Yleistä

Skitsofrenia on yleensä nuorella aikuisiällä alkava vakava psykiatrinen sairaus. Se on yleisin psykooseiksi eli niin sanotuiksi mielisairauksiksi luokitelluista sairaustiloista. Skitsofrenialle ovat ominaisia erilaiset harhaluulot ja aistiharhat sekä usein myös tunneilmaisujen poikkeavuus tai latistuminen.

Noin 1 % ihmisistä sairastuu skitsofreniaan elinaikanaan. Miehet sairastuvat skitsofreniaan yleensä 20–28 vuoden iässä ja naiset keskimäärin muutamaa vuotta vanhempina. Skitsofrenia voi kuitenkin alkaa jo lapsena tai murrosiässä, joskus harvemmin myös keski-iässä.

Skitsofrenian määritelmä

Skitsofrenian diagnoosin määritelmät ovat vuosikymmenien kuluessa muuttuneet jonkin verran. Vanhaa ilmaisua "jakomielitauti" ei enää käytetä. Nykyisen määritelmän mukaan skitsofrenian diagnoosi (virallisen tautiluokituksen eli ICD-10:n diagnoosiryhmä F20) edellyttää, että henkilöllä on ilmennyt vähintään kuukauden ajan ainakin kaksi sairaudelle ominaisista viidestä oiretyypistä:

  1. Harhaluulot
  2. Aistiharhat
  3. Hajanainen puhe (esim. toistuva selvä puheen syrjähtely tai epäyhtenäisyys)
  4. Pahasti hajanainen tai outo käytös tai selvä motorinen jäykkyys tai kiihtyneisyys (katatonia)
  5. Niin sanotut negatiiviset eli puutosoireet (tunneilmaisujen selvä latistuminen, puheen selvä köyhtyminen tai tahdottomuus)

Näiden oireiden lisäksi skitsofrenian diagnoosiin kuuluu, että sosiaalinen toimintakyky on heikentynyt merkittävästi ja yhtäjaksoisesti vähintään useiden kuukausien ajan.

Skitsoaffektiivinen häiriö on jonkin verran harvinaisempi kuin skitsofrenia. Sen taudinkulku on varsin samankaltainen kuin skitsofrenian, joskin toimintakyky säilyy usein parempana. Skitsoaffektiivisessa häiriössä ilmenee kaikkia skitsofrenialle ominaisia psykoottisia oireita mutta myös vakavaa masennusta tai maniaa. Ennen kuin tilaa nimitetään skitsoaffektiiviseksi häiriöksi, skitsofrenialle ominaisia harhoja tulee esiintyä myös ilman vakavia mielialaoireita.

Skitsofreniforminen häiriö on oirekuvaltaan samanlainen kuin skitsofrenia, mutta se on kestänyt vain muutamia viikkoja tai kuukausia. Hyvin usein se pitkittyy, jolloin diagnoosi vaihtuu skitsofreniaksi.

Skitsofrenian oireet

Skitsofrenian oireet vaihtelevat paljon sekä eri potilailla että samallakin potilaalla sairauden eri vaiheissa.

Aistiharhoista eli hallusinaatioista yleisimpiä ovat erilaiset kuuloharhat, jolloin henkilö kuulee sanoja tai puhetta. Skitsofrenialle tyypillisessä kuuloharhassa puheääni kommentoi henkilön käytöstä tai toistaa hänen ajatuksiaan. Joskus kaksi ääntä keskustelee keskenään henkilön tekemisistä. Äänet voivat olla luonteeltaan uhkaavia tai syyttäviä. Ääniä kuuleva voi keskustella äänten kanssa tai naureskella niille. Kuuloharhojen lisäksi skitsofreniaa sairastavalla voi ilmetä näköharhoja tai harvemmin myös tunto-, haju- tai makuharhoja. Vaikea-asteiset ja henkilön totena pitämät kuuloharhat voivat haitata suuresti hänen ajatteluaan ja käytöstään. Usein kuuloharhoista kärsivä kykenee erottamaan aistiharhansa todellisuudesta.

