Etusivu » Imunestekierron häiriö (lymfedeema) – krooninen turvotus

Imunestekierron häiriö (lymfedeema) – krooninen turvotus

Lääkärikirja Duodecim
13.11.2014
iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Anna Hannuksela-Svahn

Imuneste, lymfa, on valkuaispitoista kudosnestettä, jota suodattuu verisuonista kudoksiin. Kudoksista neste kulkeutuu imusuonia pitkin imusolmukkeisiin ja imusolmukeketjun kautta lopulta takaisin laskimoverenkiertoon. Jos imunesteen kierto häiriintyy, kudos turpoaa. Tilaa kutsutaan ammattitermillä lymfedeema tai lymfastaasi.

Tärkein syy imunestekierron häiriöön on pehmytkudoksen infektio, joka tuhoaa toistuessaan vähitellen ihon imusuonia. Suomessa sellainen infektio on bakteeriperäinen ruusu «Ruusu (erysipelas)»1. Syöpäleikkauksissa poistetaan ja/tai sädehoidetaan kasvainalueen imusolmukkeet, mikä altistaa turvotuksen kehittymiselle. Yläraajaturvotusta nähdään mm. rintasyöpäleikkauksen ja kainaloiden imusolmukkeiden poiston jälkeen. Ylipaino on lymfaturvotuksen osatekijä ja joskus sen ainoa syy. Ylipaino heikentää imusuonten seinämäsolujen toimintakykyä, ja ylimääräinen rasva painaa imuteitä tukkoon. Ylipaino ja siihen usein liittyvä diabetes altistavat ruusuinfektiolle, joka taasen hävittää imusuonia.

Harvinaisena syynä imunestekierron häiriölle on imusuonien synnynnäinen puutos tai toimintavajaus.

Oireet

Aluksi turvotus on sormella pois painettavissa (ihoon jää painamisesta kuoppa) ja turvotus laskee levossa. Mutta vähitellen sidekudoksen ja rasvan määrä lisääntyy, iho jäykistyy ja paksuuntuu, ja turvotus jää pysyväksi. Raajasta tulee nestelastin vuoksi raskas ja kömpelö. Ihohaavat paranevat huonosti. Toistuvat infektiot, kuten ruusut lisääntyvät, koska raajan immuunipuolustus on häiriintynyt ja imuteistä vuotaneet neste ja proteiinit ovat hyvä elatusalusta bakteereille (kuva «Pitkäaikainen imunesteturvotus säärissä»1). Sidekudos voi muodostaa syylämäisiä kyhmyjä ihoon; niitä kutsutaan pakydermaksi (pachyderma; kuva «Imunestekierron häiriö (pakyderma)»2). Imuneste voi kerääntyä ihon alle rakkuloiksi. Niiden puhjetessa imuneste voi suorastaan tippua syntyneestä reiästä, ja paikalle voi kehittyä nestettä tihkuva haavapinta.

Hoitamatta lymfaturvotus voi edetä elefantiaasiksi, jossa raaja on turvonnut ja paksuuntunut voimakkaasti ja pysyvästi.

Taudin toteaminen

Lymfaturvotuksen diagnoosi perustuu tyypillisiin oireisiin ja löydöksiin. Turvotuksen syitä voi olla samalla henkilöllä useita. Laskimovajaatoiminnan, kasvainten, verisuoniepämuodostumien ja sydämen vajaatoiminnan mahdollisuus on poissuljettava. Joskus tehdään laskimoiden ja imuteiden kuvantamistutkimuksia.

Hoito

Parantavaa hoitoa ei ole tarjolla. Turvotusoireiston eteneminen on estettävissä päivittäisellä, pysyvällä (elinikäinen) kompressiohoidolla, joka toteutetaan hoitosukalla tai -hihalla tai kompressiosidoksella. Kompressiohoito vähentää ruusuinfektioriskiä. Ihon päivittäinen pesu, hankaumien ja haavojen esto sekä ylipainoisilla laihdutus kuuluvat itse toteutettaviin hoitoihin.

Erityistapauksissa on käytetty rasvaimua ja massanpoistoleikkauksia sekä kokeellisina hoitoina imuteitä korjaavaa kirurgiaa ja imutiekasvutekijähoitoa.

Käytettyjä lähteitä

Saarikko A, Viitanen T, Hartiala P. Lymfaturvotus. Duodecim 2014;130(2):135–43. «/xmedia/duo/duo11467.pdf»1