Yleistä

Laskimoveritulppa tarkoittaa verihyytymän muodostumista laskimoon. Laskimoveritulppa on kohtalaisen yleinen, ja se yleistyy iän mukana. Laskimoveritulppia syntyy useimmiten alaraajoihin, harvemmin yläraajoihin, joskus lantion tai vatsan alueen laskimoihin. Veritulppa syntyy laskimoihin eri tavalla kuin valtimoihin, minkä vuoksi sen riskitekijät ja usein hoitokin ovat erilaiset kuin valtimotukoksissa.

Laskimotukos syntyy syvällä kudosten sisällä oleviin laskimoihin. Ihon alla sijaitsevissa pinnallisissa laskimoissa esiintyy laskimotulehduksia, mutta ei merkittäviä tukoksia. Ks. kuva . Varsinkin syvien laskimoiden tukokset pitäisi aina todeta ja hoitaa asianmukaisesti.

Kuva

Laskimotulehdus ja laskimotukos. Pinnallisen laskimotulehduksen ja syvän laskimotukoksen erot. Laskimotulehdus on ihon alla sijaitsevissa pintalaskimoissa, laskimotukos syvällä lihasten välissä sijaitsevissa laskimoissa.

Laskimotukoksen syyt

Veritulppia syntyy alaraajojen syviin laskimoihin siksi, että niissä laskimoverenkierto on tavallista hitaampaa ja siten alttiimpi hyytymien synnylle. Laskimotukos on kuitenkin harvinainen ilman riskitekijöitä:

  • aikaisemmin sairastettu laskimotukos tai keuhkoveritulppa
  • suonikohjut
  • vaikea tulehdussairaus
  • sydämen vajaatoiminta
  • lihavuus
  • ehkäisypillerit tai muu estrogeenihormonihoito tai raskaus
  • pitkittynyt vuodelepo, lentomatka, luunmurtumat
  • leikkaus
  • syöpäsairaus
  • perinnöllinen tukostaipumus. Erityisesti hyytymishäiriöt, joista tavallisin on hyytymistekijän (FV) geenin mutaatio

Laskimotukoksen oireet

Alaraajan syvän laskimotukoksen tyypilliset oireet ovat pohkeen turvotus, leposärky ja arkuus sekä kävellessä tuntuva kipu. Usein oireena on vain jokin näistä. Laskimoveritulppa voi salakavalasti olla myös kokonaan oireeton. Raskausaikana syvä laskimotukos kehittyy tyypillisesti vasempaan alaraajaan. Oireetonkin veritulppa voi suurentaa pohkeen ympärysmittaa.

Samantapaisia oireita voi esiintyä muistakin syistä, minkä vuoksi kuvatut oireet eivät aina merkitse veritulppaa.

Laskimoveritulpan vaarallisin seuraus voi olla keuhkoveritulppa. Tällöin hyytymä tai siitä irronnut kappale irtautuu laskimon sisäseinämästä ja kulkeutuu veren mukana sydämen kautta keuhkoihin, missä se tukkii keuhkovaltimon jonkin haaran.

Syvissä alaraajan laskimoissa oleva laskimotulppa yleensä aina paranee hoidon avulla, mutta seurauksena voi joskus olla pysyviä häiriöitä laskimoiden toiminnassa. Tällöin suonikohjujen, säärihaavojen ja muiden oireiden vaara suurenee.

Laskimotukoksen tutkimukset ja hoito

Laskimo- tai keuhkoveritulppaa epäiltäessä on syytä hakeutua päivystysvastaanotolle. Veritulpan mahdollisuutta voidaan tutkia erityisellä verikokeella (D-dimeeri, P-FiDD; ks. Fibriinin D-dimeerit plasmasta (P-FiDD)). Jos laskimotukoksen todennäköisyys on pieni, voidaan laskimotukos sulkea pois D-dimeerin verikoemäärityksellä. Eräiden sairauksien yhteydessä, leikkausten jälkeen ja raskaana olevilla D-dimeerin määrityksestä ei ole hyötyä, koska arvo suurenee muutoinkin näissä tiloissa. Syvän laskimotukoksen tutkimiseen käytetään kaikukuvausta ja keuhkoveritulpan tutkimiseen useimmiten tietokonekerroskuvausta (tietokonetomografiaa, TT-angiografiaa).