Harhaluulot eli deluusiot ovat itsepäisiä, jäykkiä, outoja (eli ns. bisarreja) ja perusteettomia uskomuksia, joista henkilö pitää itsepäisesti kiinni, vaikka tosiseikat puhuisivat niitä vastaan. Jäykkinä ja itsepintaisina erilaiset harhaluulot saattavat hallita henkilön koko ajatusmaailmaa ja vaikeuttaa monin tavoin hänen sosiaalista toimintakykyään. Hyvin yleisiä skitsofreniaan liittyviä harhaluuloja ovat erilaiset paranoidiset eli vainoharhaiset deluusiot.

Vainoharhaisille harhaluuloille ovat ominaisia perusteettomat ja monesti eriskummalliset pelot vainotuksi tai vakoilluksi tulemisesta. Suhteuttamisharhaluulojen eli psykoottisten merkityselämysten yhteydessä henkilö tulkitsee virheellisesti ihmisten eleet tai kokee lehtikirjoitusten täysin perusteetta viittaavan häneen itseensä. Tuloksena näistä merkityselämyksistä on usein pelonsekainen eristäytyminen sosiaalisista suhteista. Vakavissa sairauden muodoissa tai vaiheissa skitsofreniaa sairastava voi kokea harhanomaisesti muun muassa, että häneltä on riistetty oma tahto, hänen päähänsä laitetaan ajatuksia, hän on ulkopuolisen voiman kontrolloima, hänen ajatuksiaan voidaan lukea tai ne kuuluvat kaikuna ääneen.

Osalla skitsofreniaa sairastavista keskeisenä oireena ovat aistiharhojen ja harhaluulojen asemesta erilaiset ajatusten rakenteen ja puheen häiriöt. Tyypillinen puheen häiriö on assosiaatioiden löyhtyminen. Se ilmenee oireena kuitenkin myös muissa psykiatrisissa sairauksissa, kuten kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniajaksojen yhteydessä. Skitsofreniaa sairastavan puhe voi olla epäloogista, joskus täysin sekavaa sillisalaattia sisältäen omia sanoja (neologismit). Joskus taas skitsofreniaa sairastavan puhe on korostuneen seikkaperäistä, yksityiskohtiin takertuvaa, sisällöltään ja tunneilmaisultaan köyhtynyttä tai väsyttävää saman asian toistamista (perseveraatio). Ajatusten tarpeetonta toistumista ilmenee tyypillisenä oireena myös alkavassa dementiassa.

Ajatustoiminnan häiriöt voivat skitsofreniassa johtaa erilaisiin käyttäytymisen ongelmiin. Joidenkin sairaudesta kärsivien motoriset toiminnot ovat voimakkaasti estyneet, jopa jäykistyneet tai päinvastoin kiihtyneet (katatoninen jäykkyys tai kiihtyneisyys). Joskus sairastuneella ilmenee outoja maneereita tai toisten ihmisten käytöksen matkimista (ekopraksia) tai hän käyttäytyy muuten hyvin eriskummallisella tavalla.

Joillakin keskeinen ja työ- ja toimintakyvyn kannalta hankalin oire on kykenemättömyys spontaaniin toimintaan ja yleinen tahdottomuus. Vaikea-asteisena tahdottomuus ja motivaation puute voivat johtaa lähes täydelliseen liikkumattomuuteen tai puhumattomuuteen eli mutismiin.

Tahdottomuuden ohella monelle kroonista skitsofreniaa sairastavalle henkilölle ovat ominaisia erilaiset tunne-elämän ja tunneilmaisun vaikeudet. Kyvyttömyys tuntea nautintoa (anhedonia) johtaa siihen, että henkilö ei pysty tuntemaan juuri lainkaan mielihyvää, joskus ei myöskään pelkoa tai ahdistuneisuutta. Vaikeaa skitsofreniaa sairastaneiden kyky ilmaista tunteitaan voi olla latistunut, mikä voi suuresti haitata heidän sosiaalisia suhteitaan. Joillekin vakavammin sairaille ovat ominaisia tilanteisiin sopimattomat tahdosta riippumattomat tunneilmaisut. Anhedonia voi kuitenkin olla joskus myös psykoosilääkkeiden haittavaikutusta.

