Valmisruoat, karkit, sokerilimut ja muut ultraprosessoidut elintarvikkeet voivat olla osasyy lasten lihavuusepidemiaan, espanjalaistutkimus osoittaa. Aikuisilla ultraprosessoitu ruoka on yhdistetty lihavuuden lisäksi muun muassa tyypin 2 diabetekseen.

Ultraprosessoitu ruoka on teollisesti pitkälle käsiteltyä ja sisältää usein paljon suolaa, rasvaa ja sokeria ja vähänlaisesti ravintokuituja. Esimerkiksi makkarat, leikkeleet, karkit, virvoitusjuomat, leivonnaiset ja keksit voivat olla ultraprosessoituja.

Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistui 1 400 keskimäärin kuusivuotiasta espanjalaislasta seitsemästä eri kaupungista.

Tulosten perusteella eniten ultraprosessoituja ruokia syövien lasten painoindeksi, vyötärönympärys, rasvaprosentti ja veren glukoosipitoisuudet olivat suuremmat kuin lasten, joiden ruokavalioissa ultraprosessoituja ruokia oli vain vähänlaisesti. Lisäksi heidän HDL-kolesterolitasonsa olivat alhaisemmat.

Lapset suosivat etenkin leivonnaisia, keksejä, karkkia ja sokerilla makeutettuja juomia. Äidin lihavuus, matala koulutustaso ja työttömyys liittyivät suurempaan ultraprosessoitujen elintarvikkeiden käyttöön.

Tuloksista on vaikea päätellä, miten paljon yhteydet johtuvat epäterveellisestä ruokavaliosta ja miten paljon muista elämäntavoista ja tekijöistä, mutta ultraprosessoitujen ruokien terveyshaitat on todettu monissa tutkimuksissa aiemminkin. Havainnot olisi silti hyvä varmistaa lisätutkimuksissa.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Network Open 2024;7:e2411852)

https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2024.11852