen epätodennäköinen ja onnekas sattumien sarja, tai sitten jumalallinen ohjaus meille tuntemattomalla ja käsittämättömällä tavalla. Kummassakaan tapauksessa ei ole juuri syytä uskoa, että jos ihminen tuhoaisi itsensä ja ympäristönsä, mitään vastaavaa koskaan enää syntyisi.