Moni skitsofreniaa sairastava kärsii erilaisista keskushermoston toiminnan häiriöistä eli neuropsykologisista vaikeuksista. Niin sanottu toiminnanohjaus voi olla heikentynyt monin tavoin. Tavallisimpia näistä neuropsykologisista häiriöistä ovat vaikeudet keskittymisen ja tarkkaavaisuuden ylläpitämisessä, lyhytkestoisessa muistissa, tiedon vastaanottamisessa ja käsittelyssä sekä päätöksenteossa. Näiden neuropsykologisten vaikeuksien tunnistaminen on tärkeää ammatinvalinnan ja kuntouttamisen kannalta. Läheskään kaikki skitsofreniaa sairastavat eivät kuitenkaan kärsi näistä ongelmista, vaan osa sairastuneista on hyvin lahjakkaita ja luovia, monet jopa työelämässä.

Skitsofrenian monimuotoisuus

Skitsofrenian oirekuva vaihtelee suuresti sekä eri henkilöillä että samalla henkilöllä eri aikoina ja eri vaiheissa. Osalla potilaista sairaudenkuva on hyvin selvästi jaksottainen, jolloin sairauden oireet ilmenevät vain sairauden akuuteissa vaiheissa ja henkilö on täysin oireeton tai kärsii vain lievistä oireista akuuttien sairausvaiheiden väliaikoina. Osalla potilaista oireet eivät häviä täysin akuuttien sairausjaksojen väliaikoina, mutta henkilö kykenee vaihtelevissa määrin tiedostamaan harha-aistimustensa tai suhteuttamiskokemuksiensa epätodellisen luonteen. Osalla sairastuneista oireet jatkuvat myös akuuttien sairausjaksojen välissä, ja näiden oireiden vakavuusaste voi vaihdella.

Skitsofrenian monimuotoisuudesta on osoituksena myös sairauden kulun suuri vaihtelu eri henkilöiden välillä. Vaikka skitsofrenia on usein vuosia ja joidenkin kohdalla vuosikymmeniä kestävä sairaus, eri tutkimusten mukaan ehkä 5–20 % sairastuneista paranee täysin oireettomiksi. Tehtyjen seurantatutkimusten valossa 40–70 % sairastuneista toipuu vuosien myötä elämäänsä tyytyväisinä ja kärsii vain lievistä oireista. Huomattava osa vakavastikin sairastuneista kykenee säilyttämään työkykynsä.

Sairauden vakavasta luonteesta kertoo kuitenkin se, että 20–40 %:lla se jatkuu eriasteisen vakavasti oireilevana vuosikausia ja -kymmeniä. Iän myötä skitsofrenialle tyypilliset harhaluulot ja aistiharhat usein lievittyvät, kun taas erilaiset puutos- ja neuropsykologiset oireet saattavat lisääntyä.

Skitsofrenian syyt

Koska skitsofrenian oireet ja kulku vaihtelevat suuresti eri henkilöillä, sairaus on myös syiltään epäyhtenäinen eli heterogeeninen. Yhden taudin asemesta pitäisikin puhua sairausryhmästä.

Perinnölliset tekijät lisäävät alttiutta sairastua skitsofreniaan. Jos jompikumpi lapsen vanhemmista sairastaa skitsofreniaa, noin joka kymmenes lapsi sairastuu elinaikanaan skitsofreniaan. Perinnöllisten tekijöiden lisäksi erilaiset ympäristötekijät vaikuttavat sairauden kehittymiseen. Identtisen kaksosen riski sairastua skitsofreniaan on noin 50 %, jos hänen kaksosparinsa sairastaa skitsofreniaa. Erilaiset raskaudenaikaiset sairaudet tai synnytyshäiriöt lisäävät jonkin verran syntyvän lapsen alttiutta sairastua skitsofreniaan.