Hoito aloitetaan hyytymiseen nopeasti vaikuttavalla hepariini-lääkkeellä, jota annostellaan kerran tai kahdesti vuorokaudessa ruiskeena ihon alle. Samaan aikaan aloitetaan suun kautta pidempikestoinen verenohennushoito eli antikoagulaatiohoito. Antikoagulaatiohoito jatkuu tavallisesti 3–6 kuukautta. Pidempää ja jopa pysyvää hoitoa käytetään, jos laskimotulpan uusiutumisriski on selvästi suurentunut.

Laskimoveritulppa voidaan usein hoitaa kotona. Jos hyytymä ulottuu korkealle nivusseutuun asti, voidaan aluksi tarvita liuotushoitoa sairaalassa. Keuhkoveritulpassa käytetään usein liuotushoitoa ja yleensä tarvitaan muutakin hoitoa tilanteen vakavuudesta riippuen.

Laskimoveritulpan yhteydessä käytetään tukisukkaa tai -sidosta. Polvitaipeeseen asti ulottuva sukka tai sidos asetetaan aamuisin vuoteessa ollessa ennen ylösnousua ja poistetaan yön ajaksi.

Keuhkoveritulppa (keuhkoembolia) hoidetaan aluksi sairaalassa. Vaikeissa tapauksissa käytetään veritulpan liuotushoitoa, joskus keuhkovaltimon katetrihoitoa. Aina annetaan hyytymistä estävää hepariinia ja aloitetaan suun kautta antikoagulaatiohoito, jota jatketaan tilanteen mukaan 3–6 kuukautta. Lievän keuhkoveritulpan jatkohoito voidaan toteuttaa kotona.

Laskimotukosten ehkäisy

Terveydenhuollossa käytetään ennalta ehkäisevää hepariinihoitoa laskimotulppien ehkäisemiseksi silloin, kun tulppariski on selvästi suurentunut. Suurehkojen leikkausten yhteydessä sairaaloissa käytetään noin viikon kestävää hepariinihoitoa. Ehkäisevää hepariinihoitoa annetaan ilman leikkaustakin etenkin sydän- ja syöpäpotilaille, jos potilas joutuu olemaan vuoteessa useita päiviä. Raskaana olevat tarvitsevat hepariinihoitoa silloin, kun heillä on ollut veritulppa aikaisemman raskauden yhteydessä tai muista syistä suurentunut riski.

Jokainen voi pienentää laskimotulppien vaaraa välttämällä pitkään istumista. Esimerkiksi pitkillä auto- tai lentomatkoilla noustaan aika ajoin jaloittelemaan. Tuolloin suositellaan välttämään kiristäviä vaatteita, juomaan riittävästi vettä ja liikuttelemaan jalkoja.

Jos on suurentunut veritulpan riski perinnöllisen geenimuutoksen takia (ks. Pinnallinen laskimotulehdus) tai muusta syystä, on syytä käyttää pitkillä lentomatkoilla hoitosukkaa. Valtimotaudin ehkäisyyn käytetty asetyylisalisyylihappo ("aspiriini") ilmeisesti ehkäisee myös laskimotulppia, mutta tutkimustieto ei tältä osin ole varmaa.

Suuren tukosvaaran potilaille lääkäri voi määrätä kerta-annoksena pienimolekyylistä hepariinia pitkille (yli 6 tuntia kestäville) lentomatkoille, jos potilaalla ei ole menossa jatkuvaa antikoagulanttilääkitystä.

Jos perinnöllisistä tai muista syistä veritulppien vaara on suuri, käytetään vuosikausia jatkuvaa antikoagulanttihoitoa uusien tukosten ehkäisemiseksi. Estohoito voi lisätä verenvuodon vaaraa. Vuotoriski on yleensä suurin ensimmäisen hoitokuukauden aikana.

Lisää tietoa laskimotukoksesta ja keuhkoveritulpasta

Harjola V-P. Syvä laskimotukos. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 9.4.2019