Emätintulehduksen syistä saadaan tietoa jo oireiden perusteella ja valkovuotoa eli emätineritettä tarkastelemalla. Hiivan aiheuttaman tulehduksen erite on valkeaa, kokkaremaista ja kutisevaa, trikomonaksen aiheuttaman kuplivaa ja vihertävän kellertävää. Pahanhajuinen, harmahtava ja tahnamainen erite viittaa bakteerien aiheuttamaan tulehdukseen. Usein lääkäri pääsee diagnoosiin emätintä tutkiessaan näiden ulkoisten merkkien, valkovuodon ph:n sekä niin sanotun KOH-pikatestin avulla.

Tarvittaessa emätineritteestä voidaan ottaa natiivitutkimuspaketti (Fl-TrHINa) eli fluornatiivi (fluor tarkoittaa ammattikielellä valkovuotoa). Tutkmuksessa mikroskoopilla voidaan erottaa normaali emättimen erite tulehduksen aiheuttamasta ja päätellä tulehduksen aiheuttaja. Jos näytteestä löytyy esimerkiksi trikomonasta, hiivaa tai clue-soluja (bakteereita), tulos ilmoitetaan yleensä asteikolla + (jonkin verran), ++ (kohtalaisesti) tai +++ (paljon).

Yleisin emätintulehdus on hiivan aiheuttama. Tyypillisen oireisen hiivatulehduksen naiset hoitavat yleensä nykyisin itse apteekista saatavin itsehoitovalmistein ilman lääkäriin hakeutumista tai näytteenottoa. Tarvittaessa voidaan ottaa Hiivaviljely (Fl-HiivaVi). Tulos ilmoitetaan asteikolla niukka (+), kohtalainen (++) tai runsas kasvu (+++). Emättimessä on normaalistikin hiivasientä, minkä vuoksi niukka löydös ei välttämättä merkitse varsinaista tulehdusta.

Sukupuolitautia epäiltäessä tutkitaan usein virtsanäytteestä tehtävä Chlamydia trachomatis -nukleiinihappotesti (U-ChtrNhO) tai tippuri (U-GcNhO). (U-CtGcNhO- tutkimuksessa on kumpikin). Ne voidaan tutkia myös emätineritteestä.

Joskus voidaan tarvita bakteerivärjäystä emätineritteestä (Fl-BaktVr), bakteeriviljelyä tai sieniviljelyä (Sk-SienVi). Joissakin paikoissa voidaan tutkia myös epäiltyä taudinaiheuttajaa kohtaan tehtyjä nukleiinihapon osoitustestejä tai antigeenitestejä.