Osalla skitsofreniaan sairastuneista henkilöistä on todettu toiminnallisesti merkittäviä muutoksia erityisesti aivojen otsa- ja ohimolohkojen hienorakenteessa ja toiminnassa. Nämä löydökset voivat selittää ainakin osin sen seikan, että joillakin skitsofreniaan sairastuneista ilmenee vaikeuksia tarkkaavaisuuden ylläpidossa, lyhytkestoisessa muistissa ja päätösten toimeenpanossa. Näitä muutoksia aivojen toiminnassa ja neuropsykologisissa toiminnoissa ei kuitenkaan todeta läheskään kaikilla skitsofreniaa sairastavilla.

Osa skitsofrenian diagnostiset kriteerit täyttävistä sairaustiloista on traumaperäisiä häiriöitä. Tällöin erilaisten harhakokemusten taustalla voivat olla tietoisuudesta torjutut tunnemuistot, jotka liittyvät lapsuuden traumaattisiin kokemuksiin.

Ennaltaehkäisy

Skitsofrenian syytausta on hyvin monimutkainen, suurelta osin tuntematon ja eri henkilöillä erilainen. Tämän vuoksi skitsofrenian ennaltaehkäisyyn tähtäävät yksilötason neuvot eivät perustu tutkimukselliseen näyttöön. Vakava sairaus johtuu tuskin koskaan vain yhdestä syystä. Tämä tieto saattaa helpottaa myös skitsofreniapotilaan omaisten usein tuntemaa syyllisyyttä.

Raskauden- ja synnytyksenaikaiset komplikaatiot lisäävät jossain määrin syntyvän lapsen sairastumisalttiutta etenkin, jos jompikumpi lapsen vanhemmista tai joku heidän lähisukulaisistaan sairastaa skitsofreniaa. Tämän vuoksi skitsofreniaa itse sairastavien vanhempien kannattaa huolehtia raskaudenaikaisesta voinnistaan mahdollisimman hyvin, käyttää äitiysneuvolan palveluita ja pyrkiä synnyttämään lapsi synnytyssairaalassa. Äitiysneuvoloiden henkilökunnan ja synnytyksestä huolehtivien lääkäreiden tulee pitää erityisen hyvää huolta skitsofreniaa sairastavien vanhempien synnytyksistä. Skitsofreniaa sairastavan äidin kannattaa ottaa influenssarokotus ennen raskauden aloittamista, koska raskauden toisella kolmanneksella sairastettu kuumeinen influenssa saattaa jonkin verran lisätä syntyvän lapsen alttiutta sairastua aikuisiällä skitsofreniaan. Koronaviruksen (COVID-19) merkityksestä ei saada vielä vuosiin mitään tutkimustietoa.

Traumaattiset kokemukset lapsuuden aikana saattavat lisätä lapsen myöhempää riskiä sairastua skitsofreniaan. Tämän vuoksi traumaattisten kokemusten psykoterapeuttinen läpikäynti saattaa vähentää alttiutta sairastua aikuisiällä niin skitsofreniaan kuin muihinkin vakaviin psykiatrisiin sairauksiin.

Kannabiksen käyttö lisää riskiä sairastua skitsofreniaan. Jos nuoren lähisukulaiset sairastavat skitsofreniaa tai hänellä ilmenee skitsofrenialle tyypillisiä esioireita (ns. prodromaaliset oireet), hänen kannattaa ehdottomasti välttää ainakin säännöllisempää kannabistuotteiden eli marihuanan tai hasiksen käyttöä.

Eri syistä johtuva stressi voi lisätä tai laukaista skitsofrenian oireita.

Skitsofrenian ennakko-oireet

Ainakin kolmella neljästä ensi kertaa skitsofreniaan sairastuneesta nuoresta tai aikuisesta ilmenee erilaisia ennakko-oireita eli prodromaalioireita kuukausia tai joskus vuosiakin ennen sairauden varsinaista ensijaksoa. Hakeutuminen asianmukaiseen hoitoon tässä vaiheessa saattaa estää tai viivästyttää sairauden ilmenemistä tai lievittää sen voimakkuutta.

Tällaisia psykoosin esioireita saattavat olla

  • masentuneisuus ja mielialan vaihtelu
  • lisääntyvä vaikeus tuntea nautintoa
  • eristäytyminen ja vetäytyminen ihmissuhteista
  • oudot ajatukset, käytös tai teot
  • vaikeus keskittyä, muistaa tai tehdä päätöksiä
  • huono stressinsietokyky
  • vaikeudet ihmissuhteissa
  • unihäiriöt
  • psyykkisen energian ja motivaation heikentyminen
  • erityisesti lyhytaikaiset aistiharhat, merkityselämykset, harhaluulot ja suhteuttamisluulot.

Jos nämä oireet pitkittyvät ja voimistuvat, niistä kärsivän kannattaa kääntyä omalääkärin tai psykiatrin puoleen. Näin tulee toimia erityisesti, jos oireista kärsivän lähisukulaiset sairastavat tai ovat sairastaneet skitsofreniaa. Asianmukaisen tukihoidon aloittaminen voi estää ensipsykoosin ilmenemisen. Monet näistä oireista ovat kuitenkin ohimeneviä ja kuuluvat normaaliin murrosikään, tai ne ovat alkavan vakavan masennusjakson oireita.

Ajoissa aloitettu asianmukainen hoito skitsofrenian esioirevaiheessa voi viivästyttää ensipsykoosin ilmenemistä tai parantaa sairauden pitkän aikavälin ennustetta.

Joidenkin tutkimusten valossa omega-3-rasvahappojen säännöllinen käyttö voi viivästyttää sairastumista skitsofreniaan, mutta merkitys on hyvin rajallinen.

Ensipsykoosia edeltäviä oireita kannattaa selvittää takautuvastikin, koska tietoja voidaan hyödyntää skitsofrenian hoidon myöhemmissä vaiheissa. Voimistuessaan nämä ennakko-oireet ennustavat usein uuden sairausjakson alkamista. Tällöin kääntyminen lääkärin puoleen, lääkehoidon aloittaminen tai annoksen tarkistaminen tai sairausjakson todennäköisyyttä lisäävän stressin vähentäminen sairausloman turvin voivat estää pidemmän tai sairaalahoitoa vaativan akuutin sairausjakson ilmenemisen.

Skitsofreniaa sairastavan on hyvä välttää alkoholin, päihteiden ja kannabistuotteiden käyttöä.

Milloin hoitoon

Jos henkilö kärsii skitsofrenialle ominaisista aistiharhoista, harhaluuloista tai ajatuksen ja puheen häiriöistä, hänen kannattaa kääntyä nopeasti lääkärin tai psykiatrisen avohoitoyksikön puoleen. Jos henkilö on oireittensa vuoksi vaarallinen itselleen tai ympäristölleen, hoitoon tulee hakeutua kiireellisesti. Skitsofrenialle ja monille muille psykoottisille tiloille on kuitenkin ominaista, että oireista kärsivä ei tunne itseään sairaaksi tai torjuu ajatuksen hoitoon hakeutumisesta pelon tai häpeän vuoksi. Jos hän ei tunne itseään sairaaksi ja on itselleen, toisille tai ympäristölle vaarallinen, hänet tulee toimittaa lääkärin lähetteellä tahdonvastaisesti sairaalaan (ks. Tahdosta riippumaton psykiatrinen sairaalahoito).

Riittävän aikainen hakeutuminen asianmukaiseen hoitoon voi estää sairastumisen akuuttiin sairausjaksoon, joka vaatii sairaalahoitoa sekä haittaa opintoja tai työntekoa. Joidenkin potilaiden kohdalla tahdonvastainen sairaalahoitoon toimittaminen on välttämätöntä, jos potilas on sairautensa vuoksi vaarallinen joko itselleen tai ympäristölle eikä hänen hoitonsa onnistu avohoidossa.

Skitsofrenian hoito

Skitsofrenian hoito on yksilöllistä hoitoa, jossa pyritään huomioimaan kunkin potilaan ja hänen elämäntilanteensa tarpeet. Hoidon luonne riippuu suuresti potilaan sairauden ja oireiden asteesta, sairauden vaiheesta ja potilaan sopivuudesta erilaisiin psyko-, pari-, perhe- tai traumaterapioihin. Potilaat pyritään hoitamaan avohoidossa, ja sairaalahoitoa tarvitaan vain pahimmissa vaiheissa.

Akuuttihoidon jälkeen edessä on usein vuosien pitkäjännitteinen kuntoutus. Sairastuneen neuropsykologinen tutkimus on tärkeä ammatinvalinnan ja ammatillisen kuntoutuksen suunnittelun kannalta.

Kuntoutuksen keskeisiä tavoitteita ovat potilaan autonomian, sairaudentunnon, hoitoon sitoutumisen ja myönteisen terveyskäyttäytymisen tukeminen. Päivittäisen toimintakyvyn kohentaminen ja vastuun ottaminen siitä tähtäävät itsenäiseen arkielämään. Psykoedukaatio eli potilaan ja omaisten kouluttaminen sairauden luonteesta kuuluu nykyhoitoon.

Valtaosa skitsofreniaan sairastuneista hyötyy vaihtelevassa määrin psykoosilääkkeiden käytöstä. Osalla potilaista lääkevaste on erittäin hyvä, kun taas 10–15 % potilaista ei hyödy psykoosilääkkeiden käytöstä. Niiden avulla voidaan merkittävästi lyhentää akuuttien sairausjaksojen kestoa sekä useiden potilaiden kohdalla myös estää uusien akuuttien sairausjaksojen ilmeneminen. Psykoosilääkkeillä on suhteellisen runsaasti erilaisia haittavaikutuksia (mm. painonnousu ja Parkinsonin taudin oireita muistuttavat neurologiset oireet), jotka voidaan yleensä välttää tai minimoida pyrkimällä pienimpään hoidollisesti tehokkaaseen annokseen tai vaihtamalla lääke toiseen. Lääkehoidossa tulee välttää liian suuria haittavaikutuksia tuottavia annoksia ja tarpeetonta monilääkitystä.

Skitsofrenian itsehoito

Ks. artikkeli Skitsofrenia: sairauden hallinta teoksessa Lääkkeet mielen hoidossa.

Skitsofrenian lääkehoidosta löytyy tietoa Lääkkeet mielen hoidossa -teoksen seuraavista artikkeleista:

Lisää tietoa skitsofreniasta

Alanen Y. Skitsofrenia – syyt ja tarpeenmukainen hoito. WSOY 1993.

French P, Morrison AP. Psykoosin varhaisoireet – tunnistaminen ja kognitiivinen psykoterapia. Kustannus Oy Duodecim 2008.

HUS/Mielenterveystalo

Käypä hoito -suosituksen potilasversio: Skitsofrenia.

Suomen Mielenterveysseura ry

Kirjallisuutta

  1. Huttunen MO, Socada L. Psyykenlääkkeet ja niiden käyttö. Kustannus Oy Duodecim 2017.
  2. Skitsofrenia. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2020 (viitattu 7.9.2021). Saatavilla internetissä:
  3. Suvisaari J, Isohanni M, Kieseppä T, Koponen H, Hietala J, Lönnqvist J. Skitsofrenia ja muut psykoosit. Kirjassa: Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T, toim. Psykiatria. 12. painos. Kustannus Oy Duodecim 2017, s.141–227.